Kotimaa

Koulut tekevät yhä enemmän lastensuojeluilmoituksia

Raportti: Kasvu on merkki myös reagointiherkkyydestä

Tilaajille

Kouluissa on ryhdytty tekemään entistä herkemmin ilmoituksia oppilaiden ongelmista lastensuojeluviranomaisille, ilmenee lääninhallitusten kyselystä viime vuoden lopulla. Koulujen tekemät lastensuojeluilmoitukset ovat lisääntyneet tuntuvasti valtaosassa maata.

Lukuvuonna 2003-2004 pääkaupunkiseudun kouluista puolet oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen. Länsi- ja Itä-Suomen kouluissa ilmoitusten määrä kasvoi lähes puolella edellisvuoteen verrattuna.

Kysely kouluille tehtiin osana peruspalvelukartoitusta ja uusien oppilashuoltoa sekä kurinpitoa koskevien lainmuutosten seurantaa.

Etelä-Suomen läänissä tehtiin sosiaaliviranomaisille 747 lastensuojeluilmoitusta 248 koulussa, kun edellisenä lukuvuotena luvut olivat 651 ja 224.

Oppilasmääriin suhteutettuna ilmoitukset kasaantuivat yläasteille sekä pääkaupunkiseudulle, jossa ilmoituksen tehneiden koulujen osuus oli yli puolet. Muilla alueilla Etelä-Suomessa osuus oli alle kymmenen prosenttia.

Ilmoitukset ovat paitsi viesti perheiden ja lasten ongelmien pahenemisesta, myös merkki koulujen lisääntyneestä valmiudesta puuttua ongelmiin, todetaan Etelä-Suomen lääninhallituksen arvioinnissa.

"Tässä kyselyssä ei perätty lainkaan ilmoitusten syitä, mutta niitä pitäisi selvittää laajemmin", sanoo erikoissuunnittelija Aino Pyöriä Etelä-Suomen lääninhallituksesta.

"Lastensuojelun puoleen kääntyminen on kasvanut muutenkin koko maassa", muistuttaa tulosaluejohtaja Sirpa Taskinen Stakesista. Hän näkee syitä sekä kodeissa että kouluissa ja siinä, että ilmoitusvelvollisuutta on korostettu: "Veikkaan, että koulussa ilmoituksen taustalla on useimmiten lintsaaminen , häiriköinti, päihteiden käyttö ja levottomuus, mitä ei voida koulussa hoitaa." Länsi-Suomen läänissä lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi ainakin sadalla eli 349:stä 449:ään ja niitä tehneiden koulujen määrä 25:llä. Suurimmista eli yli 500 oppilaan kouluista yli 70 prosenttia teki ainakin yhden ilmoituksen lastensuojelusta.

Määrällisesti eniten ilmoituksia tehtiin Varsinais-Suomessa (111), Pirkanmaalla (94) ja Satakunnassa (79) ja vähiten pohjalaismaakunnissa.

Myös Itä-Suomessa lastensuojeluilmoitusten ja niitä antaneiden koulujen määrä oli noussut kaikissa maakunnissa merkittävästi.

Lukuvuonna 2002-2003 ilmoituksia tuli yhteensä 106 kaikkiaan 57 koulusta, kun seuraavan lukuvuoden luvut olivat 157 ja 74.

Oulun läänin kouluissa lastensuojeluilmoituksia tehtiin 122. Kun edellislukuvuoden määrä oli 104. Kahden vuoden aikana ilmoituksia tuli 14 prosentista kouluja.

Myös tiedonsaannista ja salassapidosta kysyttiin. Oulun läänissä rehtoreista neljännes piti opetuksen asianmukaisen järjestämisen kannalta välttämätöntä tiedonsaantia oppilashuollon ammattilaisilta riittämättömänä.

Vaikeinta tietoa oli saada lastensuojeluviranomaisilta, koululääkäreiltä, kasvatus- ja perheneuvolan asiantuntijoilta, sosiaaliviranomaisilta ja erityissairaanhoidon asiantuntijoilta. Parhaiten tietoa antoi kouluterveydenhoitaja.

Lapin läänissä lastensuojelukysymykseen vastanneista kouluista 17 prosenttia oli tehnyt suojeluilmoituksen 2003-2004 ja yhteensä niitä oli 53. Eniten ilmoituksia tuli luokkien 7-9 kouluista.

Yhdessä koulussa oli tehty jopa 20 ilmoitusta. Lapissa kokonaismäärä ei kuitenkaan juuri kasvanut edellisvuodesta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää