Kotimaa

Porsaita äidin oomme kaikki . . . ja ruåtsinkieliset voivat yhtyä kertosäkeeseen: mors grisar är vi allihoppa . . .

Tilaajille

Meidän firmamme pikkujouluissa on aina hauskaa. Siellä ollaan kaikki kavereita, tehdään sinunkaupat itse johtajan kanssa. Johtajakin myhäilee tyytyväisenä - lamasta huolimatta on selvitty hyvin.

Illan edetessä ja nautintoaineista viisastuneina sitten, kun masu on täynnä puuroa ja veitikkaiset pöydän ääreen rientää - veitikkaiset . . . ovatpa jotkut rientäneet pöydän allekin. Tuolloin kannattaa mennä sanomaan pöydänalusveitikoille, että "Hintit ne siellä toisiaan jahtaa". Näin saadaan lisää eloa tunnelmaltaan ehkä lopahtaviin juhliin. Seuraa yleinen tappelu kuin villin lännen saluunassa.

Paikalle kutsutaan jostain käsittämättömästä syystä sheriffi, joka apulaisineen on yhtä tyly kuin villin lännen vastaava virkamies. Pahimmat rettelöitsijät päätyvät tyrmään selviämään.

Huonommin käy niille, jotka tolkuttomassa humalassa lähtevät vielä jatkoille, mitä varten haetaan pimeää pulloa kansallispukuun pukeutuneiden, rotuvähemmistöön kuuluvien avustuksella. Sitä ennen pitää kuitenkin käydä pankkiautomaatilla nostamassa rahaa pimeää pulloa ja taksia varten.

Jossain vaiheessa, kun pimeä pullo osoittautuukin vesipulloksi, ovat kansallispukuiset hävinneet. Seuraavana päivänä iltapäivästä huomataan pankkikortin olevan jossain kadoksissa - olisikohan pankkiautomaatti nielaissut?

Myöhemmin ilmenee, että tili on nostettu tyhjäksi klo 02.40 aamuyöstä sellaisesta pankkiautomaatista, jossa ei ole valvontakameraa. Tilin tyhjennys on lisäksi tapahtunut Forssan suunnalla, missä pikkujouluporsaamme ei muista laulua laulaneensa, ei suomeksi eikä ruåtsiksi. Kalliita ovat laulujen lunnaat . . . Kalle Tappisen tarina toistuu taas . . .

Muistakaa lisäksi ottaa muitakin luottokortteja porsasjuhliin mukaan. Ulkomaanpassi ja ajokorttikin ovat ihan välttämättömiä . . .

Olkaa seurallisia ja menkää juovuksissa neuvomaan nuorisojoukolle käytöstapoja . . .

Tavataan sitten taas ilmoitusta tehdessä, kun pää on kipeä, siinä on iso kuhmu ja kaikk on mänt'.

Porsasjuhlien jälkiä tutkiva Malmin Poliisi

Pakina julkaistu MaTaPuPu-lehdessä 11. marraskuuta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää