Pastori saa olla väsynyt vasta kotona - Kotimaa | HS.fi

Pastori saa olla väsynyt vasta kotona

4.4.2002 3:00

Pastorina työskentely on Eeva-Liisa Hurmerinnalle kutsumusammatti. Rippikoulusta lähtien hän on halunnut työskennellä kirkon palveluksessa ja lukioikäisestä lähtien pappina. Kutsumuskaan ei aina riitä, kun työ käy raskaaksi.

Hurmerinta on työskennellyt vuodesta 1991 lähtien Kallion seurakunnassa Helsingissä. Seurakunnan hengellistä työtä tekevät kokoontuivat yhteen pohtimaan työolokyselyn tuloksia. "Yritimme miettiä, miksi työ uuvuttaa ja väsyttää. Päädyimme siihen, ettei työnkuva ole aina selkeä. Toinen asia on työaika. Töitä on viikonloppuisin ja iltaisin. Kolmanneksi olemme jatkuvasti tekemisissä ihmisten vaikeiden asioiden kanssa." Kalliossa ei kuitenkaan kärsitä varsinaisesta työuupumuksesta, pelkästään väsymyksestä. Työt kyllä hoidetaan aina, Hurmerinta vakuuttaa. "Olemme väsyneitä sitten vapaa-ajalla. Olemme varmaan ihanteellisia työntekijöitä työnantajan kannalta." Hurmerinnan mielestä huono työilmapiiri johtuu usein kirkkoherrasta, jolta puuttuvat riittävät esimiestaidot. Kallion seurakuntaa hän ei tällä tarkoita. Toisaalta työ voi muuttua raskaaksi, jos kutsumus katoaa. "Jos itse ei elä kristillisten oppien mukaisesti, niin niistä puhuminen voi muuttua raskaaksi, näytelmäksi. Motivaation hoitaminen on tärkeää, ettei väsy ja kyllästy." Oman mielensä Hurmerinta pitää virkeänä liikkumalla luonnossa. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei työn pidä olla jatkuvasti helppoa ja miellyttävää. "Jos ajattelee, millaista kirkon herralla, ei siis kirkkoherralla, oli täällä maan pinnalla, niin ei hänkään varmasti tullut tänne viihtymisen takia."

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat