Kotimaa

Kylmäkosken vangit jonottivat äänestämään

Äänestysprosentti nousi 50:n tuntumaan parissa tunnissa

Tilaajille

Kylmäkoski. Istun vankilan ruokalassa selaamassa oikeusministeriön ohjekirjasta ennakkoäänestyksen järjestämisestä. "Äänestäjien on hankaluuksitta päästävä äänestystilaan", siinä todetaan.

Muistan tulleeni ruokalaan aika monen lukitun oven läpi.

Kylmäkosken kunnan viisihenkinen ennakkoäänestyspartio asettelee ennen kello kahdeksaa kaiken valmiiksi kaksi ja puoli tuntia kestävää äänestystä varten. Paikalta ei puutu kuin keräyslipas.

Järjestelyvastuussa on lain mukaan kunta. Kylmäkoskelle vankila on kuin lottovoitto. Se antaa työtä 88 hengelle. Asukkaista yksikään ei ole harkinnut pysyvämpää oleskelua paikkakunnalla, pakollinen riittää.

Kopio Hugo Simbergin maalauksesta "Haavoittunut enkeli" koristaa ruokalan seinää. Muut julisteet kertovat terveellisestä syömisestä. Ruokala vaikuttaa kouluruokalalta. Apupöydälle ylivartija Arto Ali-Keskikylä on asetellut kaikkien vaalipiirien ehdokasesittelyt.

Kun ylivartija toteaa kaiken olevan valmista, hän huikkaa paikalle ensimmäisen äänestäjän. Ruokalan keittiöapulainen riisuu kumihanskat ja antaa äänensä. Sen jälkeen paikalle kutsutaan ensimmäinen vankilan kahdeksasta osastosta, ja jono on valmis.

Kylmäkosken vankila on mitoitettu 102 hengelle, mutta siellä on tänä aamuna 120 vankia. Äänestyksen aikana osa kuljetetaan käräjille, mutta he pääsevät äänestämään myöhemmin Kylmäkosken kunnantalolla.

Vankilassa on myös alle kymmenen ulkomaista vankia, joiden joukossa on myös sotarikollisia. Heillä ei tietenkään ole äänioikeutta, Suomen vaaleissa.

"Onko sinulla äänestysilmoitus mukana", kysyy virkailija. "Ei. Se jäi selliin. Käynkö hakemassa", vanki vastaa. Ei tarvitse, koska ylivartija tuntee joukkonsa ilman henkilöllisyystodistuksia ja äänestysilmoituksia.

Vartijaa tuntuu selvästi jännittävän, minkälaisiin lukuihin äänestysprosentissa päästään.

Useimmat vangeista tuntuvat äänestävän Hämeen vaalipiirissä. "Tämä on Pirkanmaan kotivankila", Ali-Keskikylä sanoo.

"Onko sinulla osoitetta", vaalivirkailija Eija Pirttimäki kysyy eräältä äänestäjältä. "Ei ole", kuuluu vastaus.

Jute antaa äänensä. Millä perusteella äänestät? "Ehdokas on sellaisessa hommassa, että se voi vaikuttaa minunkin asioihin." Nuorehko miesvanki sanoo antaneensa äänensä henkilölle, joka on "ainakin puheissaan luvannut laillistaa kannabiksen".

Vangit haluavat puhua vain etunimillään.

Tommi painottaa valinnoissaan ehdokkaan asennetta asunto- ja perhepolitiikkaan. Välillä joku äänestäjä huolestuu siitä, että äänestysilmoitus jäi Kakolaan.

Joku epäilee naureskellen, että vartijat avaavat kuoret. Muutenkin äänestyskuoren liimaaminen kiinni tuntuu miellyttävän äänestäjiä, koska normaalisti kuoret jätetään vankilassa auki.

Jälleen udellaan osoitetta. "Fyysisesti en ole muuttanut mihinkään. Fyysisesti olen siis täällä", kuuluu vastaus.

Jarkko käy antamassa äänensä kotikaupungin edustajalle. Toinen sanoo äänestävänsä, koska pitää vaikuttamista tärkeänä.

Arska sanoo antaneensa äänensä oikeistopuolueelle. Hänen valitsemallaan ehdokkaalla on "järkevä suhtautuminen pakolaisiin" ja "taju siitä, miten ihmistä kannustetaan työntekoon".

Ylivartija pyytää apulaisia kuuluttamaan koko talossa, onko vielä halukkaita äänestäjiä. Ketään ei enää tule.

Lopulta 55 vankia on äänestänyt. Loistava tulos. Yli 50 prosentin äänestys kiven sisältä eristyksistä.

Tämän kuun alussa maan vankiloissa oli 3789 vankia, joista 219 naisia.

Kunnon kansalaisia, koska vuoden 1969 jälkeen maassa ei ole voinut menettää kansalaisluottamustaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää