Kotimaa

TSE-riskiaineksen varastointi herättää pelkoja

Riskiaineksen hävityksestä tulee kuluttajille iso lasku

Tilaajille

HONKAJOKI. TSE-riskiaineksen eli hullun lehmän taudin varalta naudanruhoista poistettujen osien hävityksestä uhkaa tulla suuri lasku suomalaisille tuottajille ja kuluttajille. Honkajoella ja Seinäjoella odottaa yhteensä kymmenen miljoonaa kiloa jauhettua, keitettyä ja kuivattua naudan selkäydintä, aivoja ja suolia jatkokäsittelyä.

Röykkiöittäin käsiteltyä ja tuhannen kilon säkkeihin pakattua riskiainesta odottaa jatkokäsittelyyn lähtöä Honkajoki Oy:n pihalla.

Suurimpien teurastamojen omistama 4000 neliön laitos kuumentaa suuressa olohuoneen kokoisessa autoklaavissa kaiken Suomessa kertyvän riskiaineksen, jota on märkäpainona mitaten noin 20 miljoonaa kiloa. Lisäksi yhtiö käsittelee kaikki tiloille kuolleet noin viisituhatta sairaseläintä.

Lähin Vaskiluodon voima Oy:n Seinäjoen turvevoimalaitos ei ole suostunut polttamaan TSE-riskiainesta. Seinäjoen ympäristölautakunta ei puolestaan anna enää lupaa aineksen varastointiin Seinäjoen lähellä sijaitsevalle Impivaaran alueella.

Kivimakasiineissa

odottaa käsittelypäätöstä kolme miljoonaa kiloa säkitettyä TSE-riskiainesta. Varaston omistaa Avena, entinen valtion viljavarasto. Honkajoki Oy:n varastot alkavat olla täynnä.

"Säkitetyssä riskiaineksessa ei pitäisi olla mitään pelättävää, sillä kuumennusprosessi on niin tehokas, että se tuhoaa mahdolliset taudinaiheuttajat, myös BSE-tautia aiheuttavan prionin", Honkajoki Oy:n toimitusjohtaja Matti Lahtinen kertoo.

Yhtiö harkitseekin oman lämpölaitoksen rakentamista riskiaineksen hävittämiseksi. Tällä hetkellä kuumennusprosessissa tarvittava höyry tuotetaan öljyllä.

"Riskiaineksen koeluontoinen poltto on jo aloitettu Riihimäen ongelmajätelaitoksella. Ongelmajätteenä sen hävitys tulee todella kalliiksi, sillä käsittelykustannukset ovat markasta kolmeen markkaan kilolta", Seinäjoen johtava hygieenikko Seppo Kangas kertoo.

Kangas ihmettelee paakkuista sementtiä muistuttavan jauheen käsittelypelkoja, sillä tavallisessa polttolaitoksessa siitä jää jäljelle vain kalkkia, fosforia ja tuhkaa. Turvevoimalalle se voisi olla raaka-ainetta eikä vaikeaa ongelmajätettä.

"Britanniassa todettiin, että voimalan savukaasupäästöt olivat suurempi terveysriski kuin BSE, joka tuhoutuu 133 asteen lämpötilassa", lihateknologian professori Eero Puolanne Helsingin yliopistosta sanoo.

Seinäjoen voimalan

päällikön Mauri Blombergin mukaan yhtiö kartoittaa riskit ennen mahdollista polttopäätöstä. Turvevoimalan kattilan polttolämpötila on noin 800 astetta.

"Ministeriön työryhmä pohtii riskiaineksen käsittelyvaihtoehtoja ja tekee päätöksen kevään aikana", sanoo osastopäällikkö Jaana Husu-Kallio maa- ja metsätalousministeriöstä.

Riskiainesta kertyy jatkuvasti lisää, sillä sitä ei ole vuoteen saanut syöttää turkiseläimille. Sen sijaan muuta teurasjätettä, kuten luita sekä naudan muita elimiä, saa edelleen käyttää turkiseläinten rehunvalmistuksessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    6. 6

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Kiinan talous on arvoitus – ”Zombiyritykset” pitäisi päästää konkurssiin, sanoo Suomen Pankin tutkija

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää