Kotimaa

Petri Neittaanmäki yrittää Lipposta valtakunnanoikeuteen

Itävalta-menettelyn laillisuus haluttiin selvittää perustuslakivaliokunnassa

Tilaajille

Keskustan kansanedustaja Petri Neittaanmäki jätti tiistaina eduskunnan keskuskansliaan ns. ministerivastuuta koskevan muistutuskirjelmän pääministeri Paavo Lipposen (sd) toimista hänen päättäessään Itävallan vastaisista pakotteista.

Vielä kello 16.45 muistutuksessa oli vaaditut kymmenen nimeä, mutta kello 19.30 siitä poistui kaksi nimeä ja 19.35 yksi nimi. Näin muistutus raukesi ainakin hetkeksi, ja tunnelma eduskunnassa oli lievästi ottaen sekava.

Maaliskuussa voimaan tulleen perustuslain mukaan muistutuskirjelmään tarvitaan kymmenen kansanedustajan allekirjoitus. Kirjelmä osoitetaan suoraan perustuslakivaliokunnalle. Muistutuksen mahdollisista jatkotoimista päättää täysistunto saatuaan perustuslakivaliokunnan kannanoton. Periaatteessa Lipponen voisi pahimmillaan joutua täysistuntokäsittelyn jälkeen valtakunnanoikeuteen, jos perustuslakivaliokunta ja istunto siihen päätyisivät.

On selvä asia, että muistutus tulisi aiheuttamaan runsaasti päänvaivaa perustuslakivaliokunnalle. Valiokunta joutuisi asiaa selvitellessään kuulemaan runsaasti asiantuntijoita. Valiokunta joutuisi luonnollisesti kuulemaan myös pääministeriä.

Neittaanmäen ohella muistutuksen allekirjoittivat Seppo Lahtela (kesk), Lauri Oinonen (kesk), Seppo Kanerva (kok), Pauli Saapunki (kesk), Sulo Aittoniemi (kesk), Raimo Vistbacka (perus), Aulis Ranta-Muotio (kesk), Hannu Aho (kesk) ja Tanja Karpela (kesk). Allekirjoittajat edustivat siis lähes pelkästään keskustaa.

Neittaanmäki kertoi lopettaneensa nimien pyytelyn heti saatuaan kokoon tarvittavat kymmenen nimeä. Hän sanoi Helsingin Sanomille heti muistutuksen jätettyään virkamiesten kertoneen hänelle, että lain mukaan kerran annettua nimeä ei voi enää pyyhkiä pois.

Neittaanmäki oletti kaiken olevan selvää. Kello 19.30 Hannu Aho ja Aulis Ranta-Muotio astelivat pääsihteeri Seppo Tiitisen puheille ilmoittaakseen, että he haluavat nimensä poistettaviksi. Virkamiehet kävivät Tiitisen johdolla nopean neuvottelun perustuslain tulkinnasta. Lopputulos oli se, että allekirjoituksen voi vetää pois, kun muistutus lepää vielä keskuskanslian pöydällä, eikä sitä ole vielä todettu saapuneeksi perustuslakivaliokuntaan.

Hieman Ahon ja Ranta-Muotion jälkeen keskuskansliaan syöksyi turkki päällään juosta puuskuttaen Tanja Karpela. Hänkin halusi nimensä pois, ja myös sai. "Aloittavan kansanedustajan perusmoka. Tätä ei tapahdu enää ikinä", Karpela sanoi. Hän kertoi luulleensa allekirjoittavansa jonkin tavallisen lakialoitteen.

Tiitinen seurasi

tapahtumia aavistuksen kiusaantuneen oloisena. Tiitinen vahvisti, että Neittaanmäelle oli aluksi annettu osin virheellistä tietoa nimien pysyvyydestä. Virkamiehet joutuivat tulkitsemaan lakia lennosta, kun muutama keskustalainen tuli katumapäälle.

Lauri Oinonen pysyi illalla kannassaan ja perusteli sitä kokemuksillaan seurakunnasta. Hän arveli, ettei hän kappalaisena voinut koskaan sekaantua kirkkoherran asioihin. Itävallan kysymyksessä kirkkoherra oli Oinoselle presidentti ja kappalainen pääministeri.

Allekirjoittajien mukaan Suomi puuttui pakotteillaan toisen maan hallituksen muodostamiseen. Kansanedustajat katsoivat Lipposen tehneen yksin päätökset Suomen osallistumisesta Itävallan boikotoimiseen. EU-maat aloittivat boikotin, kun Itävallan hallitukseen nousi äärioikeistolainen puolue.

"Tulkintamme mukaan nimenomaan tasavallan presidentin olisi tullut tehdä Suomen osalta päätös EU-maiden kannanottoon yhtymisestä", muistutuksessa todetaan.

"Esitämme kunnioittavasti, että eduskunnan perustuslakivaliokunta tutkii pääministeri Paavo Lipposen virkatoimien lainmukaisuuden hänen 31.1.2000 ja 4.2.2000 yksin tekemiensä Itävalta-päätösten osalta", kasanedustajat kirjoittavat.

Tammikuussa Lipponen ilmoitti Suomen osallistuvan Itävallan vastaisiin pakotetoimiin. Helmikuussa Lipponen antoi hallinnolle pakotteiden aikana noudatettavat menettelyohjeet.

Neittaanmäen kirjoitukset olivat selkeässä järjestyksessä kahdella liuskalla, mutta niiden tajuaminen oli liian vaikeata osalle allekirjoittajista.

Kahdeksan jälkeen illalla Neittaanmäki ihmetteli kollegojensa edesottamuksia. Hän sanoi kaikkien lukeneen paperin. "Eihän sitä muuten voi allekirjoittaakaan", hän sanoi.

Jotta kaikki olisi ollut lopullisesti sekaisin, niin Karpelan vedettyä nimensä pois muistutuksen allekirjoitti vielä Mika Lintilä (kesk). Hetki allekirjoituksen jälkeen Lintilä veti nimensä pois.

Myöhään illalla Tiitinen jäi odottelemaan kuka tulee allekirjoittamaan ja kuka tulee poistamaan nimensä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää