Kotimaa

Valtionsyyttäjä Rappe vaatii esteellisyyspäätöksen kumoamista KKO:ssa

"Hovioikeuden päätös leimasi rikoksentekijäksi"

Tilaajille

Valtionsyyttäjä Jukka Rappe on pyytänyt korkeinta oikeutta (KKO) poistamaan virheellisenä pitämänsä Helsingin hovioikeuden ratkaisun. Hovioikeus piti Rappea esteellisenä toimimaan syyttäjänä rikosylitarkastaja Keijo Suuripään lahjusjutussa.

Rappe on lisäksi pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan hovioikeuden jäsenten menettelyn lainmukaisuuden.

Rappen mielestä hovioikeus teki virheen toteamalla hänet esteelliseksi syyttäjäntehtävään pelkästään Suuripään Rappeen kohdistamien mutta Rappen jyrkästi kiistämien rikosväitteiden perusteella.

Rappe katsoo, ettei hovioikeus olisi saanut kieltäytyä kuulemasta todistajia Suuripään esittämien rikosväitteiden todenperäisyyden selvittämiseksi. Todistajien kuulemista vaativat sekä Rappe että Suuripää.

Todistajia olisi Rappen mielestä pitänyt kuulla hovioikeudessa, koska hänen väitetty esteellisyytensä oli täysin riidanalainen. Rappen mielestä Suuripään väitteet olivat perättömiä.

Suuripää väitti Rappen syyllistyneen rikokseen hävittämällä tai hävityttämällä rikosilmoitukseksi tai ilmiantokirjeeksi nimetyn asiakirjan, jonka Rappe olisi saanut rikosylikomisario Jouko Salolta. Suuripää epäili esitutkinnan alkaneen tämän ilmiannon perusteella.

Rappen mielestä hovioikeus on tehnyt oikeudelliset johtopäätökset ilman minkäänlaista objektiivista selvitystä. "Pelkkä asianosaisen väite objektiivisen puolueettomuuden poistavasta seikasta ei riitä tekemään tuomaria tai syyttäjää esteelliseksi", Rappe toteaa.

Rappen mukaan hovioikeus leimasi hänet yleisön silmissä mahdolliseksi rikoksentekijäksi antaessaan rikosväitteelle niin suuren painoarvon, että katsoi pelkän epäilyn estävän Rappen toimimisen syyttäjänä.

Rappe muistuttaa, että Helsingin käräjäoikeus oli muutamaa päivää ennen hovioikeuden päätöstä hylännyt saman esteellisyysväitteen Rappen Suuripäätä vastaan ajamassa väärennysjutussa. Helsingin hovioikeus on lahjusjutun ensimmäinen käsittelyaste. Jutun uudeksi syyttäjäksi on nimetty valtionsyyttäjä Pekka Koponen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Kaaos jatkuu Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    5. 5

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää