Outi Ojala ei usko enää sateenkaarihallituksen jatkoon - Kotimaa | HS.fi

Outi Ojala ei usko enää sateenkaarihallituksen jatkoon

Ojala haluaa puolueiden tavoitteet hallitusohjelmaan esille jo syksyllä

18.3.2002 2:00

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Ojala uskoo, ettei nykyisenkaltainen viiden puolueen hallitus ole enää mahdollinen.

"Pidän aika suurena ihmeenä, jos sateenkaarihallitus jatkaisi vielä kolmannen kauden", Ojala sanoo. Vasemmistoliitolla on nyt 20 kansanedustajaa eli kymmenesosa eduskunnasta. Muut puolueet pallottelevat jo mielellään ajatuksella, ettei vasemmistoliitto mahtuisi seuraavaan hallitukseen. Ojala ei ole suin päin heittämässä puoluettaan oppositioon, mutta vakuuttaa, etteivät pelkät valtapyrkimykset ole vasemmistoliitolle keskeisiä asioita. "Tietysti hallituksesta pystyy vaikuttamaan pienempikin puolue, mutta oppositiollakin voi olla keskeinen rooli", hän korostaa. Jos vasemmistoliitto jäisi oppositioon, Ojalan mielestä puolueen pitäisi harjoittaa "vastuullista mutta jämäkkää oppositiopolitiikkaa". Nykyistä, keskustan ja kristillisdemokraattien muodostamaa oppositiota Ojala ei pidä uskottavana eikä varteenotettavana. "Täytyy sanoa, että keskustalla on ollut aika laimeaa oppositiopolitiikkaa, jos nyt ei ihan hampaatonta. Kyllä minusta opposition tehtävänä on haastaa hallitus." Ojalan mukaan näköpiirissä ei ole sellaisia kiperiä asioita, jotka voisivat sulkea hallituksen ovet automaattisesti. "Ulko- ja turvallisuuspolitiikan puolella voisi olla Nato-jäsenyys, mutta hallitusohjelmassahan ei tulla ottamaan kantaa siihen." Vasemmistoliiton mahdollisista hallituskumppaneista keskustan kanssa kannat olisivat aika lähellä ainakin perusturva-asioissa ja aluepolitiikassa, Ojala huomauttaa. Työelämään, työllisyyteen ja sosiaalipolitiikkaan liittyvät asiat ovat taas samalla linjalla demareiden kanssa. Ojalan valittaa, että kokoomuksen kanssa vasemmistoliitto joutuu tekemään jatkuvasti kompromisseja. "Kyllähän on myönnettävä, että meillä on ideologisia eroja kokoomuksen kanssa. Ne ovat pinnan alla ja välillä tulevat pintaan." Kritiikki vasemmistoliiton sisällä on kasvanut viime aikoina. Osa puolueväestä on paljastanut näkyvästi pettymyksensä puoluetta ja varsinkin kokoomuskumppanuutta vastaan. Onpa puuhattu jopa ryhmän hajottamista, tosin huonolla menestyksellä. "On ihan ymmärrettävää, että kritiikkiä esitetään", Ojala sanoo. Kun hallituskausi on lähellä loppuaan, puolueiden väliset ristiriidat ovat hänen mukaansa nousseet enemmän esille. "Alkutaival on ollut aika hyvä, mutta kun kausi on jatkunut, niin kompromissien tekeminen on tullut vaikeammaksi." Ojala muistuttaa, että vasemmistoliitolle eivät ole ensisijaisia esimerkiksi palvelusetelit tai yksityisen sektorin suosiminen. "Lähdemme siitä, että julkiset palvelut pitää ensisijaisesti turvata. Vasemmistoliitto haluaa olla heikompien puolella", hän kiteyttää. Vaalikamppailun virkistämiseksi Ojala haluaisi, että puolueet julkistaisivat hyvissä ajoin syksyllä keskeiset tavoitteensa keväällä 2003 laadittavalle hallitusohjelmalle. Näin äänestäjät saisivat edes jonkinlaisen kuvan puolueiden profiileista ja mahdollisista sävyeroista. Se voisi innostaa ihmisiä vaaliuurnille. "Minusta se olisi erittäin hyvä asia. Kyllä minä uskon, että ihmisten olisi hyvä tietää etukäteen, mitä on tulossa", Ojala sanoo. Puolueiden vaaliohjelmista voitaisiin siis jo arvioida, mitkä ovat hallitusohjelmassa keskeisinä lähtökohtina. Pitäisikö puolueiden tulla ulos tavoitteillaan yhtä aikaa? "Tietysti on hyvä, jos voidaan käydä kunnolla keskustelua pitkän aikaa", hän toivoo. Varsinainen loppurutistus ehdokkaiden välillä käytäisiin tietysti vaalien lähellä, Ojala muistuttaa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat