Pihayliopisto aloitti Oulun Rajakylässä - Kotimaa | HS.fi

Pihayliopisto aloitti Oulun Rajakylässä

24.5.1998 3:00

OULU-Oulun suurin rivitaloyhtiö, Rajakylässä sijaitseva Kurjenpolvi, on perustanut oman pihayliopistonsa. Kesän aikana taloyhtiön piha-alue muuttuu luentosaliksi kahdeksan kertaa. Luennoitsijoina ovat taloyhtiön asukkaat, pääosin Oulun yliopiston opettajakuntaa. Luentosarjan aloittaa tänään sunnuntaina professori Olavi K. Fält esitelmällään Rajakylästä maailmankylään - paikallisuus yhdentyvän maailman paineissa. Pihayliopisto on avoin yleisölle ja oman talon asukkaille. Aiheina kesäsunnuntaisin ovat muun muassa lähiökulttuuri Antiikissa ja jossittelun taito historiassa. Rajakylässä on kaksi vuotta ollut käynnissä lähiöuudistus. Kurjenpolven 72 perhettä on lähiöuudistuksen hengessä käynnistänyt omaperäisen yhdessäoloon tähtäävän projektinsa. (STT)

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat