Kotimaa

EU-raportti: Suomi hyötyy ilmaston lämpenemisestä

Lämmityslasku pienenee, ja puut sekä vilja kasvavat

Tilaajille

Suomi hyötyy ilmastonmuutoksesta, arvioi EU:n tuore ilmastoraportti. Raportti julkistettiin alkukuusta Lontoossa, ja tiistaina erikoistutkija Timothy Carter Suomen ympäristökeskuksesta ja professori Seppo Kellomäki Joensuun yliopistosta esittelivät sitä Helsingissä Suomen kannalta. Molemmat kuuluvat raportin kirjoittajiin.

YK:n alaisen hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n pohjateksteihin kuuluva raportti ennustaa kylmien talvien loppuvan Suomestakin 80 vuodessa liki kokonaan. Vastaavasti kesät ovat kuumia ja pitkiä. Lämmitykseen tarvitaan nykyistä vähemmän energiaa. Vilja ja puut kasvavat kohisten, ja joet jauhavat erityisesti talvisin rutkasti lisää sähköä.

"Hyödyn korjaaminen ja haittojen välttäminen edellyttävät monien nykyisten toimintatapojen muuttamista", Carter sanoi. Suomen ympäristökeskus aikookin seuraavaksi herätellä suuryrityksiä ja viranomaisia: yrityksiin ja virastoihin lähtee vielä loppuvuodesta kysely siitä, miten ilmastonmuutokseen on varauduttu.

Suomessa lämpenemisen

vaikutuksia ovat laskeskelleet vasta voimayhtiöt. Muualla Euroopassa aktiivisia ovat Carterin mukaan olleet erityisesti brittivakuuttajat: Keski-Euroopassa odotetaan myrskyjä ja tulvia, ja vakuutusyhtiöt joutuvat päättämään, uskaltavatko enää myöntää vakuutuksia rantarakentamiselle.

"EU-maiden poliitikkojen on hyvä pitää ilmastonmuutos mielessä myös EU:n laajentumisesta päätettäessä. Tulokkaat eivät ehkä ole yhtä valmiita sopeutumaan muutoksiin kuin EU:n keski- ja pohjoiseurooppalaiset jäsenet. Muutosten Itä-Euroopassa arvioidaan olevan myös paljon epäedullisempia kuin pohjoisessa ja koillisessa", Carter sanoi.

Nykyisiä toimintatapoja pitää Suomessa valmistautua muuttamaan muun muassa maanviljelyksessä, liikenteessä ja terveydenhoidossa. Maataloudessa vaihtuvat esimerkiksi istutusajat. Nopeat kelinvaihtelut pakottavat lisäämään teiden suolaamista. Terveydenhoidossa on syytä varautua muun muassa punkkien levittämien tautien kuten borrelioosin yleistymiseen. Carter ennustaa myös rokotusohjelmien osittaisen uusimisen tarvetta.

Etelä- ja Keski-Suomen

metsissä koivu valtaa alaa kuuselta ja männyltä. Suomessa on Kellomäen mukaan joko mahdollisuus hyväksyä kehitys tai tehostaa metsänhoitoa kuusen ja männyn suosimiseksi.

"Koivu kilpailee maailmalla muiden lyhytkuituisten puiden kuten eukalyptuksen kanssa. Suomen metsäteollisuuden voima on perustunut pitkäkuituisiin kuusiin ja mäntyihin", Kellomäki huomautti.

Kuusi- ja mäntymetsiä jää Kellomäen mukaan myös Etelä-Suomeen ilman erityistoimiakin. Lisäksi kuusikoiden ja männiköiden kasvu nopeutuu kovasti Pohjois-Suomessa ja Luoteis-Venäjällä. Koko Suomessa metsänkasvu lisääntyy peräti 40 prosenttia nykyisestä vuoteen 2080 mennessä.

"Toisen maailmansodan jälkeen metsiä uudistettiin Pohjois-Suomessa voimakkaasti. Varttuneet taimikot ja kasvatusmetsät hyötyvät eniten lisälämmöstä. Jos Suomen metsät olisivat jo valmiiksi vanhoja ja hakkuukypsiä, lisäkasvu jäisi kymmeneen prosenttiin", Kellomäki kertoi.

Metsänhoidolta kiivas puunkasvu edellyttää Kellomäen mukaan muun muassa korjuun tiivistämistä: puu kypsyy kaadettavaksi aiempaa ripeämmin. Ongelmia voivat tuottaa myrskyt sekä uudet tuholaiset kuten Etelä-Suomessa jo nykyään satunnaisesti tavattavat havununnat ja mäntyankeroiset. Korjuuta hankaloittavat myrskytuhot sekä talven kantavien routajaksojen lyheneminen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää