Laaksokuume tarttui Kaliforniassa - Kotimaa | HS.fi

Laaksokuume tarttui Kaliforniassa

Matti Lihtamo sairastui tautiin ensimmäisenä suomalaisena

13.2.2002 2:00

Kolme kuukautta sairauslomaa, neljä viikkoa sairaalassa ja kuukausia jatkuva tuhansien markkojen lääkitys. Tällaisen "matkamuiston" sai espoolainen Matti Lihtamo lokakuiselta Amerikan-matkaltaan.

Sen tuotti Yhdysvaltojen lounaisosassa tavallinen, mutta Euroopassa huonosti tunnettu sairaus, laaksokuume (Valley Fever). Lihtamo on Suomen ensimmäinen laaksokuumeeseen sairastunut. Tauti iski, kun hän oli turistina seuraamassa vapaasti lentävien lennokkien maailmanmestaruuskilpailuja Kaliforniassa. "Kisapaikan lähimmässä isossa kaupungissa Bakersfieldissä on erikoisosasto tätä tautia varten. Jos olisin mennyt siellä lääkäriin, tauti olisi varmasti tunnistettu ja olisin saanut lääkkeet. Toisaalta suomalaiset lääkärit eivät olisi saaneet diagnosoida uutta tautia, mistä he olivat iloisia", Lihtamo hymähtää. Lihtamo alkoi kuumeilla parin Yhdysvalloissa vietetyn viikon jälkeen. Yksi Suomen joukkueen jäsen arveli, että kyse saattoi olla laaksokuumeesta, josta järjestäjät varoittivat kalkkarokäärmeiden, skorpionien ja tarantella-hämähäkkien ohella. Miehen kämmenen kokoisia, mustia ja karvaisia tarantelloja näkyi usein kisa- alueella. "Kilpailualue oli kuivaa preeriaa, jolla oli satanut viimeksi puoli vuotta aiemmin", Lihtamo kertoo. "Siellä ajettiin autoilla, moottoripyörillä ja mopoilla. Jos olisin tiennyt taudista, olisin yrittänyt varoa pölyä." Taudin aiheuttaa maassa elävä sieni. Tuuli nostaa ilmaan itiöitä, jotka päätyvät hengitysilman mukana keuhkoihin ja alkavat muhia siellä. Kuka tahansa Lounais-Yhdysvaltain kuivien seutujen matkailija on niille altis. Erityisen vaarallisia ovat vanhat hautapaikat ja eläinten kolot. Lennokkimiesten verkosto auttoi taudin selviämisessä. Lihtamon lisäksi kisoissa sairastuivat britti, australialainen, uusiseelantilainen ja kaksi ukrainalaista. Hollantilainen mies sai taudin edellisissä alueella järjestetyissä MM-kisoissa. Kotiin päästyään Lihtamo meni terveyskeskukseen. Lääkäri ei pitänyt laaksokuumetta todennäköisenä, vaan epäili rasituksesta nousevan kuumeen ja kuivan yskän syyksi keuhkokuumetta. Antibiootti ei tehonnut, ja Lihtamo joutui sairaalaan, jossa annettu vahvempi lääkekään ei auttanut. Vasta parin viikon kuluttua verinäyte lähetettiin Karoliiniseen instituuttiin Ruotsiin ja se vahvisti laaksokuumeen. Lihtamo uskoo, että olisi päässyt vähemmällä, jos laaksokuumetta olisi epäilty heti. Sairastunut britti lähetti terveisiä, että joutui painostamaan lääkäriä ottamaan laaksokuumekokeen. Kansanterveyslaitos kertoo Lihtamon taudista tuoreessa Kansanterveys-lehdessään. Viikko Jorvin sairaalassa kuntoutti Lihtamon niin, että hän pääsi kotiin. Sieltä hän kävi lääkärin suosittelemassa keuhkotähystyksessä. Parin päivän kuluttua alkoi vasemmassa keuhkossa tuntua pistämistä, joka nousi ylemmäs päivä päivältä. Kuume palasi, ja Lihtamo joutui Auroran sairaalaan kolmeksi viikoksi. "Yritin tentata, johtuiko tulehdus tähystyksestä, mutta lääkäri vakuutti sen kuuluvan laaksokuumeen oireisiin. En ole samaa mieltä", Lihtamo sanoo. Kuume loppui vasta loppiaisen tienoilla. Sienilääkitys jatkuu syksyyn, ja työ omassa insinööritoimistossa on alkanut. "Sattui tosi hyvä tuuri, että vakioasiakkaiden pitkiä projekteja voitiin siirtää. Jotkut mukana olleet ovat sanoneet, että heiltä olisivat menneet raha-asiat ja muut sekaisin." Lihtamon mieli tekee jo jäälle treenaamaan vapaasti lentävien lennokkien SM-kisoihin. Niissä karsitaan Suomen joukkue ensi vuoden MM-kisoihin. Laaksokuumeesta voi lukea lisää internetistä osoitteessa www.arl.arizona.edu

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat