Kotimaa

Inkeriläisveteraanit livahtivat aamuyöstä Suomeen Antti ja Iida Paturin muuttokuormassa Punkaharjulle oli vain "kaks veskaa ja yks pussi" Viime kerralla rajan yli tultiin takaisin käsiraudoissa

Tilaajille

HATSINA/PUNKAHARJU - Antti ja Iida Paturi lähtevät Hatsinan lähikylässä olevasta pienestä mökistään kuin lyhyelle kylämatkalle. Kaikki jää ennalleen. Druzhok-koira jää vahtimaan pihalle pientä inkeriläistyylistä taloa kuten tähänkin saakka.

Antin ja Iidan poika Juho käy töittensä jälkeen päivittäin ruokkimassa koiran ja tekemässä taloa asutun näköiseksi. "Muuten vorrit (varkaat) vievät kaiken", Iida perustelee.

Antti on 72-vuotias inkeriläinen sotaveteraani. Hän ja hänen Iida-vaimonsa yrittävät nyt asettua toisen kerran pysyvästi Suomeen. Ensimmäinen yritys 50 vuotta sitten päättyi palautukseen käsiraudoissa takaisin Neuvostoliittoon. Kymmenen vuoden vankeus ja Siperian vuodet ovat ohi, mutta yhä on saanut pelätä esivaltaa ja naapureita.

Yksikään inkeriläisistä sotaveteraaneista ei ole uskaltanut kertoa naapureilleen, eivätkä jotkut edes omalle perheelleen taistelusta Suomen joukoissa. Samasta syystä ei kerrota Suomen-matkoista tai ainakaan niiden todellisista syistä.

"Jos kertoisin niille niin ne tulisivat hulluiksi, vot tak", Antti uskaltaa naurahtaa tuttujen veteraanitovereiden keskellä.

Antin ja Iidan tuleva koti on Punkaharjulla, kuntoutussairaalan Inkeri-talossa. Vaimo ei edes yritä peittää liikutustaan. Muutto Pietarin eteläpuolelta, Inkerinmaalta ei ole helppo.

Iidan ja Antin muuttokuorma Punkaharjulle ei ole suuren suuri: "kaks veskaa ja yks pussi". Antti näyttää huoneen nurkkaan. Antin isän 1936 rakentamassa mökissä on keittiön lisäksi neljä nättiä, hyvin hoidettua ja pientä kamaria. Mökin perustukset ovat painuneet pahoin. Lattian alusrakenteet ovat lahonneet. Keikkumisen estämiseksi hyvässä maalissa olevat lattialaudat on kiinnitetty lattian päälle asetettuun poikkilankkuun.

Iida-rouva on jo monta päivää ennen lähtöä pakannut mukaan vain tärkeimmät henkilökohtaiset tavarat. "On siellä yhdet tsajukupit ja lusikatkin", Iida-rouva myöntää. "Albert sanoi, ettei autoon kovin paljon mahdukaan." Antti ja Iida Paturi lähtevät tiistai-aamuna virallisesti vain kyläilemään.

Hatsinan seurakunnan vapaaehtoistyöntekijä Albert Kirjanen tulee noutamaan Paturit varhain, ennen kuin naapurit heräävät. Pikkubussiin Kirjanen on jo kerännyt eri puolilta Hatsinan seutua Mikko Hännisen , 71, Juho , 71, ja Lidia Lellon sekä Juho Teiterin vaimon Veran .

"Kun hakivat ihmisiä kulakeiksi Siperiaan, antoivat heille aikaa sentään kaksi tuntia, mutta Albert ei anna kuin puoli tuntia", naureskelee Antti ja suoriutuu autoon muutamassa minuutissa.

Auton takapenkille ahtautuneet kolme miestä ovat sotineet erillispataljoona 6:ssa (ERP 6) ja kärsineet siitä vähintään 10 vuoden vankeusrangaistuksen. Jälkiseurauksista veteraanit saavat kärsiä elämänsä loppuun saakka. Venäjällä he ovat toisen luokan kansalaisia ja isänmaan pettureita. KGB:n ja sen seuraajien pelosta nämä miehet eivät pääse koskaan, eivät edes Suomessa.

Mikko, Juho ja Antti ovat aiemmin käyneet Suomessa muutamien viikkojen tai kuukausien kuntoutuksessa. Lellot ja Teiterit ovat jo aiemmin muuttaneet asumaan Joensuuhun.

Patureiden muuttopäätös kypsyi Punkaharjun kunnanvaltuuston päätettyä ottaa 35 inkeriläisveteraania ja vaimoa kuntaan asumaan. Viiden ensimmäisen vuoden ylläpidon maksaa valtio, sen jälkeen kunta ja kuntoutussairaala puoliksi.

Punkaharjulle mielisi myös Mikko Hänninen ja lähtee siksi Kirjasen mukaan katsastamaan mahdollisuuksiaan paikan päälle.

Autossa Antti ryhtyy tenttaamaan Juho Lellolta, miten tämä vaimoineen Joensuussa pärjää. "Soitteletko sinä paljon puhelimella?" Juho kertoo Kela-kortin tarpeellisuudesta.

Pietarin läpiajo kestää pari tuntia. Liteini prospekt on lähes täysin tukossa. Naiset istuvat hiljaa. Iida pitää silmiään kiinni eikä halua osallistua keskusteluun.

Miehet ryhtyvät puhumaan Suomen eduskuntavaaleista. Kaikki ovat kuunnelleet radiota. "Suomen lähetykset kuuluvat Inkerinmaalle enää hyvin heikosti. Lahden pitkäaaltoaseman lopettaminen oli inkeriläisille paha isku", sanoo Juho Lello.

"Liberaalit menettivät Suomen eduskunnassa viimeisenkin paikkansa", toteaa Antti. "Voi kun samalla tavalla kävisi Venäjälläkin. Se on tuo Zhirinovski paha liberaali." Lopulta Albert saa pikkubussin luovittua ruuhkan läpi. Matka alkaa edetä. Oulun hiippakunnan ja veteraanijärjestöjen lahjoittama pikkubussi kolisee ja paukkuu kuin viimeisillään.

Dieselöljyn katku auton hytissä on pistävä. Iidan pahoinvointi saattaa olla muutakin kuin lähdön ikävää.

Kivennavan kohdalla Antilla ja Mikolla rupeaa tekemään mieli tupakkaa. "Täällä lensi rautaa meidän yli paljon." Pienikokoinen Antti kääntää äkkiä selkänsä Juholle. "Joko alat ikävöidä?" Mikko tiukkaa.

Antti kiepsahtaa ympäri ja tuijottaa hymyillen Juhoa. On helppo uskoa, että käsiraudoissa palautettu vilkasliikkeinen Antti karkasi kuulustelijoiltaan. Karkumatka kesti viisi vuotta.

Lopulta Antti joutui Siperiaan, vaikka yritti esiintyä aiemmin kuolleena pikkuveljenään.

"Minä koetin niille selittää, ettei kymmenvuotias ole voinut sotia heitä vastaan Suomen joukoissa", Antti naureskelee. "Eivät uskoneet." Siperian-tuomio tuli, mutta venäläisissä papereissa Antti muuttui pikkuveljekseen Juhoksi.

"Suomen papereissa minä olen oma itseni eli Antti." Kaikilla miehillä on rinnassaan rintamasotilastunnus, tammenlehvä. "Kun venäläiset ovat joskus kysyneet merkistä, olemme selittäneet heille olevamme luonnonsuojelijoita", Antti ja Juho naureskelevat merkistään ylpeinä. Se onkin ainoa asia, jonka kustannuksella Venäjällä asuvat suomalaiset sotaveteraanit ovat uskaltaneet naureskella.

Viipurissa Antti ja Iida täyttävät Albertin opastuksella tulliselvityspaperit Venäjän rajaviranomaisia varten. Antti kirjoittaa tulliselvitykseen kotiosoitteekseen Punkaharjun.

Brushnitsnojen ja Nuijamaan raja-asemilla veteraanit selviävät ongelmitta.

"Nyt minä olen sitten taas Antti enkä Juho", Antti Paturi naureskelee Nuijamaalla. Sitten hän tunnustaa, että tekee mieli hapankaalia. Tunnelma autossa kevenee hieman.

Punkaharjulla Albert ohjaa pikkubussin pitkin luonnonkaunista harjua kulkevalle vanhalle tielle. Inkeriläiset ovat saamassa ansionsa mukaan, Suomi on maksamassa heille kunniavelkaansa.

Punkaharjun kuntoutussairaalassa Antti ja Iida ohjataan Saimaan rannalla olevaan kaksikerroksiseen asuinrakennukseen. Talo on sisältä peruskorjattu ja ristitty uudelleen Inkeriksi. Ylilääkäri Tapani Lyyra , ylihoitaja Ulla Karjalainen ja siivoustyönjohtaja Helga Kautonen esittelevät taloa.

Kierroksen lopuksi Antti istahtaa rannanpuoleisen kaksion pöydän ääreen: "Minä jään tänne".

Vaimo koettaa saada Anttia alakerran kaksioon. "Miten sinä jaksat tänne kiivetä?" Antti on valintansa tehnyt. "Jaksan. Miten täältä voi soittaa, pitäisi ainakin kolmeen paikkaan ilmoittaa?" Antilla on vauhti päällä. Iida istuu pöydän ääressä hiljaisena. Ilme kertoo muuton ja muutoksen vaikeudesta. "Paikka on hyvä, mutta kuka tätä elämää käy etukäteen tietämään."

Ennen kuin naapurit heräävät Suuren isänmaan pettureita "Joko alat ikävöidä?" Koko elämä pikkuveljen nimellä

SVEN WIKSTRÖM Kuvat JAAKKO JULKUNEN Helsingin Sanomat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita

      Tilaajille
    2. 2

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    3. 3

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    4. 4

      Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon”

      Tilaajille
    5. 5

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    6. 6

      Mikromuovia löytyy myös ihmisten sisältä, uusi tutkimus havaitsi – muovia tulee ruokapaketeista ja juomapulloista

    7. 7

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    8. 8

      Istanbulista löytyi diplomaattiauto, jota Saudi-Arabia ei anna tutkia – Valvonta­kamerakuvissa näkyy ilmeisesti surmatun toimittajan kaksoisolento

    9. 9

      ”Koko maailma romahti kun aloin herätä joka yö kello 2” – HS:n lukijat kertovat, miten vaikea vaihdevuosioireita on tunnistaa, kun useimmiten puhutaan vain ”kuumista aalloista”

    10. 10

      Voiko Italiasta puhua kauniina maana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Työasussaan Roosa nauha -kampanjan symbolia pitänyt lentokenttä­työntekijä sai potkut – Turvatarkastajien ulosmarssi ei aiheuttanut ruuhkia

    4. 4

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    5. 5

      Vasemmisto­liiton Li Andersson pitää yrittäjien ruokakampanjaa ”vastenmielisenä” – Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan ruoan jakelu on ”erinomainen” hanke

    6. 6

      Internet mullisti maailman, mutta seuraava vallankumous saattaa jättää sen varjoonsa

    7. 7

      Kalasatamaan rakennettiin katu, joka on tasa-arvoinen kaikille – uusi liikenne­järjestely aiheutti palaute­ryöpyn

    8. 8

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    9. 9

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    10. 10

      Patrik Leppänen, 22, ei totellut työnantajan käskyä ottaa Roosa nauha pois rinta­pielestään lento­aseman turva­tarkastuksessa ja sai potkut – ”Halusin osoittaa tukea äidilleni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    5. 5

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    6. 6

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    7. 7

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Ranskassa on syntynyt poikkeuksellisen monta vauvaa, joilla on epä­muodostuneet kädet – viran­omaiset ovat ymmällään

    10. 10

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Maailman pisin merisilta” avattiin Kiinasta Hongkongiin – mutta hongkongilaiset eivät ole pelkästään innoissaan
    3. #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita Tilaajille
    4. Mitä tehdä, kun lapsi pelkää vieraita? Vierastaminen on osa kehitystä, mutta se vaatii vanhemmalta turvallisen vastauksen Tilaajille
    5. Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon” Tilaajille
    6. Voiko Italiasta puhua kauniina maana?
    7. Kauko Röyhkä pyytää feministejä rauhoittumaan, eikä häpeä sanoa haluavansa rahaa – Ja kun some kuohahtaa, ”heteromiehen protestilauluja” tekevä Röyhkä nauttii Tilaajille
    8. Carmen Pekkarinen muutti Kanadasta Suomeen 20 vuotta sitten ja hermostui roskaamiseen – lopulta luontoa rakastava sääfani keräsi 10 000 tupakantumppia Espoosta
    9. It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?
    10. 2 tuntia sitten
    11. Oodi vanhemmuudelle – Arjen kiireen keskellä vanhempi suorittaa lukuisia toimia lapsensa mielenterveyden suojaamiseksi
    12. 4 tuntia sitten
    13. Brexit on kuin perheriita, ja siksi on normaalia, että sen seuraaminen nolottaa ulkopuolista
    14. Näytä lisää