Kotimaa

EU:n uusi ajokorttidirektiivi lisäisi kuljettaja- pulaa Suomessa

Direktiivi nostaa kuorma- autokortin ikärajan 21 vuoteen

Tilaajille

BRYSSEL. Torstaina Euroopan unionissa käsitelty ajokorttidirektiivin uudistaminen kasvattaa toteutuessaan pulaa suomalaisista kuorma-autokuljettajista. Direktiivin mukaan kuorma-autokortin ikäraja nostetaan nykyisestä 18 ikävuodesta 21:een.

Jäsenmaiden liikenneministerit sopivat direktiivistä torstaina Luxemburgissa. Suomelle ei riittänyt asiassa ymmärtäjiä, sillä maa on eurooppalaisittain poikkeuksellisesti sallinut kuorma-autokortin jo 18-vuotiaille.

Kuljetusalalla pelätäänkin nyt, että nuoret eivät ikärajan nostamisen vuoksi viitsisi enää myöhemmin ajaa kuorma-autokorttia.

"Meillä on jo nyt kuskipula ja vuosikymmenen loppuun mennessä tarvitsisimme 1500-2000 uutta kuskia. Esimerkiksi isoissa kaupungeissa on erittäin vaikeaa löytää kuljettajia jakeluliikenteeseen", Suomen kuljetus- ja logistiikka ry:n toimitusjohtaja Seppo Sainio arvioi.

Sainiolle direktiivi ei ole mieluinen siksikään, että armeijassa alle 21-vuotiaina kuorma-autokortin ajaneet eivät tee kotiuduttuaan kortilla siviililiikenteessä mitään ennen 21 vuoden ikää.

Toistaiseksi on epäselvää, joutuuko armeijassa kuorma-auton kuljettajaksi opiskellut nuori ajamaan korttinsa siviilissä uudelleen, ja minkä verran hän saa hyvitystä armeijassa saamastaan ajokoulutuksesta.

Sainion mukaan armeijassa koulutetuista nuorista on ollut alalle "merkittävää apua".

Direktiiviehdotus on ollut Suomelle ongelmallinen siksikin, että se uhkasi lisätä nuorten kuljettajien lääkärintarkastuksia.

Liikenneministerien kokouksessa Suomi vastusti esitystä, koska se "kuormittaisi terveydenhuoltoa entisestään". Torstaisen kompromissiratkaisun mukaan nuorten kuljettajien kunnon selvittäminen jää kuitenkin kansalliseen päätäntävaltaan. Suomessa ei siis tarvita lääkärintarkastuksia, vaan asia voidaan hoitaa työterveyshuollolla.

Komission alkuperäisen direktiiviehdotuksen mukaan kaikkien ajokorttien uudistaminen olisi tullut pakolliseksi siirryttäessä uuteen eurooppalaiseen ajokorttiin. Tämä olisi tarkoittanut Suomessa 3,3 miljoonan ajokortin vaihtamista.

Torstaina jäsenmaat kuitenkin tyrmäsivät ajatuksen. Tulevaisuudessa ajokortteja uusitaan "luonnollisen poistuman kautta".

Suunnitelman mukaan uudessa ajokortissa on paremmat turvaominaisuudet eli sen väärentäminen on vaikeampaa.

Direktiivi tuo pienen muutoksen myös moottoripyöräkorttien lupakäytäntöön. Vastedes teholtaan yli 35 kilowatin moottoripyöräkortin saanut alle 21-vuotias ei voi ajaa muualla kuin maassa, jossa kortti on myönnetty. Alle 21-vuotiaana raskaan moottoripyöräkortin voi saada, jos kuljettajalla on kahden vuoden ajalta kokemusta kevyemmistä moottoripyöristä.

Ajokorttidirektiivi oli ministereiden pöydällä nyt ensimmäistä kertaa. Asiasta päätetään yhdessä europarlamentin kanssa, joka ottaa asiaan kantaa seuraavaksi. Direktiiviä olisi noudatettava näillä näkymin vuodesta 2011 alkaen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää