Kotimaa

Eduskunta tyrmäsi pankkitukikeskustelussa Voutilaisen puheet "uudesta pankkituesta"

Siimes: Pankit ilmeisesti tottuneet saamaan tukea tavalla tai toisella

Tilaajille

Eduskunnassa tyrmättiin keskiviikkona yksiselitteisesti Suomen Pankkiyhdistyksen puheenjohtajan, Meritan toimitusjohtajan Pertti Voutilaisen puheet uudesta pankkituesta.

Kansanedustajat paheksuivat voimakkaasti Voutilaisen ehdotusta, jonka mukaan yhteiskunnan pitäisi maksaa pienituloisten pankkipalveluista korvausta pankeille.

Hallituksen pankkitukiselonteon käsittelyn yhteydessä korostettiin sitä, että pankkikriisissä on ollut rahan lisäksi kyse suuresta inhimillisestä onnettomuudesta. Sekä vasemmistoliiton, kristillisten että pienryhmien ryhmäpuheissa ehdotettiin talouskriisin takia velkaantuneiden jonkinlaista armahdusta.

Ehdotus ei saanut tukea suurista ryhmistä.

Toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes (vas) vaati keskustelua tavallisten ihmisten oikeuksista ja mahdollisuuksista saada pankkipalveluja.

"Pankit eivät ilmeisesti vieläkään tule omillaan toimeen, vaikka niiden kannattavuus on nykyisin vallan toista luokkaa kuin vuosikymmenen alussa. Tai sitten pankit ovat vain tottuneet aina tarvittaessa saamaan tukea valtiolta tavalla tai toisella", Siimes sanoi.

Hän torjui selkeästi ehdotukset pankkikriisin jälkeisten velkojen yleisestä anteeksiantamisesta.

Miten pankit

voivat palvella?

Sdp:n Leena Luhtanen nimesi pankkikriisin aikaan pääministerinä olleen keskustan Esko Ahon "pankkituen varsinaiseksi pääarkkitehdiksi".

Hänen mukaansa Suomen tapa hoitaa kriisi tuli selvästi kalliimmaksi kuin muissa pohjoismaissa. Hän arvioi, että esimerkiksi Norjassa kriisin hoitaminen saattoi jäädä valtion kannalta plussan puolelle.

Luhtasen mukaan "keskustelu asiakkaiden jakamisesta hyviin ja huonoihin on järkyttävää kuultavaa".

"Pankkipalvelut kuuluvat niihin yhteiskunnan peruspalveluihin, joiden maan kattava ja kohtuuhintainen saatavuus on turvattava. Pankit tuntuvat menettäneen tässä suhteessa todellisuudentajunsa", Luhtanen sanoi.

Keskustan Mari Kiviniemi vaati Voutilaisen ajatusten "yksiselitteistä torjumista".

"Kun tämän vuosikymmenen alussa kysyttiin, mitä yhteiskunta voi tehdä pankkien ja pankkiasiakkaiden hyväksi, niin nyt on kysyttävä, mitä pankit voivat tehdä yhteiskunnan hyväksi. Tätä myös pankeissa olisi syytä pohtia", Kiviniemi sanoi.

Hän nimesi kriisin ensi sijassa säästöpankkikriisiksi ja koko kansantalouden poikkeustilaksi.

Myös Kari Kantalainen (kok) yhtyi pankkien arvostelijoiden joukkoon.

"Pankit ovat näköjään suuruudessaan jälleen onnistuneet irtautumaan yhteiskunnan todellisuudesta, vaikka tapahtuneen jälkeen juuri pankkien johdossa odottaisi näkevänsä edes lievää nöyryyttä veronmaksajien edessä", Kantalainen paheksui.

Hänen mielestäänkään yleiseen velallisten armahdukseen ei voida mennä.

"Miten olisi mahdollista, että yleisellä armahduksella todettaisiin, ettei lainojen hoitovelvollisuus koske kaikkia kansalaisia, vaan vain niitä, jotka ovat lainansa jo maksaneet", Kantalainen kysyi.

"Pankeille palveluvelvoite" Kari Uotila (vas) vaati pankeilta palveluvelvoitetta.

"Selvintä olisi säätää lailla pankeille palveluvelvoite. Pankit pitäisi toimiluvan saannin ja säilymisen ehtona pakottaa turvaamaan kattavat ja määrätyn tasoiset palvelut kaikille kansalaisille", hän totesi.

Uotila vaati pankkikriisin vuoksi vaikeuksiin joutuneiden velallisten omista lähtökohdista tapahtuvan sovittelun lisäämistä.

"Ennen perintäkannan siirtoa uudelle perintätaholle tulee mahdollisimman monelle perittävälle antaa mahdollisuus sovintoratkaisun tekemiseen", Uotila sanoi.

Holkerista

kasinoruhtinas Vihreiden Erkki Pulliainen kepitti hallituksen selontekoa siitä, että siinä käsitellään pankkikriisiin liittyvää lähihistoriaa "niukasti ja silkkihansikkain".

Pulliainen nimesi 1990 pääministerinä olleen Harri Holkerin (kok) "kasinopelikauden ruhtinaaksi" ja Holkerin hallituksen kauden "tyhmyyden aikakaudeksi".

Pulliainen esitti erillisen komitean perustamista käsittelemään ylivelkaantuneiden ongelmia. Sen puoleen voisivat määräajan puitteissa kääntyä kaikki ne, jotka "katsovat tulleensa väärinkohdelluksi perusteltavissa olevalla tavalla".

Myös ruotsalainen eduskuntaryhmän ryhmäpuheen pitänyt Ola Rosendahl paheksui pankkien puheita kannattamattomista asiakkaista.

Hän arvioi, että pankkiriisin jälkeen takaajien asema on parantunut.

"Uusi takauslainsäädäntö on myötävaikuttanut siihen, että pankkikriisin aikaisten henkilökohtaisten tragedioiden toistumisen vaara on vähentynyt. Pankkikriisin aikana takaaja ei aina ollut tietoinen velvoitteistaan", hän sanoi.

Kristillisen liiton Sakari Smeds totesi, että "pankkikriisin murjomille pitää antaa uudestaan yrittämisen mahdollisuus".

"Velkavankeuteen ja unohdukseen tuomitut tarvitsevat yleistä ja yhtäläistä akordia, velka-armahdusta, laajaa sopimisen ja sovittelun henkeä", hän totesi.

Perussuomalaisten Raimo Vistbacka totesi, että pankkituki olisi pitänyt kierrättää velallisten kautta.

Remonttiryhmän Risto Kuisma arvioi, että pankkituella ostettiin hiljaisuus ja estettiin kriisin syiden avoin selvittäminen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    5. 5

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    6. 6

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    7. 7

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    8. 8

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    9. 9

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää