Sammun kylä juhlii kurpitsan ympärillä - Kotimaa | HS.fi

Sammun kylä juhlii kurpitsan ympärillä

Emäntien keksimä perinnejuhla kokoaa kylän joka vuosi yhteen

8.10.2001 3:00

HUITTINEN. Sammun kylän kurpitsajuhla on päässyt mainioon alkuun. Maanviljelijä

Matti Lähteenmäen suulista kantautuva meteli kuuluu takuulla Huittisten läpi kulkevalle kantatielle asti.

Kyläläiset kahvittelevat Lähteenmäen varastossa iloisesti, koirat haukkuvat toisiaan, ja meklari Heimo Ala-Haavisto karjuu muurinpohjalettujen tuoksun yli. "Paljonko tarjotaan tästä mahtavasta kurpitsasta? Kuka tarjoaa kympin?" Näyttää siltä, että ei kukaan. Lopulta Eero Männistö uhrautuu. Luulisi, että sampulaiset kilvan huutaisivat kyläjuhliensa tunnushedelmiä, mutta mitä sitä tyhjää. Esimerkiksi viime vuoden kurpitsajuhlan teema oli hämmästyttävästi sipuli, ja luottamuksellisella hetkellä myös kyläyhdistyksen puheenjohtaja puheenjohtaja Timo Marttila ja sihteeri Anu Kärki tunnustavat, ettei kurpitsa tahdo maistua heidänkään suussaan. Mutta juhlahan on jo kolmastoista! Minkä tähden sampulaiset kokoontuvat kurpitsan ympärille, jos he kerran inhoavat sitä? No kun Salme Toivola ja Seija Seppä aikoinaan päättivät niin. Kylässä ei tapahtunut mitään, ja piti saada oma tapahtuma. Keksittiin kurpitsajuhla. "Se oli hyvä teema", Toivola puolustautuu. Saarioisten tehdas valmistaa kurpitsasalaattia kymmenen satakuntalaisen viljelijän kurpitsoista, joita se ostaa melkein puolitoista miljoonaa tonnia vuodessa. 120000 tonnia tulee huittislaisen Juha Toivolan pellosta. Koululaisetkin ovat innoissaan hedelmistä, joista he veistelevät kammottavia halloweennaamioita. Kuinka ei kurpitsa siis sopisi kyläjuhlan teemaksi, vaikka emännät vääntelehtivätkin, kun heiltä kysyy sopivia kurpitsareseptejä. Onhan niitä! Esimerkiksi kurpitsahillo ja sitten vaikka. . . jokos kurpitsahillo tuli mainituksi? "Ja minä olen keittänyt kerran kurpitsakeittoakin!" Salme Toivola innostuu. Hän muistelee panneensa siihen kesäkurpitsaa: "Ja purjon ja perunan seasta sitä ei erottanut kukaan." Tämänkertainen juhla huipentuu suurimman kurpitsan etsimiseen. Käy ilmi, että se painaa 34 kiloa ja 800 grammaa ja että sen ovat kasvattaneet Aira ja Matti Lähteenmäki, he, joiden varastossa nyt juhlitaan. Aikaisempien juhlien teemat ovat vaihdelleet variksenpelättimen rakentamisesta hatuntekoon, ja kyläyhdistyksen albumista voi päätellä, että hyvin taiteltu kurpitsanlehti vaatettaa erinomaisesti esimerkiksi kaljua sampulaismiestä. Ei sampulaisten salaisuus ole kurpitsassa, vaan raivokkaassa yhteishengessä. Juhlien tuotto - noin 10000 markkaa - lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. "Kaikenlaisia muitakin juhlia järjestetään, ja muurinpohjalettuja käydään paistamassa erilaisissa tapahtumissa", Timo Marttila selittää. "Kyläläisten syntymäpäivät muistetaan, ja hautajaisiinkin mennään, jos joku kuolee." Sampu on ollut joskus iso kylä, koulukin viisiopettajainen. Tämänkinkertaiseen kurpitsajuhlaan näkyy keränneen nelisensataa henkeä, jotka innostuneina ostavat kahvia, pullaa, muurinpohjalettuja, omenapiirakoita, taatelikakkuja, sämpylöitä tai omenahilloa. Entä kurpitsahilloa? Toki. Se näkyy varmuuden vuoksi maustetun ananaksella ja sitruunalla.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat