Kotimaa    |   TÄNÄÄN

Tanssilattia vuorella

Tilaajille

Pentti Saarikoski /

Näkymiä on 50-minuuttinen katselmus 61 vuotta sitten syntyneen ja 15 vuotta sitten kuolleen runoilijan elämään, työhön, ajatuksiin ja aikaan. Se on eräänlainen peruskurssi uusille sukupolville, joille 1960-luvun Helsinki kuten runoilija ryyppykavereineenkin ovat vierasta maata.

Paula Koskimäen kirjoittama ja ohjaama kooste on kulttuurimuotokuva, jossa Saarikosken teksteihin sävelletyt laulut ja kertoja Vesa Mäkelän lukemat runonäytteet ovat yksi vahva kerrostuma. Kuvasto on rakennettu Helsinkiä kuvaavista arkistofilmeistä, Saarikosken ystävien ja sukulaisten haastatteluista, perhealbumin kuvista, Saarikosken julkisista kuvista, Otavan vanhasta tilauselokuvasta ja kolmesta laajasta Saarikosken haastattelusta, joiden tekoajankohtaa tai alkuperäistä haastattelijaa ei mitenkään dokumentoida.

Materiaali on lajiteltu nuoruudesta, tuotannosta, uskonnosta, alkoholista ja kuolemasta -tyyppisten raskaitten väliotsikoitten alle, mutta äänilaji pysyy kevyenä ja kohteliaana. Esimerkiksi alkoholista puhuttaessa lähinnä toistellaan, miten paljon ryypyntarjoajia riitti. Alkoholin ja kuoleman kaltaisista asioista sentimentaalisuutta kaihtava M. A. Numminen sanoo asioita yllättäen kaikkein suorimmin.

Ismo Saarikoski, Tuula Saarikoski, Tuulaliina Varis, Matti Klinge, Pekka Tarkka ja Markku Rautonen antavat Nummisen ohella oman näkökulmansa Saarikosken elämään, analysoivat, muistelevat ja kommentoivat. Heidän osuutensa jää kalpeaksi sen rinnalla, mitä Tarkka elämäkertateoksen ensimmäisen osan 600 sivulla ja muut muistelijat kirjoissaan ovat jo julkaisseet.

Television kyky välittää on paljon suurempi kuin kyky selittää. Nytkin runot, laulut ja Saarikosken omat haastattelut tuntuvat antoisimmilta. Ne ovat alkuperäislähteitä. Kun kamera tuijottaa säälimättömästi Saarikoskea silmiin hänen yrittäessään selittää itseään, katsoja pääsee pienen hetken silloin tällöin lähelle jotain oikeata. Eikä se johdu sanoista vaan silmistä.

Ristiriita puhuvan Saarikosken, sosiaalisesti kömpelön ystävän, aviomiehen ja julkkiksen ja toisaalta selkeän ja ilmavan kirjoitetun tekstin välillä on mielenkiintoinen. Ohjelman päättyessä on syntynyt ehdoton varmuus siitä, että kaksi edellistä versiota Saarikoskesta ovat vain marginaalisen kiinnostavia, mutta jälkimmäinen synnyttää nälän. Lisää runoja, lisää ilmavuutta. TV1 klo 22

HELENA YLÄNEN

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    7. 7

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    8. 8

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    9. 9

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää