Kotimaa

Kesätöitä tarjolla yli 200000 nuorelle

Yrityksillä paikkoja noin 135000:lle, kunnillakin 40000:lle

Tilaajille

Kesätyöpaikkoja on tarjolla nuorille hieman viime kesää enemmän. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n arvioiden mukaan yrityksillä on tarjota kesätyöpaikka noin 135000 nuorelle. Kunnista luvataan kesäksi työpaikka 40000:lle.

EK:n mukaan yleinen työllisyyden paraneminen on lisännyt kesätyöntekijöiden tarvetta erityisesti palvelualalla. Työvoimapolitiikan asiantuntijan Riitta Wärnin mukaan palvelualalta löytynee töitä noin 75000:lle, teollisuudesta 50000:lle ja rakennusalalta 10000:lle.

Perinteisesti kesätöitä löytyy eniten kaupan sekä majoitus- ja ravitsemuspalveluiden aloilta.

Työministeriön ylitarkastajan Liisa Ampion mukaan palvelualan kesätyöpaikkojen lisääntyminen on ollut trendi jo pitkään. Heikossa asemassa ovat erityisesti IT-alan opiskelijat, joille oman alan kesätyöpaikan löytäminen on viime kesän tapaan hankalaa.

Kuntaliiton arvioiden mukaan kunnilla on paikka noin 40000 kesätyöntekijälle. Eniten paikkoja on Helsingissä, 1800. Perässä tulevat Oulu, 800 ja Tampere, 625.

Sosiaali- ja terveystoimi on kuntien suurin työllistäjä. Esimerkiksi Helsingin kesätyöpaikoista kolmannes on terveydenhuollossa.

Kunnat varautuvat kesätyövalinnoillaan jo suurten ikäluokkien eläköitymiseen ja siitä aiheutuvaan työvoimapulaan. Kuntien noin 426000 työntekijästä 140000 jää eläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Kuntaliitto, Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Kuntien eläkevakuutus ovat aloittaneet yhteisen Elämä on matka -kampanjan, jolla markkinoidaan kuntia työnantajana.

"Kesätyö on yleensä ensimmäinen kosketus työelämään. Sillä on suuri vaikutus siihen, mille alalle nuori lähtee", kuntaliiton projektijohtaja Pirkko Leivo kertoo.

Esimerkiksi Helsingissä haetaankin nyt töihin erityisesti opinnoissaan pitkällä olevia opiskelijoita, joita voitaisiin käyttää sijaisina talvella.

Kilpailu kesätyöpaikoista alkoi jo ennen vuoden vaihdetta, kertoo HOK-Elannon henkilöstöjohtaja Antero Levänen.

Innokkaimpia tarjokkaita on kuitenkin pitänyt toppuutella, sillä kesätyöntekijöiden tarkka tarve selviää konsernissa vasta huhtikuussa. HOK-Elannon ravintoloihin ja kauppoihin palkataan kesäksi noin 300-400 nuorta.

"Yritämme ensisijaisesti tarjota lisätöitä omille osa-aikaisillemme, joita on 60 prosenttia työntekijöistä. Mutta kaikkiin kauppoihin palkataan ainakin 1-2 kesäapulaista", Levänen sanoo.

"Kauppoihin on helpompi päästä, sillä ravintoloissa alkoholilainsäädäntö rajoittaa rekrytointia. Täysi-ikäiset ovat etusijalla." Leväsen mukaan koskaan ei ole liian myöhäistä hakea kesätöitä. Peruutuspaikkoja tulee vielä kesäkuussakin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää