Kotimaa

Työryhmä: Pitkäaikaistyöttömät töihin kuntiin ja järjestöihin

Kuntouttavasta työllistämisestä kieltäytyvältä vietäisiin osa tuesta

Tilaajille

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä esittää tehostettuja toimia vaikeasti työllistettäville ja syrjäytymisuhan alaisille työttömille. Työryhmän mukaan jo tänä keväänä tulisi säätää erillinen laki ns. kuntouttavasta työllistämisestä.

Kuntouttavan työllistämisen tarpeessa arvioidaan olevan noin sata tuhatta työtöntä. Työllistämisessä olisi kerrallaan 20000-40000 henkeä. Kuntoutuksen arvioidaan maksavan alkuvaiheessa enimmillään noin 460 miljoonaa markkaa. Siitä kuntien nettokustannukset olisivat 90 miljoonaa markkaa.

Itse työn järjestämiseen käytettäisiin nykyiseen tapaan kuntien, Raha-automaattiyhdistyksen, kansalaisjärjestöjen ja EU:n rakennerahastojen varoja.

Työhön kuntoutettavia olisivat muun muassa ihmiset, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea kolmen vuoden aikana 500 päivää. Ryhmään kuuluisivat myös työttömät, joiden toimeentulo on perustunut 13:n viime kuukauden aikana vähintään 12 kuukauden ajalta pääasiassa toimeentulotukeen. Kolmas kohderyhmä ovat työttömät, jotka ovat olleet 500 työttömyyspäivän jälkeen työmarkkinatuen varassa 180 päivää.

Kuntouttavasta työllistämisestä tehtäisiin sopimus työvoimatoimiston, kunnan ja työttömän kesken. Jos työtön kieltäytyisi kuntoutuksesta, hän menettäisi ensin enintään viidenneksen ja sitten 40 prosenttia toimeentulotuen perusosasta. Työmarkkinatuki voisi mennä kahdelta kuukaudelta.

Työtön saisi

30 markan lisän Kunnille sälytettäisiin velvollisuus työllistää pitkäaikaistyötön joko itse tai ohjata hänet ns. kolmannen sektorin töihin järjestöihin tai yleishyödyllisiin yhdistyksiin. Järjestelmä vakiinnuttaisi erilaiset kokeilut, joita kunnissa on viime vuosina järjestetty.

Kuntouttava työllistäminen sisältäisi vähintään yhden ja enintään viisi päivää toimintaa viikossa. Siihen ohjattaisiin pääsääntöisesti kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Se kuitenkin keskeytettäisiin heti, jos työllistettävä saisi "oikean" työ- tai koulutuspaikan.

Työllistämistä ei pidettäisi tavanomaisena työsuhteena eli työlainsäädäntö ei koskisi sitä. Työryhmä ei määrittele, millaisiin tehtäviin ihmisiä sijoitettaisiin, mutta ne voisivat olla kunnan ulkotöitä, kuljetuksia, kansliatöitä tai vanhusten avustamista palvelutaloissa.

Työllistettävän työt eivät saisi korvata tavanomaisissa työ- tai palvelussuhteessa tehtäviä töitä. Siitä ei maksettaisi palkkaa, eikä se kartuttaisi työllistettävän sosiaalivakuutusta. Työllistettävä saisi työmarkkinatukensa tai toimeentulotukensa päälle verottoman 30 markan lisäkorvauksen päivässä.

Kuntoutus

olisi aina viimeinen toimi Tarkoituksena on, että järjestelmän kautta työttömät kuntoutuisivat niin, että he voisivat osallistua työvoimatoimistojen työllistämis- ja koulutustoimiin ja lopulta sijoittua normaalitöihin avoimille työmarkkinoille.

Tarkoitus on myös tukea työttömien omatoimisuutta. "Kuntouttavalla työllistämisellä pyritään luomaan edellytyksiä henkilön elämänhallinnalle ja toimintakyvyn parantamiselle", työryhmä luonnehtii.

Kuntouttava työllistäminen olisi aina viimekätinen vaihtoehto; varsinainen työsuhde, koulutus tai muu työvoimatoimiston tarjoama toimenpide menisi aina sen edelle.

Työryhmän mukaan työttömälle laadittaisiin aluksi työnhakusuunnitelma. Viimeistään viiden kuukauden kuluttua laadittaisiin "suunnitelma työnhakuvalmiuksien parantamiseksi", jossa arvioidaan myös tuloksettoman työnhaun syitä ja mietitään jatkotoimia.

Jos tämäkään ei auta, työtön ohjataan kuntouttavaan työllistämiseen eli laaditaan "aktivointisuunnitelma".

Kortistoon

meno pakolliseksi Työryhmä esittää myös lainmuutosta, jolla toimeentulotuen saamisen vastineeksi on ilmoittauduttava työttömäksi työnhakijaksi kortistoon. Toimeentulotukea saava alle 25-vuotias joutuisi työllistämisen piiriin heti, ellei hän ole hakeutunut koulutukseen tai aktiiviseksi työnhakijaksi.

Työryhmä ehdottaa myös kolmen vuoden kokeilua, jossa 15-17-vuotiaille syrjäytymisuhan alaisille nuorille järjestetään varhennettua kuntoutusta. Vastaavasti yli 45-vuotiaille syrjäytyville esitetään yhtä pitkää ammatillisen kuntoutuksen kokeilua. Molempiin varattaisiin 20 miljoonaa markkaa.

Vaikeasti työllistettävien ja syrjäytymisuhan alaisten työttömien kohtaloa on miettinyt vuoden päivät sosiaali- ja terveysministeriön Aktiivinen sosiaalipolitiikka -työryhmä, jonka määräaika päättyi vuodenvaihteessa.

Työryhmä mietti sosiaali- ja terveystoimen, sosiaalivakuutuksen ja työvoimahallinnon yhteisten asiakkaiden työllistämistä ja aktivoimista. Toimeksianto liittyy hallitusohjelman "työhönpatistuskohtaan", jonka mukaan aktiivisen työvoimapolitiikan keinoja työhön hakeutumisen edistämiseksi tehostetaan.

Vuosikymmenen alun laman jälkeen työmarkkinat ovat jakautuneet yhä selvemmin kahtia, eikä nopeakaan talouskasvu näytä parantavan riittävästi vaikeimmin työllistettävien asemaa, työryhmä arvioi. Siksi sen mielestä tulisi erityisesti panostaa pitkäaikaistyöttömien palauttamiseen avoimille työmarkkinoille.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    7. 7

      Helsingissä rytisi pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    8. 8

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa nyrkkeilyiltaa

    9. 9

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää