Kotimaa

Huokea porokyyti syrjäyttää moottorikelkalla ajelun Lapissa

Kirjailija Seppo Saraspää käy poropulkalla verkoilla ja metsällä. Poronkusema lyhenee, jos härän tankkaa väärällä polttoaineella.

Tilaajille

INARI. Lumi narskuu, kun pororaito jutaa 30 asteen pakkasessa Nanguvuonon jäällä kohti Ruotukkavaaraa.

Inarissa asuva kirjailija Seppo Saraspää on siirtynyt ajoporon, ikivanhan kulkupelin, käyttäjäksi. Perässä tulee poro Laukupekan vetämässä pulkassa vaimo Sinikka Saraspää.

"Enää ei tule ajettua moottorikelkalla niin paljon. Läheisellä järvelläkin käyn verkkoja kokemassa porokyydillä", Saraspää kertoo.

Huokea ajoporo alkaa syrjäyttää moottorikelkan Lapissa, sillä bensiinin hinta nousee jatkuvasti.

"1900-luvun alussa Inarin virkamiehet ajoivat porolla, kun ei ollut teitä. Jopa Helsingistä saapunut kätilökin oppi heti ajamaan", hän sanoo.

"Matkailu on elvyttänyt ajoporoperinteen. Lisäksi poroilla ajetaan kilpaa ja moni ajaa sillä ihan hupia", sanoo Inarin Kutturassa asuva poromies Pauli Magga.

Hän kuljettaa matkailijoita jopa 20 poron nauhamaisissa pororaidossa.

Nuorena Magga palasi joululomalta takaisin kevätlukukaudeksi Inariin kouluun.

"Ensin ajettiin Kutturasta 40 kilometriä pororaidolla Purnumukkaan ja sieltä linja-autolla loppumatka koulun asuntolaan." Kaamoksen sinisessä maisemassa Seppo ja Sinikka Saraspää kaartavat poroilla takaisin. Härät eli ajoporoiksi koulutetut ja kuohitut urosporot hidastavat vauhtia, sillä ne haukkaavat välillä lunta.

"Tuliko annettua liikaa rehua, kun ne noin pysähtelevät", Sinikka Saraspää pohtii.

Onko ajopeli tankattu väärällä polttoaineella?

"Tavallaan. Päivää ennen matkalle lähtöä ajoporolle ei kannata syöttää valkuaispitoista väkirehua vaan jäkälää. Matkanteosta ei tahdo tulla mitään, kun poro syö lunta ja kusee vähän väliä", Seppo sanoo.

Porolla ajaa päivässä 30-50 kilometriä.

"Poro saa kaiken tarvitsemansa valkuaisena syömällä kesän ja syksyn erilaisia kasveja. Jos poro saa talvella valkuaista liikaa, se poistaa ylimääräisen typen virtsaamalla. Virtsaamisen tarve voi kymmenkertaistua, eli poronkusema lyhenee", porotutkija, dosentti Mauri Nieminen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta kertoo.

Poronkusema on Niemisen mukaan enintään 7,5 kilometriä. Se on matka, jonka ajoporolla voi ajaa virtsaamistaukojen välillä. Poro ei pysty virtsaamaan juostessaan. Liian pitkä juoksuttaminen voi aiheuttaa halvaustilan.

"Jäkälä on poron paras ja luontainen talviravinto ajettaessa. Poro saa jäkälästä kaiken tarvitsemansa veden, noin limonadipullollisen vuorokaudessa. Rehuja syöttämällä veden kulutus voi nousta kymmeneen pullolliseen", Nieminen kertoo.

Muut kuin poromiehet eivät saa kuljettaa moottorikelkassa asetta. Kieltoa voi kiertää poron avulla.

"Poropulkassa aseen voi kuljettaa, kun lähtee metsästämään. Lisäksi porosta ei mene pakollisia maksuja, kuten ajoneuvoveroa. Ravinnonkin se löytää luonnosta", Saraspää kehuu.

"Toisaalta moottorikelkka ei kuluta, kun sillä ei aja, mutta poro syö jatkuvasti", Magga huomauttaa.

Kesällä Saraspään kuusi ajoporoa vapautetaan luontoon. Ne palaavat Lapin paliskuntaan, sillä ne ovat poromies Jari Pulskan lukuporoina eli "merkissä".

"Näin oli ennenkin. Virkamies sai väärtitalosta korvausta vastaan härän talveksi käyttöönsä. Väärti oli usein paikallinen poroisäntä", Seppo Saraspää kertoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää