Kotimaa

Perheet ja suvut vahvistavat perinteisen romaniavioliiton

Perinneliitot juontavat feodaaliyhteiskunnasta

Tilaajille

Puolan romanien perinteisin menoin solmittua liittoa pidetään yhteisön silmissä virallisena avioliittona.

"Liitot ovat vähemmistöryhmälle ja sen yhteiskunnalliselle rakenteelle virallisia avioliittoja", sanoo eräs romani.

Helsingin Sanomien haastattelema romani haluaa esiintyä nimettömänä. Avioliittokäytännöt ovat romaneille kulttuurisesti arka aihe, josta ei haluta keskustella julkisesti.

Haastatellun mukaan Puolan romanien varhainen aikuistuminen ja avioituminen eroavat pohjoiseurooppalaisesta näkemyksestä yksilön aikuisuudesta.

"Puolan romaninuorten on sosiaalisten olosuhteiden vuoksi aikuistuttava suomalaisia nuoria aikaisemmin. Kurjuuden ja köyhyyden keskellä elävien on perustettava perhe jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Lapset lähtevät pois kotoa myös hyvin nuorina, jotta ruoka riittää kaikille." Avioliiton solmiminen

on romanikulttuurissa ensi kädessä kahden nuoren kauppa, romani kertoo. Osa liitoista solmitaan perinteisin menoin, jolloin avioliittoa ei vahvisteta virallisesti. Siksi viranomaiset eivät pidä Puolan romanien liittoja laillisina.

Perinteisin menoin solmitut liitot vahvistetaan sukujen ja perheiden välisillä neuvotteluilla. Jos perheet eivät neuvottele keskenään, avioliittoa ei ole molemmin puolin hyväksytty. Neuvotteluissa miehen perhe lupautuu huolehtimaan vaimosta ja suojelemaan tätä, haastateltu romani sanoo.

Nuorten naisten naittamisesta päätettiin sukujen välisillä neuvotteluilla myös Suomessa ja muualla Euroopassa sata vuotta sitten, hän jatkaa.

"Tämä on feodaaliyhteiskuntaan kuuluva vanha perinne, ei romaniperinne. Puolan romanit elävät ilmeisesti vielä vanhan perinteen mukaisesti. Kyseessä on sosiaalis-yhteiskunnallinen rakenteellinen viive Puolan romaniväestön parissa." Romanien sulkeminen

kirkon ja yhteiskunnan ulkopuolelle ympäri Eurooppaa johti haastatellun romanin mukaan vuosisatojen saatossa siihen, että osa romaneista virallistaa avioliittonsa ainoastaan kulttuurille perinteisin menoin.

Hyvin pian romanien saavuttua Eurooppaan 1300-luvulla kirkko kielsi heiltä kirkolliset toimitukset. Romaneja ei vihitty avioliittoon, haudattu tai kastettu. Myös terveyspalvelut kiellettiin.

Ruotsi-Suomessa

ja suuressa osassa Eurooppaa oli vielä 1700-luvulla voimassa lainsäädäntö, joka salli romanimiehen tappamisen ilman oikeudenkäyntiä.

Romaninaiset ja lapset voitiin karkottaa tietyltä hallintoalueelta. Sääntöjen rikkomisesta rangaistukseksi voitiin leikata joko korva tai kieli tai laittaa naiset pakkotyöhön, romani kertoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää