Kotimaa

Ylijohtaja Sevón: Lakiin perustuvat täydelliset palvelut pian vain iäkkäille

Väestön ikääntyessä kuntapalvelut joutuvat tärkeys- järjestykseen

Tilaajille

Palvelujen takaamiseksi palveluja joudutaan asettamaan kunnissa tärkeysjärjestykseen, sanoo sisäministeriön kuntaosaston ylijohtaja Cay Sevo´n. Virkamies ehdottaa, että väestön ikääntyessä ja varojen hiipuessa vanhimpiin liittyvät palvelut hoidettaisiin tehokkaasti ja lakiin perustuen, mutta työikäiset, nuoret ja koululaiset hoidettaisiin vapaammin järjestelyin.

Kaikkia palveluja ei pitäisi hänen mukaansa betonoida lakiin.

Seuraavien neljän vuoden ajan kunnissa joudutaan turvautumaan erityisjärjestelyihin, jotta kuntalaisille voidaan taata edes lakisääteiset palvelut. Sevón pitää selvänä, että alijäämäisyys jatkuu koko kuntasektorilla näillä näkymin satojen miljoonien eurojen vuositasolla vuoteen 2007 asti.

Sevónin mukaan myös kuntaliitokset jatkuvat, maksuja porrastetaan, omavastuut lisääntyvät, kunnallisverotus voi kiristyä, vastuuta siirtyy vapaaehtoisjärjestöille ja joistakin palveluista joudutaan luopumaan.

Poliitikot joutuvat mahdollisesti myös miettimään kuntien valtionosuuksien tasausjärjestelmästä valtiolle jääneen 140 miljoonan euron laskennallisen hyödyn palauttamista kunnille ja palveluihin.

Samaan aikaan kuntien investoinnit vähenevät ja lainat lisääntyvät. "Tämä on ongelma, koska meillä on vain yksi yhteinen julkinen talous, ja kasvu- ja vakaussopimus koskee koko julkista taloutta. Kuntien velkaantuminen tulee rasittamaan julkista taloutta ja tasapainoa suhteessa Emu-kriteereihin." Sevón korostaa, että ennen kaikkea kuntien alijäämäisyys vaikeuttaa peruspalvelujen järjestämistä.

"Nyt ei näy helppoja ulospääsyteitä. Kaikki hankkeet tuottavuuden edistämiseksi kunnissa tuottavat vasta muutamien vuosien päästä." Sevon ottaa vaikeuksista esimerkiksi seitsemän prosentin kustannusten kasvun erikoissairaanhoidossa. "Se on enemmän kuin mitkään kasvuluvut sallisivat." Ylijohtajan mukaan palvelujen laskennalliset kustannukset on arvioitava valtion puolella nykyistä realistisemmin. Nyt arviointi laahaa perässä, eivätkä ne kata kustannusten nousua. Sosiaali- ja terveyshuollon valtionosuuksien tarkastukset tehdään joka neljäs vuosi ja opetuspuolen joka toinen vuosi.

Valtionosuuksien indeksitarkastuksia ei tehdä myöskään täysimääräisesti. Näin valtionosuudet jäävät jälkeen kustannusten noususta.

Ylijohtaja sanoo kuntien saavan lisää lakisääteisiä tehtäviä ja vahvoja suosituksia palvelujen järjestämisestä, mutta mikään tehtävä ei koskaan poistu.

"Tehtäviä voisi asettaa tärkeysjärjestykseen niin, että uusien tehtävien ilmaantuessa jostain päästä lakisääteisiä velvoitteita muutettaisiin pelkiksi suosituksiksi. Kuntien harvinaisia ja satunnaisia palveluja kuten vaikeasti vammautuneiden hoitoja pitäisi siirtää valtiolle." "Ministeriöiden pitäisi tutkia priorisointimahdollisuuksia, porrastettuja maksuja ja suurempia omavastuuosuuksia. Sairaanhoidon alueella priorisointiin pystyy vain lääkäri, ei poliitikko." Antavatko poliitikot kunnille uusia tehtäviä liian herkästi?

"On mietittävä joka ainoa kerta, ovatko ne ehdottoman välttämättömiä. Voisi miettiä, voisiko ne hoitaa esimerkiksi vapaaehtoisjärjestelyin." Hän ottaa esimerkin koululaisten iltapäivähoidosta. Koululaisten kunnallinen iltapäivähoito voi estää urheiluseurojen ja seurakuntien osallistumisen samaan tehtävään.

Kuntaliitoksista ylijohtaja odottaa parempia palveluja kuntalaisille, mutta ei välttämättä suoria säästöjä. Isommat yksiköt pystyvät antamaan tehokkaampia palveluja.

Ruotsissa kuntien välistä valtionosuuksien tasausrajaa esitetään nostettavaksi 120 prosenttiin nykyisestä sadasta prosentista, kun meillä tasausraja on 90 prosenttia.

Suomen tasausjärjestelmä tuottaa laskennallisia säästöjä valtiolle, kun valtio ei tulouta köyhille kunnille kokonaan isojen kuntien maksamia tasauksia.

Vetääkö valtio välistä?

"Näinkin voi sanoa, mutta lain mukaan. Kuntasektori on menettänyt muutaman vuoden (vuodesta 1998). Kerääntynyt summa (140 miljoonaa) voitaisiin käyttää palvelujen rahoitukseen." Sevón ottaisi tarvittaessa rohkeammin käyttöön myös kunnallis- ja kiinteistöveron korotukset, vaikka se söisi hallituksen päättämiä palkkaveronkevennyksiä.

"Ei ole olemassa mitään 20 prosentin maagista rajaa." Hän jättäisi kunnille tilaa päättää esimerkiksi päivähoitomaksuista kustannuskehityksen mukaan, kun nykyisin asia hoidetaan lainsäädännöllä.

Sevón kertoo mielellään mielipiteensä, mutta sanoo samaan aikaan, että päätökset kuuluvat poliitikoille.

Sairaanhoidon alueella priorisointiin pystyy vain lääkäri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää