HELSINGIN SANOMAIN JOULUKALENTERI 1992 Kirjoittanut Sakari Räsänen Piirtänyt Pekka Vuori 1. - Kotimaa | HS.fi

HELSINGIN SANOMAIN JOULUKALENTERI 1992 Kirjoittanut Sakari Räsänen Piirtänyt Pekka Vuori 1.

8.12.1992 2:00

JOULULIITE

HELSINGIN SANOMAIN JOULUKALENTERI 1992 Kirjoittanut Sakari Räsänen Piirtänyt Pekka Vuori 1. Kun on onneton ja työtön, kun on sodan runtelema pakolainen, koko maailmassa oikeudeton, vailla omaa kansaa, kieltä, kotia ja perhettä, muistaako sen silloin mitä Joulun pitäis merkitä? 2. Joutilaan kun kohtaat markkinoilla, se ostoskärryn kanssa nauttii olostansa. Aivan huoletonna tukkii marketista käytäviä, eikä väisty tieltä. Kysyy joulumieltä, ettei sille ärähdellä. 3. Pajatsoiksi muuttui pankit, mummovainaan pankkiosakkeista, nälkää nähden säästetyistä, jäi vain tomua ja tuhkaa. Mutta mikä kauhun paikka - pankinjohtajat nyt vielä presidenttiehdokkaiksi mennä uhkaa! 4. Suomi-tytöt sekä pojat katsovat kuin nallekarhut Euroopasta metsän yli heijastuvaa kajastusta. Pelottavan ihanaa ois sinne mennä, mutta entäs, jos jää valtatiellä euro-rekan alle? 5. Entisaikaan naamaliikkeet oli suurta hupia. Kun naurun alkeisopetusta ennenpitkää järjestetään, naaman vääntelyyn on ehkä pakko palata. Naurukurssit ovat lähellä. Vähiin on jo vanhat naurut naurettu. 6. Kallis vapauden on hinta. Sodat, puutteet, pelurit ja hyvinvointikuplat kestänyt on isänmaamme. Nyt kysyy, kuinka kunnialla rähmästelyajan lerppueväin itsenäisen kansan tietä jatkaa nuorin sukupolvi? 7. Miten lohduttaisi miestä, joka heti aamutyökseen haukkuu ministerit, päivän valjettua hallitusta, iltaa kohti ääni painuksissa jopa parhaat lähinaapurinsa? Raskasta on varmaan kantaa joulunakin moista katkeruuden taakkaa. 8. llmaistaiteen näytöksesssä nuoren perheen isä seuraa kuopus olkapäillä tanssiperformanssia, ja poika päiden yli esitystä kommentoi: "Noin tanssitaiteilija hyppii, noin pyllistää?" 9. Toistasataa vuotta sitten ensimmäiset tontut valloittivat Vanhan ylioppilaitten arpajaisissa. Siitäpäivin tontturotua on jalostettu, nyt on niistä mieluisimmat minihametypyköitä ay-seminaarin loppuriehassa. 10. Salavihkaa hämärissä kuusen kantoi pihaan, jalkaan kiinnitteli. Ajoissa toi sisään sulamaan ja ihasteli: "Hyvä kuusi!" Mieli oli miltei harras, kuusivarkaan. 11. Koko kansakunnan eestä uutuuskirjat arvostelee kirjallisuuskriitikko. Välillä käy apteekissa, siellä ovissa on tekstit "Vedä" sekä "Työnnä". Kotimatkallansa miettii, kumman niistä hyväksyisi ilmaisemaan "edistystä"? 12. Itämeren risteilyllä vanhan koulun luokkaretkeläiset vietti pikkujoulun. Ihme kuinka tuttu tunne tuli, nuoruuteen kun muistot palasivat. Hengästyksiin riitti kertomusta elämästä. 13. Lusialta lainatussa valossakin esiin haetaan arkistojen dokumentit - nähdään, kuka petti ketä ? Yksi kysymys on enää auki, onko raportteihin kirjattuna yhtä ainuttakaan rehellistä? Kuka semmoinen vois olla? 14. Ikäihmisillä nykyisin on uudet lelut, korvisradioista mummo sekä vaari kuuntelevat illan klassiset ja listamelut. "Mull on Elvis päällä!" mummo kiljuu. Vaari toruu: "Älä huuda! Joululaulut kaikuu täällä!" 15. Huumaavasti tuoksuu mausteet, lapsenlapset mummin kanssa leipoo. Kalle, nuorimmainen, nuuhkii kanelit ja pomeranssit, kaulii suuren piparin ja heti siltä istumalta taikinansa syö. 16. Hikipäässä opistolla puurtaa puutyön harrastajat. Parkuu sirkkelit ja sorvit, huutaa höylät, hiomalaikat. Nikkareilla tiukat paikat. Jouluksi on määrä omat valmiiks saada lahjat somat. 17. Kun on vadillinen kunnon perunoita, toinen lanttuja, ja pussinpohja jauhoja, kyllä syntyy laatikoita, kohtuuhintaisia herkkuja. Suolaa täytyy maistaa - onko senkään maku entistä? 18. Lapsuusaikaan joulumieli usein palaa, niin kuin satuna sen muistat eläneesi. Pihajänis loikki kuutamossa kujasilla, ruuna tallin seinän takaa hörähteli, kylä nukkui. Nyt leikkaa hakkuuautiota mökkiläisen auton valokeila. 19. Oppiminen elämään voi tuottaa helpotusta, koska toden tullen kysytään vain osaamista. Arvostelu numeroin tai sanoin - onko sillä eroa? Voiko joulutorkkarissa armo käydä oikeudesta? 20. Avannolle askeltie on kahlattava, pesuvettä kannettava, kelkkakuorma leppäpuita rahdattava. Röyhyää jo kiukaan savu, rantasauna lämpiää, hirsiseinät rapsahtelee. Mikä voittais tämän joulukylvyn? 21. Joulun alla kuntoutuksessa on sotaveteraani saanut kipupisteet kuriin. Kepsakkana hyörii sukukunnan autokuskin toimessa, kun joku nuorimmista kysyy, miten muistaa ankarimman joulun? "Tuomaanyönä jäälle haavat vuoti!" 22. Kiireessä ja hälinässä, kovassakin metelissä jotain saattaa vielä aivan hiljaa tehdä - lähestyä joulupataa. Silloin rikaskin on vapaa, jos hän runsaudestaan puutteenalaisille jakaa. 23. Iän myötä vahvimmatkin raihnaistuu ja heikkenee, hyvin pienet saavutukset käyvät arvokkaiksi. Kun ei muuta tehdä jaksa, saattaa lähimmäisellensä vielä hyvää toivoa ja pyytää siunausta. 24. Niin kuin muinoin pyhät miehet kulki ennustusten mukaan Beetlehemiin kumartamaan vastasyntynyttä ihmiskunnan Vapahtajaa. Niin myös meille Joulun tulis olla ilon aika, sydämellinen ja pyhä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat