Kotimaa

Kovaa tuulta, vettä, räntää, lunta Torstaina 8. lokakuuta 1992

Tilaajille

Norjanmerellä oleva voimakas matalapaine syvenee ja liikkuu lähimmän vuorokauden aikana Suomen yli kaakkoon.

Varoituksia

Kelivaroitus: lumi- tai räntäsade voi vaikeuttaa tieliikennettä maan keski- ja pohjoisosassa.

MERELLÄ Myrskyvaroitus: Pohjois-Itämeri, Ahvenanmeri ja Saaristomeri sekä Selkämeri: länsimyrskyä 21 m/s.

Kovan tuulen varoitus: Suomenlahti: lounaistuulta 17 m/s.

Merenkurkku ja Perämeri: etelänpuoleista tuulta 16 m/s.

Huomautus veneilijöille: Saimaa: etelän ja kaakon välistä tuulta 12 m/s.

Odotettavissa iltaan asti pääkaupunkiseudulla

Odotettavissa iltaan asti koko maassa

Länsi-Suomessa: sadetta, lähinnä maan keskiosassa aluksi paikoin myös lumisadetta. Pilvipeite repeilee lännestä alkaen, paikoin sadetta.

Itä-Suomessa: aluksi heikkoa tuulta ja melko selkeää, lännestä alkaen räntäsadetta. Etelässä sade tulee enimmäkseen vetenä.

Pohjois-Suomessa: Lapissa kohtalaista, tuntureilla navakkaa itätuulta, Oulun läänissä suunnaltaan vaihtelevaa tuulta. Lännestä alkaen lumi- tai räntäsadetta, rannikolla sade tulee vetenä.

MERIENNUSTE Suomenlahti: voimistuvaa lounaistuulta, päivällä 12-17 m/s. Lännestä alkaen sadetta.

Pohjois-Itämeri, Ahvenanmeri ja Saaristomeri sekä Selkämeri: lounaistuulta 12-16 m/s. Päivällä tuuli kääntyy länteen ja voimistuu, myöhemmin iltapäivällä 16-21 m/s.

Merenkurkku ja Perämeri: etelänpuoleista tuulta 12-16 m/s. Iltapäivällä tuuli kääntyy länteen ja heikkenee. Vesi- tai räntäsadetta.

Odotettavissa perjantaina

Maan eteläosassa: aluksi voimakasta lännen puoleista tuulta sekä ajoittain vesisadetta. Sade voi tulla osaksi lumena, lämpötila on nollan vaiheilla.

Maan keskiosassa sekä Etelä-Lapissa: aluksi voimakasta pohjoisen ja idän välistä tuulta sekä ajoittain lumisadetta.

Keski- ja Pohjois-Lapissa: pohjoisen puoleista tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja paikoin lumikuuroja.

MERIENNUSTE Suomenlahti: luoteen puolelle kääntyvää tuulta, kovan tuulen todennäköisyys 70 prosenttia, myrskyn todennäköisyys 30 prosenttia.

Pohjoisitämeri, Ahvenanmeri, Saaristomeri ja Selkämeri: luoteen puoleista tuulta, myrskyn todennäköisyys yöllä 50 prosenttia.

Merenkurkku ja Perämeri: pohjoistuulta, kovan tuulen todennäköisyys 70 ja myrskyn 30 prosenttia.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää