Kari Häkämies uskoo kuntakoon kasvavan - Kotimaa | HS.fi

Kari Häkämies uskoo kuntakoon kasvavan

Kansliapäällikkö vastustaa kuntien pakkoliitoksia

25.5.2001 3:00

Sisäministeriön kansliapäällikkö Kari Häkämies uskoo, että nykyinen kuntarakenne on Suomessa tullut tiensä päähän.

Torstaina Savon Sanomissa julkaistussa haastattelussa Häkämies arvioi, että kehitys vie kohti isompia kuntarakenteita, vaikka pakkoavioliitoja tai perinteisiä kuntaliitoksia ei nähtäisikään Häkämies uskoo, että tulevaisuuden kuntaliitoksen mallissa kunnat säilyvät entisellään, mutta palvelut ja toiminnot yhdistyvät tavalla, jossa kyseessä onkin yksi yhteinen kunta. Kunnat säilyttävät kuitenkin omat identiteettinsä. "Tämä on malli, johon tulevina vuosikymmeninä suomalaisessa kuntakentässä mennään", Häkämies sanoo. Häkämies torjuu kuntien pakkoliitokset. Hän kiittelee Mikkelin seutua siellä toteutetusta kuntaliitoksesta. "Etelä-Savossa on tehty hyvää työtä. Eteläsavolainen yhteistyö kelpaisi malliksi myös pohjoisempaan Savoon", Häkämies sanoo. Häkämiehen mukaan kunnan koolla on merkitystä kunnan talouteen. Hän muistuttaa, että yli 40000 asukkaan kunnista kate oli negatiivinen vain yhdellä. Sisäministeriön aluekehitysohjelmassa tulee erottumaan selvästi kaksi omaa sarjaa. Toinen on johtavien maakuntakaupunkien sarja ja toinen sarja, johon nimetään aluekeskuksia. Tässä toisessa sarjassa nähdään Häkämiehen mukaan "aito kilpailu ohjelmien paremmuudesta ja siitä, ketkä aluekeskusstatuksen saavat." Häkämies ei usko, että nimitys aluekeskukseksi sinänsä toisi kovinkaan paljon ylimääräistä rahaa alueella. Hän toteaa kuitenkin, että valtio tulee panostamaan valittuihin seutuihin enemmän rahaa kuin muihin. Ohjelman tavoite on se, että Suomessa olisi tulevaisuudessa nykyistä enemmän alueita ja veturikuntia, jotta aluekehitys olisi nykyistä tasapainoisempaa. Häkämies vannoo, että ohjelmaan pääsevien aluekeskusten määrä on vielä auki. Seutuhankkeen ja aluekeskusohjelman ohella yksi alueiden kehittämisen hanke on valtion toimintojen uudelleen sijoittaminen. Ensimmäiset sijoittamispäätökset on jo tehty.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat