Kotimaa

Ilmaliikenne maksanut valtaosan terrorismintorjunnan kuluista

Ilmailulaitos arvioi turvallisuus- kulujensa kymmen- kertaistuneen vuodesta 2001

Tilaajille

Poliisi sai keskiviikkona täydennystä toimivaltuuksiinsa yleisurheilun MM-kisoihin mahdollisesti kohdistuvan terroriuhan torjumiseen.

Nyt voimaan tulleen poliisilain mukaan poliisi voi käyttää telekuuntelua terrorismin ehkäisemiseksi, kiireellisissä tapauksissa jo ennen tuomioistuimen lupaa.

Suojelupoliisi pitää lainmuutosta viime vuosien merkittävimpänä uudistuksena terrorismin torjunnassa.

Poliisin mukaan tiedossa ei ole mitään kisoihin kohdistuvaa konkreettista uhkaa, mutta turvatoimet on mitoitettu myös terrorismin varalta. Poliisin pyynnöstä Helsingin ilmatila on viranomaisliikennettä ja muutamaa muuta poikkeusta lukuun ottamatta suljettu.

Poliisin kisabudjetti on 6,5 miljoonaa euroa, ja esimerkiksi Helsingin poliisin järeään voimankäyttöön tarkoitetun Karhu-ryhmän varustusta on tehostettu 2,5 miljoonalla eurolla. Rajavartiolaitos puolestaan on saanut materiaalihankintoihin ylimääräiset 500000 euroa ja henkilöstökuluihin vajaat 800000 euroa.

"Näitä investointeja pystytään sitten hyödyntämään normaalissa poliisitoiminnassa ja ensi vuonna EU-puheenjohtajuuteen liittyvissä järjestelyissä", sanoo apulaispoliisipäällikkö Jari Liukku Helsingin poliisista.

Vuoden 2001 iskujen jälkeen poliisin terrorintorjuntavalmiutta on kohotettu yhteensä 6,5 miljoonalla eurolla. MM-kisojen varalta tehtyjen investointien lisäksi suojelupoliisi on saanut torjuntatyöhön miljoona euroa vuodessa.

Poliisille osoitetut varat ovat kuitenkin vain pieni osa "terrorismin vastaisen sodan" kustannuksista. Satamissa ja ilmaliikenteessä turvallisuuden tehostus on maksanut jo yli sata miljoonaa euroa.

"Tämä on johtanut erittäin rajuun investointikierteeseen. Kulut lisääntyvät koko ajan, ja on erittäin vaikea kuvitella, että niitä joskus vedettäisiin takaisin", kertoo Ilmailulaitoksen lentoliikennehallinnon johtaja Matti Tupamäki.

Tupamäki arvioi, että Ilmailulaitoksen turvallisuuskulut ovat kymmenkertaistuneet vuoden 2001 jälkeen. Viime vuosina turvatarkastuksiin, kulunvalvontaan ja rakenteellisiin uudistuksiin on kulunut jo 25-30 miljoonaa euroa vuodessa, mikä on noin kymmenesosa laitoksen liikevaihdosta.

"On jouduttu rakentamaan kokonaan uusia terminaaleja tai aikaistamaan niiden uusimista, koska vaatimusten mukaisia turvatarkastuksia ei olisi voitu muuten toteuttaa", Tupamäki sanoo.

Finnairin lentoliikennetoiminnanjohtaja Hannes Bjurström laskee terrorismiin varautumisen maksaneen yhtiölle noin kuusi miljoonaa euroa. Suurin menoerä oli luodinkestävien ovien asennuttaminen yhteensä 60 koneeseen.

Lisäksi rahaa kuluu muun muassa koulutukseen ja ohjekirjojen uusimiseen. Ilmailulaitoksen tapaan myös Finnair rokottaa kulut asiakkailta.

"Esimerkiksi Yhdysvalloissa kaikki nämä menot maksaa liittovaltio, mutta täällä turvallisuusmenot joutuu maksamaan yritys itse, ja viime kädessä ne maksaa matkustaja", Bjurström sanoo.

Satamissa otettiin vuosi sitten käyttöön terroristien toiminnan vaikeuttamiseksi uudet turvallisuussäännöt. Satamaliiton selvityksen mukaan niistä aiheutui yli 13 miljoonan menot.

Turvamääräykset koskevat myös aluksia, ja varustamoille uuden turvallisuuskulttuurin edellyttämät laitehankinnat ja lisäkoulutus ovat maksaneet Suomen varustamoyhdistyksen arvion mukaan "muutamia miljoonia".

Terrorismin torjumisesta syntyy uusia kuluja myös jatkossa. Britannian pommi-iskujen vuoksi EU-maat ovat esimerkiksi sopimassa jo syksyllä teletunnistetietojen säilyttämisestä.

Suomessa hankkeen on arvioitu maksavan valtiolle vähintään miljoonia euroja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää