Kotimaa

Oikeusministeri Hannele Pokka toivoo: Mainosvalvontapykälä pois kuluttajansuojalain muutoksesta

Tilaajille

Oikeusministeri Hannele Pokka (kesk) toivoo, että kuluttajansuojalain muutoksen mainosvalvontaa koskeva kohta poistetaan eduskuntakäsittelyssä. Poisto otettaneen ensi viikolla pohdittavaksi suuren valiokunnan kokouksessa.

Hallituksen esityksellä pyritään siihen, että viranomainen voisi etukäteen kieltää julkaisemasta sellaista mainosta, jonka voidaan katsoa olevan lainvastainen. Tehosteeksi viranomainen voisi määrätä uhkasakon esimerkiksi lehden kustantajalle.

Esitystä perusteltiin eduskunnalle sillä, että Eta-sopimus vaatii tällaista valvontapykälää.

Asian käsittely pysähtyi tiistaina heti palautekeskustelun jälkeen kun Sanomalehtien liitto valisti eduskuntaa kertomalla, että lainmuutos rikkoo hallitusmuodon sananvapaussäännöksiä.

Eduskunta pohti lainmuutosta ensimmäisessä käsittelyssä perjantaina. Ministeri Pokka myönsi eduskunnan edessä nöyrästi, että oikeusministeriö ei ollut selvittänyt asiaa riittävästi.

Pokan mukaan kuluttajansuojalain muutos oli hyvä opetus: Eta-lakeja joudutaan ammentamaan eduskuntaan sellaista vauhtia, että tarkkuus unohtuu. Hän kertoi, että eduskunnan käsittelyssä saattaa olla muitakin samanlaisia kiireessä tehtyjä sammakoita.

Kansanedustajat vahvistivat ministerin pelon: valiokunnissa on Eta-esityksiä, joista ei juuri selvää saa ja jotka on mekaanisesti käännetty suomeksi.

Muut Pohjoismaat jättävät säätämättä

"Ei pidä olla paavillisempi kuin paavi itse", ministeri opetti lainvalmistelijoita käyttämään kansallista liikkumatilaa direktiivikäännöksissä.

Pokka vakuutti ottavansa direktiivien kääntämisen erityishuomion kohteeksi ministeriössään, jotta uusia kömmähdyksiä ei pääsisi tapahtumaan.

Mainosvalvontapykälä tuli täysistuntokäsittelyyn talousvaliokunnan kautta ja ilman kommentteja. Valiokunnan puheenjohtaja Matti Louekoski (sd) valitteli, että virhe huomattiin hänen valiokuntansa kannalta kiusallisen myöhään. "Luotimme oikeusministeriön asiantuntemukseen", hän puolusteli.

Louekoski toivoi suuren valiokunnan selvittävän, miten pykälä sopii yhteen sananvapausäännösten kanssa.

Hänen mukaansa se ei ole suinkaan selvää, että mainosvalvonta rikkoisi hallitusmuotoa. Louekoski muistutti, että lainlaatija voi kyllä laeilla tarkemmin määritellä, miten sananvapautta sopii käytellä.

Eta-lakeja hutiloidaan

Rose-Marie Björkenheim (kesk) arveli, että Suomea varten laadittavista Eta-laeista paistaa läpi nöyryys Brysselille ja liika tunnollisuus. "Järjen käyttö ei ole kiellettyä", Sdp:n Johannes Koskinen rohkaisi ministeriöitä. "Hyvä, että nyt yli-intoiluun kiinnitetään huomiota", vasemmistoliiton Ensio Laine riemuitsi.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Ben Zyskowicz (kok) opasti lakien valmistelijota käyttämään mahdollisimman paljon kansallista liikkumatilaa. Siitä oli jopa vasemmistoliiton Jaakko Laakso samaa mieltä kuin muut.

"Nyt on otettava aikalisä", vihreiden Paavo Nikula toivoi. Hänen mielestään eduskunnan ei pitäisi yrittää väkisin ja kiireellä saada Eta-lakeja läpi tänä syksynä. Sopimus tulee voimaan vuoden alussa ja tavoitteeksi on asetettu, että sopimuksen edellyttämät lait saataisiin vietyä eduskunnan läpi tänä vuonna.

Mikroaaltotelevisio hyväksyttiin

Laki sallii televisio-ohjelmien lähettämisen mikroaaltojen avulla. Mikroaaltolähetyksiä käyttävät yritykset saavat lupansa telehallintokeskukselta.

Äänestyksessä hylätty vastaesitys vaati, että mikroaaltolähetyksistä pitää säätää radiolaissa, jolloin luvan myöntäjä olisi ollut hallitus. Samoin esityksessä toivottiin, että jos yritys lähettää samaa ohjelmaa useammalla kuin kolmella alueella, sen tulee hakea tällaiseen ohjelmatoimintaan lupa hallitukselta.

Esityksen oli ideoinut entisistä Yleisradion ja Mainostelevision työntekijöistä koostuva kansanedustajaryhmä.

Hallitusryhmistä hallituksen esitystä vastaan äänestivät Juhani Alaranta (kesk), Markku Laukkanen (kesk), Vesa Laukkanen (krist), Johannes Leppänen (kesk) ja Tellervo Renko (kesk).

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää