Kotimaa

Nuori filmihullu haluaa elokuvien ikärajoitukset pois

Tilaajille

Neljätoistavuotiaan Antti Siiralan mielestä elokuviin asetetut ikärajoitukset pitäisi poistaa, tai ainakin niitä pitäisi uudistaa. Antin käsityksen mukaan "kielletty alle 16-vuotiailta" on aika tarpeeton teksti elokuvateatterin aulassa.

Ainakin omasta puolestaan Antti puhuu kokemuksen rintaäänellä. Espoo Cinessä viime viikonloppuna ennakkoon esitetty Firma oli sadas elokuva, jota hän kävi katsomassa vajaan puolentoista vuoden sisällä.

Nuoren filmihullun mielestä ikärajoitukset on asetettu yhtä satunnaisesti kuin niitä valvotaankin. Jos johonkin elokuvateatteriin ei pääse sisään puuttuvan iän takia, toisessa ikää ei udella koskaan.

Antilta yksikään elokuva ei ole jäänyt iän takia katsomatta.

"Renny Harlinin Cliffhanger on kielletty alle 16-vuotiailta. Kuitenkin melkein kaikki meidän luokkalaiset ovat katsoneet sen, eikä kukaan ole 16-vuotias." "Toisaalta yksi järkyttävimmistä elokuvista jonka olen nähnyt oli Soittorasia , joka oli kielletty alle 10-vuotiailta. Siinä ei ollut mitään väkivaltaa, mutta sen tunnelma ja aihepiiri olivat mielettömän ahdistavia." "Katsojien iän määräileminen on ihan naurettavaa, sillä ei kukaan 14-vuotias enää järkyty väkivaltakohtauksista. Joskus vaikuttaa siltä, että ikäraja on laitettu elokuvaan suoraviivaisesti vain roiskuvan veren määrän mukaan." Antin mielestä ikärajat voisi pikemminkin laittaa suosituksiksi, tai sitten nykyiset K-16-elokuvat voisi luokitella vaikka paljon väkivaltaa sisältäviksi ja jättää valinnan jokaiselle itselleen.

Hyvässä elokuvassa ei ole laskelmoitu

"Lapsuuden loppu oli hirveän vakuuttavasti tehty muotokuva aikuistumisesta. Se oli tosin aika järkyttävä, ei kenenkään elämä voi olla sellaista. Piano puolestaan oli erittäin hyvin ohjattu ja näytelty, mutta siinä oli kauhea musiikki. Olisi tuonut vielä plussan elokuvalle, jos siinä olisi käytetty jotain oikeaa säveltäjää." Ylipäätään hyvät elokuvat ovat Antin mukaan sellaisia, joita ei ole tehty pelkästään yleisön viihtymisen takia. "Ohjaajalla pitää olla oma näkemys, sen sijaan että tekijät ovat vain laskelmoineet milloin pitää olla räjähdyksiä ja milloin autolla ajoa." Toisaalta hyvin tehtyjä viihde-elokuvia voi Antin mielestä katsoa yhtä lailla, varsinkin jos niissä on suosikkinäyttelijöitä mukana. "Robert de Niro , Dustin Hoffman , Meryl Streep ja Jack Nicholson ovat hyviä. Varinkin Robert de Niro, joka tekee kaikki roolinsa niin mielettömän hyvin."

Mieluummin pianisti kuin elokuvakriitikko

"Isona mieluummin pianisti kuin elokuvakriitikko", Antti toteaa, vaikka toimiikin nyt melkein koko luokan elokuvakriitikkona.

Silloin kun elokuvalle on aikaa, siihen pitää Antin mielestä päästä paneutumaan kunnolla. Parasta on, jos elokuvan näkee heti ensi-illassa tai ennakkonäytäntönä, niin ettei koko juonta ole jo kuullut kavereilta etukäteen.

"Suurfilmeistä tosin muodostuu jonkinlainen ennakkokäsitys välttämättä, kun niitä mainostetaan niin paljon etukäteen." Televisiossa elokuvat menevät pilalle, ainakin jos niihin on laitettu mainostaukoja.

HELI MIKKOLA JAAKKO AVIKAINEN / LEHTIKUVA

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    7. 7

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    8. 8

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    9. 9

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää