Kotimaa

Muistot muuntuvat draamaksi

Tilaajille

Ingmar Bergman on lähtenyt liikkeelle tapahtumista omassa elämässään. Hän on muokannut niistä käsikirjoituksen ja antanut sen Liv Ullmannille ohjattavaksi.

Ullmannin ja Bergmanin suhteesta elokuvassa Uskoton (Trolösa, Ruotsi 2000) ei kerrota, mutta väheksyäkään ei voi sitä tosiseikkaa, että pari asui aikoinaan yhdessä ja että heillä on, elokuvan avioparin tapaan, yhteinen tytär.

Omaelämäkerrallisuus on nostettu etualalle nimeämällä keskushenkilö Bergmaniksi. Tätä merenrantatalossa istuvaa elokuvaohjaajaa näyttelee Erland Josephson, jota Bergman on käyttänyt usein, muun muassa tv-sarjassa Kohtauksia eräästä avioliitosta (1973). Sivuhuomautuksena mainittakoon, että kyseinen sarja nähdään 3. tammikuuta lähtien FST-kanavalla ja sen tuore lisäosa Saraband TV1:ssä 4. tammikuuta.

Roolihenkilö Bergman istuu kirjoituspöydän ääressä ja kysyy tyhjältä huoneelta: "Onko siellä ketään?" Naisen ääni vastaa, ja kun ohjaaja on kuvaillut roolihenkilönsä, tämä ilmestyy huoneeseen. Näyttelijä Marianne (vahva Lena Endre) alkaa kertoa itsestään ja Davidista.

Teatteriohjaaja David ( Krister Henriksson) on Mariannen kapellimestari-aviomiehen Markuksen ( Thomas Hanzon) paras ystävä. Eräänä iltana, kun Marianne on kahden Davidin kanssa, tämä ehdottaa rakastelua. Pari päätyy vain nukkumaan yhdessä.

Tapaa, jolla suhde lähtee kehittymään, vaivaa yllätyksettömyys ja sen myötä hitaus. Ullmann on ehkä kunnioittanut Bergmanin elämänvaiheita liikaa tiivistääkseen alkupuolta, mutta loppu etenee joka tapauksessa hyvin.

Kokonaisuutta ajatellen kiinnostavimpia ovat kohtaukset merenrantatalossa , sillä niitä seuratessaan huomaa etsivänsä Bergman-hahmon reaktioista vinkkejä siitä, kenen puolelle tämä asettuu kuunnellessaan muistoistaan kumpuavaa tarinaa.

Ohjaajan talo muistuttaa tapahtumapaikkaa elokuvassa Persona - naisen naamio (1966). Tässä ohjaaja-Bergmanin ja näyttelijä-Ullmannin ensimmäisessä yhteistyössä oli myöskin sijoitettu merenrantataloon kaksi henkilöä, joiden välinen raja on häilyvä.

Nytkin voi kysyä: onko meneillään dialogi vai monologi? Tällä kertaa pääsee vastaamaan: kaikki dialogit ovat kirjoittajan monologeja.

TV1 klo 21.45. Pit. 148 min.

Timo Peltonen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää