Eva Biaudet palasi ministeriksi - Kotimaa | HS.fi

Eva Biaudet palasi ministeriksi

Tuore peruspalvelu- ministeri pitää terveysohjelmaa päätehtävänään

20.4.2002 3:00

Peruspalveluministerin salkku vaihtoi haltijaansa perjantain presidentin esittelyssä ilman erityisiä juhlallisuuksia. Salkusta luopui Osmo Soininvaara (vihr) ja sen otti haltuunsa kansanedustaja Eva Biaudet (r).

Alun perin Biaudetin piti olla peruspalveluministeri hallituskauden kaksi ensimmäistä vuotta ja Soininvaaran loput, mutta Biaudetin vauva aikaisti vuoronvaihtoa vuodella. Hän ehti olla Paavo Lipposen (sd) kakkoshallituksen alussa ministerinä 366 päivää. Tuore ministeri pitää tärkeimpänä tehtävänään kansallisen terveydenhuoltoprojektin viemistä eteenpäin. "Koko projekti on vielä aloittamatta. Siellä on vasta paperit valmiina." "On tärkeätä lähteä myös näitä pidemmän aikavälin ongelmia ratkomaan, mutta ensisijaisesti haluaisin puuttua näihin raportissa esitettyihin akuutteihin eli perusterveydenhuollon ongelmiin. Esimerkiksi vanhustenhuollossa on selvä henkilöstöpula, mielenterveyspalvelut eivät pelaa riittävän hyvin ja niin edelleen", Biaudet luetteli. Myös henkilöstön hyvinvoinnista pitäisi hänen mielestään huolehtia. "Siinä eivät mitkään rakennemuutokset auta, jos henkilökunta äänestää jaloillaan", Biaudet tokaisi. Terveysprojektissa todetaan välittömäksi rahantarpeeksi 350 miljoonaa euroa. Biaudet luottaa siihen, että ainakin jotain tästä tulee ensi vuoden budjettiin. "Resurssiongelma tulee olemaan ajankohtainen aihe ensi kesän budjettineuvotteluissa." "Mielestäni siihen huutoon ei voi jättää vastaamatta. Mutta toisaalta on myös varmasti totta, että kaikkea ei voi tehdä kerralla." Hän sanoi saaneensa pääministeri Lipposelta vakuutuksen siitä, että jotain on budjettiin tulossa. Biaudet harmitteli sitä, että vaalit lähestyvät ja eduskunta haluaa tämän hallituskauden viimeiset esitykset käsittelyyn ajoissa. Hän kuitenkin lohduttautui sillä, että samalla hän voi hallinnossa jo pohjustaa hankkeita seuraavalle hallitukselle. "Tällä alalla on erittäin tärkeätä, että vaalit eivät aseta sellaista estettä, että työ ei voisi jatkua." Biaudet kehaisi vielä edeltäjäänsä Soininvaaraa. "Mielestäni Soininvaara on ollut erinomainen ministeri. Hänen kanssaan on ollut kiva tehdä töitä. Meillä on suorat keskusteluyhteydet. Emme välttämättä ole aina ihan samalla aaltopituudella, mutta pääsemme usein aika samaan tulokseen", Biaudet luonnehti.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat