Kotimaa    |   Miksi?

Ajettiinko Estonian pelastustoimien johtaja piippuun?

Tilaajille

Estonian turman pelastustoimia ja tiedotusta johtanut Saaristomeren merivartioston komentaja Raimo Tiilikainen väsyi tehtävissään ja on jäänyt sairaslomalle lepäämään.

Kannattaako yhdelle ihmiselle keskittää pitkäksi aikaa näin paljon vastuuta, raja- ja meriosaston päällikkö, eversti Matti Sandqvist rajavartiolaitoksen esikunnasta?

"En tiedä, mikä kannattaa, mutta tämä on kyllä aivan normaali käytäntö. Sotilaallisessa organisaatiossa yksi johtaa, mutta apuna on joukko apulaisia." "Vastuuta ja tehtäviä tulee tällaisessa tilanteessa tavattomasti. Niitä täytyy osata jakaa avustajille, että voi keskittyä kokonaisuuden kannalta oleellisten asioiden pohdintaan ja käskyttämiseen." "Tiilikaiselle lähetettiin tiedotusapua ainakin ulkoministeriöstä ja valtioneuvoston kanslian tiedotusyksiköstä." "Käytännölle on ehkä vaihtoehtoja, mutta tämä on todettu tehokkaaksi toimintatavaksi. Jos tiedotusta johtaa joku muu kuin pelastustoimien johtaja, voisi syntyä enemmän väärinkäsityksiä, kun tällä toisella ei olisi yhtä hyvää kuvaa tapahtumista." Pelastustoimien johtaja oli hälytyksen tullessa kotonaan Espoossa. Saako johtohenkilö asua pelastusalueen ulkopuolella?

"Hän oli lomalla, mutta lähti silti johtamaan pelastustoimintaa Turkuun, eli hän on toiminut vastuullisesti ja miehuullisesti. Jos komentaja itse ei ole pelastusalueella, paikalla on aina joku sijainen vastuuhenkilönä. Eli sellaista sääntöä ei ole, että pitäisi asua pelastusalueella. Yleensä komentaja asuu toimintapiirissään, mutta ehdotonta sääntöä ei ole." JUKKA PERTTU

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita

      Tilaajille
    2. 2

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    3. 3

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    4. 4

      Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon”

      Tilaajille
    5. 5

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    6. 6

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    7. 7

      Mikromuovia löytyy myös ihmisten sisältä, uusi tutkimus havaitsi – muovia tulee ruokapaketeista ja juomapulloista

    8. 8

      Istanbulista löytyi diplomaattiauto, jota Saudi-Arabia ei anna tutkia – Valvonta­kamerakuvissa näkyy ilmeisesti surmatun toimittajan kaksoisolento

    9. 9

      ”Koko maailma romahti kun aloin herätä joka yö kello 2” – HS:n lukijat kertovat, miten vaikea vaihdevuosioireita on tunnistaa, kun useimmiten puhutaan vain ”kuumista aalloista”

    10. 10

      Voiko Italiasta puhua kauniina maana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Työasussaan Roosa nauha -kampanjan symbolia pitänyt lentokenttä­työntekijä sai potkut – Turvatarkastajien ulosmarssi ei aiheuttanut ruuhkia

    4. 4

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    5. 5

      Vasemmisto­liiton Li Andersson pitää yrittäjien ruokakampanjaa ”vastenmielisenä” – Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan ruoan jakelu on ”erinomainen” hanke

    6. 6

      Internet mullisti maailman, mutta seuraava vallankumous saattaa jättää sen varjoonsa

    7. 7

      Kalasatamaan rakennettiin katu, joka on tasa-arvoinen kaikille – uusi liikenne­järjestely aiheutti palaute­ryöpyn

    8. 8

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    9. 9

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    10. 10

      Patrik Leppänen, 22, ei totellut työnantajan käskyä ottaa Roosa nauha pois rinta­pielestään lento­aseman turva­tarkastuksessa ja sai potkut – ”Halusin osoittaa tukea äidilleni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    5. 5

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    6. 6

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    7. 7

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Ranskassa on syntynyt poikkeuksellisen monta vauvaa, joilla on epä­muodostuneet kädet – viran­omaiset ovat ymmällään

    10. 10

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Maailman pisin merisilta” avattiin Kiinasta Hongkongiin – mutta hongkongilaiset eivät ole pelkästään innoissaan
    3. #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita Tilaajille
    4. Mitä tehdä, kun lapsi pelkää vieraita? Vierastaminen on osa kehitystä, mutta se vaatii vanhemmalta turvallisen vastauksen Tilaajille
    5. Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon” Tilaajille
    6. Voiko Italiasta puhua kauniina maana?
    7. Kauko Röyhkä pyytää feministejä rauhoittumaan, eikä häpeä sanoa haluavansa rahaa – Ja kun some kuohahtaa, ”heteromiehen protestilauluja” tekevä Röyhkä nauttii Tilaajille
    8. Carmen Pekkarinen muutti Kanadasta Suomeen 20 vuotta sitten ja hermostui roskaamiseen – lopulta luontoa rakastava sääfani keräsi 10 000 tupakantumppia Espoosta
    9. It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?
    10. 2 tuntia sitten
    11. Oodi vanhemmuudelle – Arjen kiireen keskellä vanhempi suorittaa lukuisia toimia lapsensa mielenterveyden suojaamiseksi
    12. 4 tuntia sitten
    13. Brexit on kuin perheriita, ja siksi on normaalia, että sen seuraaminen nolottaa ulkopuolista
    14. Näytä lisää