Kotimaa

Puhemiehet haluavat ydinvoima-äänestyksen toukokuulle

Viidettä ydinvoimalaa ei haluta puoluekokousaiheeksi

Tilaajille

Eduskunnan puhemiehet kiirehtivät eduskunnan ydinvoimakäsittelyä.

Puhemies Riitta Uosukainen (kok), ensimmäinen varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila (kesk) sekä toinen varapuhemies Jukka Mikkola (sd) toivovat, että eduskunta äänestäisi viidennen ydinvoimalan rakentamisesta jo toukokuun lopulla.

Viime aikoina on väläytelty, että äänestys järjestettäisiin vasta juhannusviikolla, isojen puoluekokousten jälkeen.

Näin kansanedustajien kesäloman alku olisi saattanut siirtyä kesä-heinäkuun vaihteeseen.

Uosukainen itse

on aiemmin todennut, että ydinvoima- asian voi ihan hyvin käsitellä vaikka syksyllä. Toisiin ajatuksiin hän on tullut, kun on miettinyt asian vaikutusta puoluekokouksiin.

"Ydinvoima nousisi keskeiseksi puheenaiheeksi, kun pitäisi jo siirtyä muihin asioihin", hän muistutti viitaten muun muassa tuleviin eduskuntavaaleihin.

Uosukainen kertoi maanantaina puhemiesten yhteisessä tiedotustilaisuudessa, että ydinvoiman käsittelyaikataulu aiotaan ottaa esille puhemiesneuvostossa, johon kuuluu kaikkiaan 18 kansanedustajaa. Hän väläytti jopa määräajan asettamista valiokuntakäsittelylle.

Eduskunnassa ei ole koskaan asetettu mietinnön valmistumiselle mitään takarajaa. Se ei ole kuulunut eduskunnan tapoihin, joten sitä pidetään hyvin epätodennäköisenä. Sen sijaan lausunnonantajille eli valiokunnille on tapana antaa määräaika.

Puhemiesneuvosto päättää tämän viikon perjantaina, missä valiokunnissa ydinvoimapakettia käsitellään.

On selvää,

että varsinaisen mietinnön, josta eduskunta myöhemmin äänestää, laatii talousvaliokunta.

Talousvaliokunta pyytää lausunnot ainakin neljältä muulta valiokunnalta - mahdollisesti viideltä, jos tulevaisuusvaliokuntakin otetaan mukaan. Mahdollisesti lausunnot pyydetään vapuksi.

Aikataulusta päätetään ensi viikon keskiviikkona, kun eduskunta keskustelee ydinvoimasta täysistunnossa ensimmäisen kerran.

Puhemiehistä ainakin Uosukainen ja Anttila ovat selkeästi lisäydinvoiman puolella.

Mikkola suhtautuu kielteisesti ydinvoimaan pääasiassa jäteongelman takia, mutta hänen kantansa on kuitenkin muuttunut hieman suopeammaksi. "En sano vielä kantaani. Haluan tutkailla asiaa", Mikkola tuumaili.

"Ei yksi ydinreaktori mitään ratkaise. Täytyy olla maakaasua, haketta, tuulivoimaa - mikä ettei aurinkovoimaakin", Uosukainenkin tähdensi.

Uosukainen aikoo olla vastedes vaitelias ydinvoima-asiasta, sillä puhemieshän ei saa erityisasemansa vuoksi ottaa näkyvästi kantaa tällaisiin asioihin tai ainakaan osallistua äänestyksiin. "Se siitä", hän kuittasi.

Sen sijaan varapuhemiehet voivat osallistua ydinvoimaäänestykseen, koska puhemies johtaa merkittävimpiä istuntoja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää