Kotimaa    |   uutisanalyysi

Pääministeri David Cameron etsii pohjoista ulottuvuutta

Britannian, Baltian ja Pohjoismaiden ideakokous herätti myös salaliittoteorioita.

Tilaajille

anssi.miettinen@hs.fi

Kirjoittaja on HS:n Lontoon kirjeenvaihtaja.

Torstaina Whitechapelin taidemuseossa Itä-Lontoossa järjestettiin uudenlainen huippukokous. Britannian, Pohjoismaiden ja Baltian pääministerit istuivat rinta rinnan ja puhuivat "pehmeitä": perhepolitiikkaa, vihreää taloutta ja esimerkkejä teknologisista innovaatioista.

Kokouksen koolle kutsuja oli Britannian konservatiivipuoluetta edustava pääministeri David Cameron.

Kyseessä oli eräänlainen huipputason poliittinen ideariihi. Jokainen maa oli tuonut paikalle pääministerin lisäksi toistakymmentä asiantuntijaa, yrittäjää ja vaikuttajaa jakamaan ideoita. Pääministerit itse olivat suuren osan ajasta kuunteluoppilaita.

Suomi esitteli muun muassa sitä, miten Nokiassa syntyneitä ylimääräisiä patentteja on kierrätetty uusien yritysten siemeniksi. Viro markkinoi edistyksellistä e-hallintoaan, jota on käytetty myös äänestämisessä.

Paljon oli puhetta pohjoismaisesta mallista, joka on mahdollistanut yhä useamman naisen työssäkäynnin.

Uusi yhdeksän maan kokous on herättänyt ihmettelyä ja myös salaliittoteorioita. Venäläinen päivälehti Pravda pisti kunnolla mutkia suoriksi ja väitti Britannian suunnittelevan pohjoista "mini-Natoa".

Pääministerit kiistivät pontevasti, että kokouksen tarkoituksena olisi luoda Euroopan unioniin pohjoista samanmielisten blokkia vastapainoksi vaikkapa Saksan ja Ranskan akselille.

Pääministeri Mari Kiviniemen (kesk) mielestä jo kokouksen agenda paljasti, ettei kyse ollut EU-liittouman luomisesta. "Itse näin, että taustalla on se, että Cameron lunastaa vaalilupauksiaan ja ottaa oppia pohjoismaisesta mallista", Kiviniemi sanoi kokouksen jälkeen.

Ulkoministeri

Alexander Stubb (kok) ei osallistunut kokoukseen mutta kommentoi sitä etukäteen Financial Times -lehdelle.

"Hän (Cameron) etsii liittolaisia EU:ssa. Pienet jäsenmaat ovat aina imarreltuja, kun suuret jäsenmaat lähestyvät niitä", Stubb sanoi FT:lle.

Kiviniemi oli toista mieltä EU-liittolaisten etsimisestä.

"Ehkä kuvaavaa on se, että minä olen täällä ja Stubb ei ole", Kiviniemi kommentoi.

Stubbin lausuntoa ihmeteltiin kokouspaikalla.

Ulkoministeri ei silti ole välttämättä väärässä. Vaikkei brittihallitus yrittäisikään luoda varsinaista pohjoista liittoumaa, se varmasti etsii uusia ystäviä, joita tarvitsee tulevissa EU-koitoksissa. Jos Cameron hakisi pelkästään pohjoismaista oppia, miksi hän halusi kutsua mukaan myös Viron, Latvian ja Liettuan?

Silti on uskottava selitys kokouksen perimmäisestä tarkoituksesta eli ideoiden vaihtamisesta.

Vaikka Cameron on tullut tunnetuksi lähinnä julkisen talouden rajuna leikkaajana, hän on toisaalta katsonut Pohjoismaihin jo pitkään. Brittihallitus on ottanut koulutuspolitiikkaansa mallia Ruotsista. Cameron on myös ylistänyt suomalaista opettajankoulutusta.

Totta kai uudistushaluinen pääministeri on kiinnostunut maista, jotka vuodesta toiseen valtaavat erilaisten hyvinvointimittausten kärkisijat.

Kokouksen idea on sinänsä kannatettava. Britannia, Pohjoismaat ja Baltian maat ovat yhtä aikaa riittävän samanlaisia ja erilaisia.

Suomessakaan ei liikaa seurata sitä, mitä muissa maissa tehdään oivaltavammin. Britanniakin tarjoaa yhteiskunnallisia vientituotteita: viime vuosina Suomeen on istutettu ideaa yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä.

Pääministerit tuntuivat aidosti pitäneen pehmeämmästä pohjoisesta ulottuvuudesta. Seuraavasta kokouksesta oli jo puhetta. Suomen pääministeri meni hieman asioiden edelle.

"Kyllä Kiviniemi kakkonenkin olisi mielellään tällaisessa mukana." Seuraavasta kokouksesta oli jo puhetta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää