Kotimaa

Kalat karkasivat, ahven vei ongen ja koira puri

Kalat karkasivat, ahven vei ongen, koira puri ja mies uhkasi poliisilla

Tilaajille

HS:n tutkimusaineiston hankinnasta syntyi kokoelma kalajuttuja, joista kaikki ovat totta. Toimittajat, valokuvaajat ja autonkuljettaja onkivat mato-ongella kahdessatoista kohteessa matkallaan Suomenlahden ympäri. Periaatteena oli saada joka kohteesta vähintään yksi itse ongittu kala.

Onkireissu alkoi

Uddskatanin luonnonsuojelualueen matalalla kalliorannalla kalaonni ei suosinut, joten onkimaan siirryttiin Hangon etelärannalle Tvärminneen. Siellä asuva biologi Kalevi Keynäs lainasi laituriaan, jonka alta muhkea ahven kävi heti koukkuun. Ylös sitä ei koskaan saatu, sillä kalastusliikkeestä hankitun urheilumallisen huippuongen siima katkesi, ja onki katosi mereen.

Koko Hangon matka ei tuottanut sintin sinttiä. Muistoksi toimittajalle jäi ainoastaan koiran purema pohkeessa.

Tarvikevaraston täydennyksen jälkeen ahvenet ongittiin nopeasti Skogbyn rannasta.

Tammisaaren saariston kansallispuistossa onkeen tarttui nopeasti pikkuahvenia ja -särkiä. Älgön saarella kioskia pitävä Jan-Erik Forsström katseli sinttejä säälivästi, souti sumpulleen ja lahjoitti kaksi jättiahventa saaliin jatkoksi.

Kirkkonummen

Toinen yritys tehtiin Linlon ulkoilusaaressa. Nyt avustajana oli yhdeksännellä kuulla raskaana oleva kalastusharrastaja, ja madot kaivettiin omin käsin espoolaiskompostista.

Viiden ja puolen tunnin istumisen jälkeen saalis oli koossa: kaksi särkeä ja kolme tunnistamatonta merisinttiä.

Sipoon Simsalön rannassa ammattikalastajien pihassa kala iski ahnaasti kaupan lieroihin.

Myös Kotkassa pikkuahvenet ja -särjet kävivät kärkkäästi koukkuun Kymijoen suulla, tehtaiden varjossa.

Venäjän puolella

Terijoella syönti oli olematon heinäkuun alussa. Matala, mätänevien levien täyttämä ranta ei ollut onkijoiden suosiossa, mutta tuntien sinnikkään yrittämisen jälkeen pikkuinen särkikala tarttui koukkuun uimarannan laiturilta.

Heinäkuun puolivälissä saaliin jatkoksi nousi vielä kaksi sinttiä. Nekin vaativat parin tunnin onkimisen laiturilla, jonka vesiskootterin vuokraaja ja aurinkoa ottaneet venäläisnaiset olisivat mieluummin pitäneet itsellään.

Urakan päätteeksi kallisarvoinen kalapussi oli kadota Suomenlahden ulapalle. Saalis saatiin pelastettua kahlaamalla kilpaa aaltojen kanssa sinilevähiutaleiden värjäämässä vedessä.

Kronstadtissa kalaa ei tullut, vaikka paikalliset kalastajat kiskoivat vieressä ahvenia ja lahnoja niin Pietarin tulvapadolla kuin kaupungin satamalaituriltakin. Illan pimetessä oli pakko turvautua rahaan, ja kalat ostettiin venäläismiehiltä.

Pietarin kalansaalis

Pietarin länsipuolelta saalista ei juuri saatu. Presidentti Vladimir Putinin tulevan palatsin edustalla Strelnassa ei tullut tärppiäkään, ja Lomonosovin laivasatamassakin helteinen sää oli pelottanut kalat syvyyksiin. Vain pikkuriikkinen kiiski tarttui koukkuun. Ruostuneiden laivojen välissä onkinut Vasil Stephanovitz oli saanut saalistakin. Hyväntahtoisesti hän luopui omista kaloistaan - ilmaiseksi.

Tallinnassa

Yhtään kalaa ei tullut, joten viisi silakkaa ostettiin virolaiselta Georgilta , jota onkipuuhamme huvittivat kovasti.

Lahemaan kansallispuistossa Vergin satamassa Ahdin virolainen virkaveli oli kuitenkin puolellamme, ja viisi silakkaa nousi merestä vajaassa tunnissa.

Oman kalan saaminen tuotti edelleen tuskaa Tallinnassa, vaikka kiersimme lähestulkoon kaikki kaupungin rantojen satamat ja aallonmurtajat. Suljetulla satama-alueella ruostuneen paatin kalapaikakseen ominut venäläismies uhkaili poliisilla. Lopulta rantakalliolta matkustajasataman lähellä koukkuun tarttui kaksi pientä ahventa.

Helsingissä Kauppatorin rannasta nousi nopeaan tahtiin kuusi ahventa saksalaisturistien ottaessa valokuvia muistoalbumeihinsa.

Kaloja onkivat toimittajat Jouni K. Kemppainen, Minttu Mikkonen, Jukka Perttu, Heli Saavalainen ja Riikka Talli, valokuvaajat Juha Metso ja Sirpa Räihä sekä autonkuljettaja Seppo Ahveninen. Pietarissa konsuli Aarno Karttunen oli suureksi avuksi pakastamalla Venäjältä saadun kalasaaliin ja onkimalla itsekin Lomonosovissa. Saila Hänninen toimi onnettarena Kirkkonummella.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää