Kotimaa

Verot, työllisyys ja liikennerahat joutuivat eduskunnan hampaisiin

Hallituksen verolinjauksissa oli näkyvissä selvä särö

Tilaajille

Verotus ja työllisyys olivat tärkeimmät kiistan kohteet, kun eduskunta torstaina alkoi käsitellä hallituksen päätöstä valtion tulevien vuosien menoista. Konginkankaan onnettomuuden jälkitunnelmissa kansanedustajia kiinnostivat myös liikennerahat.

Hallituksen sisällä oli selvä särö verolinjauksissa.

Päähallituspuolue keskusta halusi, että uusista veronalennuksista päätetään hallituksen elokuisessa budjettineuvottelussa. Yritys- ja pääomaverouudistuksen kritiikki on otettava huomioon, ja varallisuusvero tulee asteittain poistaa, Mika Lintilä (kesk) linjasi.

Rkp:n Mikaela Nylander oli melko lailla samoilla linjoilla Lintilän kanssa. Sen sijaan Sdp:n Jouni Backman katsoi, että lisäkevennyksiä pitäisi tehdä vasta kun tähän mennessä tehtyjen kevennysten vaikutukset näkyvät.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd) vakuutti, että yritysverouudistuksen linjat pitävät.

Hallituksen ja opposition välillä ei kuultu veroasioista uutta: kokoomus kannusti uusiin alennuksiin, vasemmistoliitto ja vihreät vaativat niiden sijaan menojen lisäämistä, Kalliomäki moitti kaikkia näitä vastuuttomiksi.

Keskustelun erikoisuus oli kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron kappale, jossa sanouduttiin irti puolueen puheenjohtajaehdokkaan Marjo Matikainen-Kallströmin esittämistä radikaaleista muutoksista tuloveron rakenteeseen.

Hallitusta kovisteltiin ankarasti 100000 uuden työpaikan tavoitteesta. Syytettiin, että hallitus on jo EU:lle tunnustanut, ettei tavoite voi toteutua, mutta eduskunnalle sitä ei ole kehdattu sanoa.

Suvi-Anne Siimes (vas) epäili, että hallitus pitää eduskuntaa "herkkäuskoisena tai hölmönä".

Kalliomäki muotoili asian siten, että tuo 100000 on "kuvaus tarvittavasta talouden kasvu-urasta", joka turvaa hyvinvointivaltion rahoituksen. Uralle pääseminen on myöhässä kansainvälisen talouden hitaan kasvun vuoksi, hän selvitti. Muotoilu herätti jonkin verran päiden pyöritystä.

Jos kyse on hyvinvointivaltion rahoituksen turvaamisesta, niin miten tuon rahoituksen nyt sitten käy, Janina Andersson (vihr) hämmästeli.

"Hallitus on tosiasiassa jo perääntynyt keskeisimmästä tehtävästään", Jyri Häkämies (kok) epäili.

Liikennehankkeiden aloittamiseen hallitus on varannut näillä näkymin 30 miljoonaa euroa loppuvaalikaudelle. Sitä pidettiin kovin niukkana.

Esko-Juhani Tennilä (vas) kovisteli liikenneministeri Leena Luhtasta (sd) sanoen, että tämä oli antanut liikaa periksi.

Lisää liikennerahaa haluttiin kaikissa ryhmissä joko rakennushankkeisiin, tienpidon parantamiseen tai rautateiden suosimiseen.

Yhtenä ratkaisuna nähtiin hallitusohjelman kirjaus, että valtion omaisuuden myyntirahoja voitaisiin käyttää tähän. Perussuomalaisten Raimo Vistbacka muisti perätä myös niitä rahoja, joita piti säästyä, kun tielaitos uudistettiin.

Luhtanen puolustautui sanoen, että tekeillä on jo 1,5 miljardin euron edestä liikennehankkeita, joista edellisen hallituksen aikana päätettiin. Myös nykyinen hallitus antaa seuraavalle yli miljardin euron hankeperinnön, hän laski.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää