Kotimaa

Etelä-Karjalan perunapellot tehotarkkailuun koloradonkuoriaisen takia

Kuoriaiset pitää löytää ennen talvehtimista

Tilaajille

RUOKOLAHTI. Kasvintuotannontarkastuskeskuksen (KTTK) tarkastajien löytämiä koloradonkuoriaisia odottaa kova kohtalo. Tarkastajilla on mukanaan niin liekitys- kuin ruiskutusvälineet. Valtaosa työstä on kuitenkin perunapeltojen kärsivällistä läpikäymistä.

Tarkastajat Jukka Hirvikallio ja Leena Puranen ovat saapuneet tarkistamaan Martti Huplin kotitarveviljelmää Ruokolahdella. Juuri täältä löytyi tämän kesän ensimmäinen koloradonkuoriaisesiintymä. Siksi tarkastajat käyvät pellolla kerran viikossa tutkimassa, onko hävitysoperaatiosta jäänyt vielä joitakin tuholaisia henkiin. Hupli tarkistaa peltonsa vähintään kerran päivässä.

Etelä-Karjalan perunapellot

ovat kahden koloradonkuoriaishavainnon jälkeen tehotarkkailussa. Kuusitoista tarkastajaa pyrkii käymään läpi mahdollisimman monet niistä pelloista, joilla kuoriaisia havaittiin laajalti kolme vuotta sitten. Lisäksi tarkastetaan pellot niiden lähiympäristössä.

Vuonna 1998 koloradonkuoriaista löytyi lähes 150 tilalta. Yksittäisiä kuoriaisesiintymiä oli myös Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Hämeessä. Hirvikallio toteaa, että tarkastajien voimavarat ovat rajalliset eikä kaikkia peltoja millään ehditä tarkistaa.

"Siksi olisikin tärkeää, että viljelijät lähtisivät nyt uudelleen katsastamaan peltojaan. Uusi aikuissukupolvi on äskettäin kuoriutunut ja kiivennyt syömään perunan lehdille." Jos jostain tulee todennäköinen havainto, KTTK:n tarkistuspartio lähtee liikkeelle heti. Peltojen tarkkailu on erityisen tärkeää juuri nyt , sillä kuoriaiset ruokailevat perunanlehdillä enää pari viikkoa ja kaivautuvat sitten maahan talvehtimaan. Sen jälkeen niitä ei voi enää havaita.

Tarkastajan apuvälineisiin kuuluvat pitkä ohut keppi ja muovipussi. Jos kuoriaisia tai niiden toukkia löytyy, otukset kerätään pussiin ja tarkastaja tökkää kepin pystyyn löytökohdalle, jotta se löytyy helposti myöhemmin.

Kuoriaisten löytölohko käsitellään torjunta-aineella. Torjunta-aine tehoaa perunan lehdillä oleskeleviin aikuisiin ja toukkiin. Kotelovaiheessa otukset kuitenkin kaivautuvat maahan, joten maa löytöalueen ympäriltä on myllättävä niiden löytämiseksi. Kotelot hävitetään liekittämällä.

Kuoriaiset

on suhteellisen helppo havaita, sillä sekä toukat että aikuiset kuoriaiset ovat kirkkaan värisiä. Toukkien väri vaihtelee punaisen, oranssin ja keltaisen välillä. Aikuiset kuoriaiset ovat keltaisia mustine poikittaisraitoineen. Erityisesti toukkien ruokailusta jää peltoon selvät jäljet, sillä ne jättävät jälkeensä pelkät lehtiruodit.

Koloradonkuoriaisen toukka sekoittuu melko usein leppäkertun koteloon. Leppäkertun kotelo muistuttaa väritykseltään koloradonkuoriaisen toukkaa, mutta on sitä selvästi litteämpi.

Huplin pellosta ei tällä kertaa uusia tuholaisia löydy.

"Toivottavasti niitä ei enää ole, että ei tarvitsisi ostaa talven perunoita kaupasta", mies tuumii.

Koloradonkuoriainen on varsin yleinen tuholainen perunapelloissa Venäjän puolella, muun muassa Leningradin läänin alueella.

"Suomessa se on esiintynyt vain satunnaisesti, joten on kaikkien etu, että sen leviämistä vastaan taistellaan. Muuten joudutaan torjunta-ainekierteeseen", Hirvikallio toteaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää