Kotimaa    |   Päivä lehtimiehenä

Etäinen oppilaskunta ei jaksa kiinnostaa uupunutta lukiolaista

Tilaajille

Lukio-opiskelija tietää harvoin, että hän voisi vaikuttaa koulunsa asioihin. Koulusta löytyy johtokuntaa, oppilaskuntaa ja toimintaryhmää, mutta useimmille niiden tarjoamat mahdollisuudet ovat tuntemattomia.

Useimmat lukiolaiset haluaisivat vaikuttaa esimerkiksi koulunsa viihtyvyyteen. Moni ei kuitenkaan tiedä, kenelle kertoa asiasta ja kuka veisi sitä eteenpäin.

Uuden lukiolain mukaan opiskelijoilla pitää olla mahdollisuus osallistua koulutuksen kehittämiseen, ja heidän mielipidettään tulee kysyä ennen päätöksen tekoa.

Suomen lukiolaisten liiton (SLL) keväällä tekemässä kyselyssä kartoitettiin oppilaskuntien toimintaa. Siinä selvisi, että hallitukseen ei useinkaan löydy halukkaita. Harvat innokkaat saavat niskoilleen kaiken työn.

Kaikki valittavat

huonoa tiedonkulkua Kyselyn mukaan kaikkien oppilaskuntien hallitukset eivät edes tiedä, kuka on heidän ohjaava opettajansa. Hänen tehtävänsä olisi hoitaa tiedonkulkua opettajien ja hallituksen välillä.

Toisen vuoden opiskelija Marianna Mansnerus helsinkiläisestä Laajasalon lukiosta sanoo, ettei ole kovin hyvin perillä koulunsa oppilaskunnasta. "En ole juurikaan seurannut kouluni oppilaskunnan toimintaa, enkä tiedä siitä paljonkaan. Tiedotus ei kai toimi hallituksen päässä." Monet lukiolaiset eivät tule ajatelleeksi, että mm. penkkarit, potkiaiset, kioski tai urheilupäivät ovat yleensä oppilaskunnan ideoimia ja organisoimia. Aktiivisimmissa lukioissa järjestetään kaikkea mahdollista elokuvakerhoista halloween-bileisiin.

Oma liitto kannustaa

toimimaan Suomen lukiolaisten liitto yrittää saada oppilaskunnat tajuamaan mahdollisuutensa vaikuttaa koulun asioihin.

"Aktiivinen oppilaskunta kasvattaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja palvelee koko kouluyhteisöä", muistuttaa SLL:n puheenjohtaja Elinor Bradfhaw .

Lukiolaisten liitolta kaivattaisiin kouluissa enemmän informaatiota ja innostamista.

Kouvolalaisten oppilaskunta-akviivien Mari Siltasen ja Otto Utin mielestä liiton edustajat voisivat käydä kouluissa kertomassa toiminnastaan.

Rehtorilla ei ole oppilaskunnista pahaa sanottavaa.

"Toiminnan olisi toki mahdollista olla vieläkin parempaa. Nykylukio vain vaatii todella paljon aikaa ja työtä. Oppilaskunnan hallituksen jäsenten aika ei riitä välttämättä kaikkeen", arvioi Kouvolan yhteiskoulun lukion rehtori Ossi Issakainen .

Rehtori vakuuttaa, että oppilaskunta saa toimia vapaasti, kun ideoita ja energiaa löytyy.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    7. 7

      Helsingissä rytisi pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    8. 8

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa nyrkkeilyiltaa

    9. 9

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää