Kotimaa

Uusi linjaus valmisteilla ulkoministeriössä Ihmisoikeudet ja kansanvalta kehitysyhteistyön kohteiksi

Tilaajille

Suomen kehitysyhteistyörahat pitäisi tulevina vuosina käyttää ensisijaisesti köyhyyden lievittämiseen, ympäristöuhkien torjumiseen sekä kansanvallan ja ihmisoikeuksien edistämiseen kehitysmaissa.

Samanaikaisesti suomalaisten omaa panosta ja osallistumista kehityshankkeissa lisätään, ja kohdemaiden määrää kasvatetaan. Uusien periaatteiden täyttämistä edellytetään myös kaupallisilta hankkeilta.

Kehitysyhteistyön uudet periaatteet on kirjattu kehitysyhteistyöosaston tekemään Suomen kehitysyhteistyön 1990-luvun strategia -luonnokseen. Uuden strategian tarve korostuu, kun kehitysapurahoja on jyrkästi leikattu.

Jos uusia periaatteita aletaan käytännössä toteuttaa, Suomen harjoittaman kehitysyhteistyön sisältö voi muuttua tuntuvasti. Erityisesti kansanvallan edistäminen kohdemaissa on Suomelle uusi alue.

Rahoja jaellaan joka suuntaan

Ristimäen mielestä kehitysyhteistyössä saadut kokemukset ovat osoittaneet, että vain motivoituneen hallituksen kanssa tehtävä yhteistyö tuottaa kestäviä tuloksia.

Kehitysmaasuhteiden neuvottelukunnan jäsenen Timo Voipion mielestä kohdemaiden määrän kasvattaminen ja niiden poimiminen eri puolilta maailmaa ei vastaa tarkoitusta. Voipio valitsisi muutaman maan kultakin mantereelta ja keskittyisi niiden kanssa laaja-alaiseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön.

Viime keväänä neljän ministerin muodostama työryhmä jätti ehdotuksen uudeksi kehitysyhteistyölinjanvedoksi, mutta paperi ei ole sen julkitulon jälkeen edennyt minnekään.

Kehitysyhteistyöosaston oma strategiapaperi poikkeaa monin osin ministereiden näkemyksistä. Silti mm. työryhmässä istuneet ministerit Toimi Kankaanniemi (krist), Elisabeth Rehn (r) ja Sirpa Pietikäinen (kok) antavat uudelle paperille varauksellisen tukensa.

Strategiaesitys menee alkuvuodesta Kehitysmaasuhteiden neuvottelukuntaan lausuntokierrokselle, minkä jälkeen siitä muotoillaan varsinainen ohjelma kehitysyhteistyöosastolle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    7. 7

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    8. 8

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    9. 9

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää