Kotimaa    |   PUUVENEET

Erkki Makkonen tekee eron kunnostettavan ja entistettävän veneen välillä

Tilaajille

OLLI HAKKARAINEN Erkki Makkonen tekee eron kunnostettavan ja entistettävän veneen välillä Haminan Hillossa asuva veneenveistäjä Erkki Makkonen tekee selväksi eron käsitteiden välillä: kunnostaminen, entistäminen ja konservointi ovat kaikki erillisiä taiteenlajeja.

Otetaanpa esimerkiksi meripelastusvene Haapasaaren mastot: uuden lakkapinnan alla näkyy osin puhdasta puuta, osin tummaa puuta ja jopa pieniä kolhuja.

Veneensa kunnostettavaksi tuova yksityinen ei työtä kelpuuttaisi, Makkonen arvelee. Puupuhtaaksi ja uudenveroiseksi pinta olisi silloin hiottava. Museoaluksessa rikkeettömänä hohtava puu ei sen sijaan olisi aito, sillä "myös kolhut ja kulumat kuuluvat asiaan, sillä ne ovat osa laivan historiaa".

"Tämä on kolmas työ Merimuseon kanssa, joten tässä alkaa jo oppia ymmärtämään ne erot. Pakko on ollut opetella." Merimuseon omistamaa meripelastusalus Haapasaarta on entistetty Summassa kesästä lähtien. Haapasaari valmistui yhtenä neljän aluksen sarjasta, ja nimensä se sai asemapaikkansa mukaan. Aluksen miehistö oli niin ikään saarelta.

Haapasaaressa se palveli vuoteen 1960 ja vielä senkin jälkeen meripelastustehtävissä. Välillä se oli mm. Haminan reserviupseereilla ja Haminan Pursiseuran tuomariveneenä. Kymmenen vuotta sitten vene ajettiin Hankoon kunnostettavaksi museoalukseksi, mutta silloin hankkeesta ei tullut mitään.

Toimiva mutta hyväkuntoinen alus

Hän muistuttaa uudelleen , että museoitavaa alusta ei yritetäkään kunnostaa yhtä tuoreeksi kuin se oli lähtiessään veistämöltä; jäljet saavat näkyä osana laivan elinkaarta.

Makkonen luonnehtii sen näin: "Veneen pitää olla hyvin pidetyn ja huolletun mutta samalla käytetyn näköinen". Niinpä Haapasaaren mastoista poistettiin lakka, ne hiottiin kevyesti ja lakattiin uudelleen.

Runsaat 10 metriä pitkän aluksen rungon korjaamisessa ei päästä ihan niin vähällä.

Tolkkisten telakalla 1937 valmistunut alus on vuosien mittaan kokenut muutoksia, joista näkyvin on parikymmentä vuotta sitten rakennettu hytti. Makkosen jäljiltä kannelle tulee vain peltinen konekoppa, mutta muutoin vene jää avoimeksi.

Kansirakenteiden palauttaminen alkuvuosien mukaisiksi onkin suurin työ. Sinne tulee myös eniten uutta puuta.

Runko on tehty todella vankaksi, ja se on ihan ehjä. Siinä on sisäpuolella tammea ja ulkopuolella mäntyä, välissä kangasta. Ratkaisu takasi vedenpitävyyden, sillä asemapaikassaan Haapasaaressa alusta säilytettiin vajassa ja veteen se laskettiin vain lähdettäessä pelastustehtäviin.

Rungossa on lisäksi kankaalla vuoratut ilmatankit, ja partaissa suuret valuma-aukot. Käytännössä Haapasaari oli uppoamaton.

Alus rakennettiin ja suunniteltiin juuri meripelastustehtäviin. Rakenteiden yksityiskohdissa onkin monia rohkeita ja varsin toimivia ratkaisuja, joita voitaisiin hyödyntää vielä tänäänkin.

Haapasaari museoidaan Kotkan Kantasatamaan

Todella nerokas yksityiskohta on kannelta suoraan potkurin kohdalle johtava tunneli. Sen kautta näki potkurin kunnon ja pääsi pitkällä tangolla jopa irrottamaan vaikkapa kiinni takertuneet verkot ja muut roskat.

Makkonen näyttää yhtä erikoisuutta, johon entistämisen tässä vaiheessa on helppo tutustua. Törmäyslistan sisällä koko veneen pituudelta on korkkia. Se antoi periksi ajettaessa vaikkapa toisen laivan kylkeen, eikä rikkonut koko törmäyslistaa.

Makkonen on selvästi ylpeä aluksesta. Työn edetessä löytyy uusia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Makkonen sanookin, että "mitä enemmän sitä katselee, sitä enemmän tässä ilahtuu".

Haapasaari valmistunee jouluun mennessä, jotta se voidaan siirtää ensi keväänä Kotkan Kantasataman länsivarastoon. Sille on paikka jo entistetyn Vartiomoottorivene-11:n vieressä.

Hankkeeseen saatiin rahaa työministeriöltä 400 000 markkaa, josta noin neljännes menee aluksen, sen vaiheiden ja nyt tehtävän entistämisen dokumentointiin.

Niinpä työ on muutakin kuin rakentamista. "Tässä jätetään niin paljon kuin on mahdollista, mutta pakko on soveltaakin. Lyijypitoisia värejä esimerikiksi ei voida käyttää. Tavoitehan on se hyvin hoidettu mutta käytetty alus." Vuosien kuluessa monia alkuperäisiä osia on kadonnut. Joitakin on löytynyt, kuten ruori ja vanha valonheitin. Konetilassa on nyt iso diesel, kun alunperin Haapasaarta lykki 50-hevosvoimainen bensiini-petrolikäyttöinen Wickström. Sellainenkin on haussa.

Erkki Makkonen on Puuveneveistäjät ry:n hallituksen jäsen. Yhdistys jätti viime viikolla opetusministerille selvityksen veistäjien koulutuksesta, veneiden tuotekehittelystä, markkinoinnista ja alan kehittämismahdollisuuksista. Noin sadan toimivan veistäjän hallussa on kaikki se ikimuistoinen elävä veneenrakennusperinne, joka meillä tänään vielä on jäljellä.

Miten tätä tietopankkia voidaan varjella, on puuveneperinteemme säilyttämisen ydinkysymys, todetaan selvityksessä.

TIMO VESTERINEN

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    9. 9

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    10. 10

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää