Lemmikkien karvat kiertyvät kehruukurssilla langoiksi - Kotimaa | HS.fi

Lemmikkien karvat kiertyvät kehruukurssilla langoiksi

27.2.2001 2:00

Pienen pieni epäilyksen siemen orastaa mielessä, kun Sari Varilo kippaa säkillisen lampaanvilloja lattialle. Tuo ehtalta navetalta ja lampaanrasvalta tuoksuva kasa pitäisi oppia parin viikonlopun aikana kehräämään langoiksi.

Olemme kahdentoista naisen joukolla työväenopiston järjestämällä kehruukurssilla. Lukiolainen Emmi Koskinen haluaa hyödyntää koiransa karvat. Myös parilla muulla on mukanaan koirankarvapussi. "Koirainnostuksen myötä kehruukurssien suosio on selvästi lisääntynyt", vahvistaa kuusitoista vuotta kehräämistä opettanut Varilo. Suomessa asuva hollantilainen Marike van den Heuvel marssii kurssille oma rukki kainalossa. Tämä kova käsityöihminen hallitsee kehräämisen perusteet. Häntä kiinnostaa vanhojen villavaatteiden uusiokäyttö. Joukossamme on myös muutamia käsityön ammattilaisia, jotka hakevat kehräämistaitoihinsa kurssilta lisää käytännön kokemusta. Raakavillan käsittely aloitetaan nyppimisellä, sillä yksittäisessä villakimpussa, villatapulissa, villakuidut ovat toisissaan kiinni. Samalla irtoavat suurimmat roskat, pöly ja lika. Villa on pesemätöntä, sillä villan oma rasva, lanoliini, helpottaa kehräämistä. "Jos pääset valitsemaan kehruumateriaalin itse, varo likaista villaa. Myös sen kiiltoon, kimmoisuuteen ja kuidun pituuteen on syytä kiinnittää huomiota," Varilo opastaa. "Vuosia säilytetystä kuivuneesta villasta tulee huonoa lankaa." Nypitty kuohkea villa oiotaan karstaamalla, jotta kehrääminen olisi helpompaa. Tämä vaatiikin jo taitoa. Polven päällä kahden piikikkään karstan välissä villakourallista puolelta toiselle harjaten syntyy lopulta levy, joka pyöräytetään kehrättäväksi hahtuvaksi eli lepereksi. Lankaa kehrätään yksinkertaisimmin värttinällä. Siinä on vain puutikku eli kehrävarsi, jonka ala- tai yläpäähän on kiinnitetty vauhdin antajaksi kehräpyörä. Tämä ei ole se värttinä, johon Prinsessa Ruusunen pisti sormensa. Hän kehräsi 1500-luvulla kehitetyllä isopyörällä eli pitkärukilla, jossa rukin pyörä oli yhdistetty terävään raudasta taottuun värttinätikkuun. Villalepere vasempaan käteen ja värttinä pyörimään oikealla kädellä. Värttinä vaappuu, kiertyvä hahtuva yrittää karata käsistä ja värttinäkepin ympärille kertyvä möykkyinen lanka muistuttaa siansaparoa. Rukilla syntyy lankaa värttinää nopeammin. Ensin on kuitenkin harjoiteltava käsien ja jalan yhteispeliä: poljettava rukkia ja syötettävä samaan aikaan eri nopeudella villakuitua. Onneksi kehräämisessäkin sinnikkyys lopulta palkitaan. Villan lisäksi kehrättäväksi sopivat lehmien, hevosten, vuohien, angorakanien, kissojen ja koirien karvat. Vieraampia kehrättäviä eläinkuituja ovat alpakka, kameli, kashmir ja silkki. Nautaeläinten ja useimpien koirarotujen karvat sekoitetaan yleensä villan joukkoon, koska ne ovat lyhyitä ja jäykkiä. Näin saadaan vahvempaa lankaa. Meillä kasvavia kehrättäviä kasvikuituja ovat pellava, hamppu, nokkonen ja tupasvilla. Myös langanjämät, rikkinäiset sukat ja hieman vanuneetkin villavaatteet voi kehrätä uudelleen langaksi, joka ei tosin ole uudenveroista. Noin viisisenttiseksi leikattu villamateriaali karstataan huolella, jotta lankakierteet varmasti aukeavat. Kehräämisen alkuun pääsee karstoilla ja värttinällä. Rukin voi hankkia myöhemmin. Helsingin seudulla ainoa kehruuvälineitä välittävä liike on Helsky eli Helsingin käsi- ja taideteollisuus ry Pohjoisesplanadilla. Siellä karstaparin hinta on noin 170-180 markkaa ja värttinän 60-90 markkaa. Rukkien hinnat vaihtelevat 1900 markasta 2400 markkaan. Kaikki kehruuvälineet tuodaan nykyään ulkomailta. Hyvällä onnella esimerkiksi osto- ja myyntiliikkeistä saattaa löytyä vielä melko uusia suomalaisiakin rukkeja muutamalla satasella. "Rukki kannattaa aina ennen ostamista käydä osa osalta läpi ja kokeilla kehräämistä sillä. Tavallisin vika on rukin pyörän vääntyminen", Sari Varilo varoittelee. Kehrääminen ei tahdo onnistua isoäidin aikaisilla rukeilla, sillä monesti niistä puuttuu osia ja varaosien hankkiminen on miltei mahdotonta. Myös värttinän kokeileminen on paikallaan, vaikka se olisikin uusi. Raakavillan voi ostaa suoraan lampaitten kasvattajilta tai lukuisista kehräämöistä, jotka myyvät myös valmiiksi karstattua ja värjättyä villaa. Helsingin kaupungin työväenopisto on järjestänyt säännöllisesti jo vuosikausia syksyisin ja keväisin parinkymmenen tunnin mittaisen kehruukurssin. Kehräämisen teoriaan pääsee tutustumaan muun muassa Sari Varilon Kehrääjän kirjan tai Satu Hukkisen Luonnonkuitujen kehruu -kirjan avulla. Paula Hänninen

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat