Muutto Suomeen ei houkuta läheskään kaikkia inkeriläisiä - Kotimaa | HS.fi

Muutto Suomeen ei houkuta läheskään kaikkia inkeriläisiä

Kotimaassa menestyvät pitävät paluumuuttajia pettureina

3.4.2002 3:00

PIETARI/KELTTO. Kun inkerinsuomalainen Elvira Stepanova kävi Suomessa ensimmäistä kertaa, hänelle tarjottiin ompelijan työtä. Paikkaa tarjonnut suomalainen luuli tekevänsä pietarilaisopiskelijalle palveluksen.

"Minua alkoi naurattaa", Stepanova, 29, kertoo hyvällä suomen kielellä. "Vastasin, että kiitos paljon, valmistun mieluummin ekonomistiksi pietarilaisesta yliopistosta kuin ompelijaksi Suomessa." Stepanova työskentelee nykyisin Pietarin suomalais-venäläisen kauppakamarin pääkirjanpitäjänä. Hän on yksi niistä inkerinsuomalaisista, joilla ei ole mitään halua muuttaa esi-isiensä kotimaahan. Pietarin Inkerin-liiton mukaan Stepanovan kaltaisia ihmisiä on satoja: vaikka Suomessa puhutaan paluumuuttajatulvasta, Pietarissa moni ei edes harkitse lähtöä. Erityisesti paluumuuttoa kummastelevat ne inkerinsuomalaiset, jotka menestyvät kotimaassaan. Moni heistä pystyy hyödyntämään kielitaitoaan työskentelemällä suomalaisyrityksille Pietarissa. Stepanova laskee saavansa kaksikielisyytensä ansiosta noin kaksi kertaa niin suurta palkkaa kuin keskiverto kirjanpitäjä pietarilaisyrityksessä. "En ymmärrä, miksi minun pitäisi haluta Suomeen, kun minulla on Pietarissa hyvä koulutus ja työpaikka", Stepanova sanoo. Hänestä on toki mukava käydä Helsingissä ja Lappeenrannassa ostoksilla, mutta pidemmät lomat hän viettää Välimerellä. Kelton kirkonkylässä Pietarin itäpuolella lumi makaa vielä peltojen vaoissa. Vanhat inkeriläistalot seisovat lähekkäin kuin rupattelevat naapurit. Kylän korkealla kummulla kohoaa suomalaisvaroin rakennettu luterilainen kirkko. Keltto, joka koostuu kymmenistä erillisistä kylistä, oli kauan yksi inkerinsuomalaisten tukikohdista Pietarin alueella. Vielä 1990-luvun alussa kirkonkylän 40 talosta puolet oli inkerinsuomalaisten perheiden asuttamia. Nyt jäljellä on enää neljä tai viisi perhettä: muut ovat muuttaneet Suomeen, nuoret ensin ja vanhat sitten. "Lähtijät sanovat, että he voivat auttaa Inkerinmaata lähettämällä rahaa Suomesta", kelttolainen lvi-alan yrittäjä Paavo Parkkinen , 53, sanoo. "Minä vastaan, että paras apu olisi jäädä, jotta suomalaisuus säilyisi täällä." Parkkinen tunnetaan yhtenä ankarimmista paluumuuton arvostelijoista. Hänestä palaajat ovat liki maanpettureita, jotka lähtevät "kerjäämään vieraaseen pöytään". "Ihmisistä on tullut liian sivistyneitä: he pelkäävät epäpuhtautta ja kovia oloja, vaikka täällä riittäisi työtä kaikille, jotka haluaisivat kehittää kotiseutua", Parkkinen sanoo. "Ehkä täällä pitää kestää vähän puutetta, kuten suomalaissiirtolaiset kestivät Amerikassa, mutta ainakin elämä on mielenkiintoista. On heikkojen asia paeta." Parkkisen jyrkkyys johtuu heimoajattelusta. Hänestä on tärkeää, että suomensukuisten kansojen vaikutusvalta Pietarin alueella säilyisi, ja siksi heimon etu pitäisi asettaa yksilön tarpeiden edelle. Inkerinsuomalainen heimo voisi olla välittäjä suomalaisen ja venäläisen kulttuurin keskellä, "kahden äidin sylissä yhtä aikaa". Parkkinen itse ei aio lähteä Keltosta minnekään ja toivoo viiden lapsensakin jäävän rakentamaan kotiseutuaan. "Kotiin jäävien laatu korvaa määrän", hän sanoo. Monet Pietarin inkerinsuomalaiset ovat harkinneet uudelleen lähtöä Suomeen myös sen takia, mitä he ovat kuulleet edeltä muuttaneilta tuttaviltaan. Muutama paluumuuttaja on pettynyt uuteen kotimaahansa niin, että on palannut Venäjälle. Yksi heistä on saksan, venäjän ja suomen opettaja ja tulkki Inkeri, 62, joka ei halua sukunimeään lehteen. Hän teki tulkin töitä suomalaisyrityksille ja vietti pitkiä aikoja Suomessa 1993 lähtien. Kaksi vuotta sitten Inkeri ja hänen kaavoittajamiehensä yrittivät muuttaa Suomeen pysyvästi. "En pystynyt sulattamaan yhteiskunnallisen asemani romahdusta", Inkeri sanoo. "Pietarissa olin saanut hyvän koulutuksen ja tunsin itseni tarpeelliseksi. Suomessa piti jatkuvasti todistella, että pystyn muuhunkin kuin pyytämään apua valtiolta." Kun Inkerin venäläinen anoppi sairastui ja mies sai työtarjouksen Pietarista, pariskunta palasi Venäjälle. "Kaipaan Suomesta hiljaisuutta ja järjestystä, mutta Suomessa kaipasin Pietaria vielä enemmän", Inkeri kertoo. "Vaikka täällä olisikin likaisempaa, se on kuitenkin omaa likaa." Inkerillä on pysyvä oleskelulupa Suomeen eikä hän pidä mahdottomana, että joutuisi vielä joskus palaamaan. Ruplalle ja Venäjän poliittiselle tilanteelle voi tapahtua mitä tahansa: on hyvä pitää takaportti Suomeen auki.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat