Tuomiojan lausunto lähi-idästä ei häirinnyt EU-ministereitä - Kotimaa | HS.fi

Tuomiojan lausunto lähi-idästä ei häirinnyt EU-ministereitä

EU suunnittelee rauhan turvaamista Makedoniassa

9.9.2001 3:00

GENVAL. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) taannoiset lausunnot Israelista eivät herättäneet minkäänlaisia intohimoja EU:n ulkoministerien epävirallisessa tapaamisessa lauantaina.

Unionin ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan lähipiiristä arvioitiin, että jäsenmaat ovat täydellisen samaa mieltä lähi-idän tilanteesta. Solanan avustajan mukaan "ei ole ilmennyt mitään, mikä voisi haitata EU:n neuvotteluja Israelin kanssa". EU:n johtajat ovat vierailleet israelilaisten ja palestiinalaisten luona tiheään tahtiin viime viikkoina. Belgian Genvaliin tulleet EU-maiden ulkoministeriöiden delegaatiot eivät kiinnittäneet Tuomiojan kommentteihin lainkaan huomiota. "En tiedä, kuinka moni niistä on edes tiennyt. Aika moni (ulkoministeri) on antanut samankaltaisia lausuntoja", Tuomioja sanoi. Tuomioja arvioi viikko sitten Suomen Kuvalehden haastattelussa muun muassa, että "Israelin linjana on nujertaa, nöyryyttää, alistaa ja köyhdyttää palestiinalaiset". Lisäksi hänestä "on aika järkyttävää, että jotkut ajavat suhteessa palestiinalaisiin samanlaista politiikkaa, jonka uhreiksi he itse joutuivat 1930-luvulla". Tänään sunnuntaina ulkoministerit suunnittelevat EU:n tulevia toimia Makedoniassa. Ulkoministerit pelkäävät, että tilanne maassa kärjistyy jälleen, kun Nato vetää 4 500 sotilastaan pois syyskuun lopussa. Monet maat soisivat kansainvälisten joukkojen jäävän Makedoniaan vielä Naton operaation loputtua, esimerkiksi YK:n valtuuttamina. Joukot valvoisivat ennen kaikkea siviilitarkkailijoiden turvallisuutta. Tuomiojan mielestä jonkinlainen sotilaallinen apu tai läsnäolo Makedoniassa syyskuun lopun jälkeen on toivottavaa tai jopa välttämätöntä. "EU-mailla on joka tapauksessa keskeinen vastuu mahdollisesta jatkosta", Tuomioja sanoi. Hän arveli, että taloudellinen apu on kuitenkin tulevaisuudessa hyödyllisempää kuin sotilaallinen. EU:n Makedonian-lähettiläs Francois Léotard ehdotti viime viikolla, että unioni lähettäisi maahan 1500 sotilasta rauhaa turvaamaan. "Jos tilanne ei parannu selvästi nykyisestä, Makedoniassa tarvitaan ennemmin sotilaita kuin poliiseja", Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh arvioi. Espanjan ulkoministeri Josep Piqué lupasi, että espanjalaiset joukot voisivat jäädä Makedoniaan muutamaksi kuukaudeksi Naton poistumisen jälkeenkin. "EU on tulevaisuudessa läsnä Makedoniassa taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti", ulkopoliittinen edustaja Javier Solana sanoi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat