Juha Kovasen vappu on kommunistinen työväen juhla ja päivänpolitiikkaa. - Kotimaa | HS.fi

Juha Kovasen vappu on kommunistinen työväen juhla ja päivänpolitiikkaa.

1.5.2012 3:00

"Erityisesti minulle on jäänyt mieleen vuoden 1975 vappu, kun Vietnamin sota päättyi. Senaatintori oli kommunistien vapputapahtumassa aivan täynnä, ja ilmassa oli riemua ja optimismia. Siinä oli sellaista vasemmiston voittotunnelmaa, jota kaipaan." "1970-luvulla vaput olivat muutenkin isoja ja poliittisia, väkeä oli kuin pipoa. Menin mukaan kommunistiseen liikkeeseen vuonna 1971, kun olin muuttanut Valkealasta Helsinkiin. Kyllä siinä maalaispoika oli aluksi isoissa marssikulkueissa vähän orpona ja peloissaankin. Joku pui nyrkkiä jalkakäytävän puolelta, enkä tiennyt hyökkääkö se kimppuun vai ei." "Vaikka puitteet ovat nykyään pienemmät, vapun merkitys on minulle edelleen täysin sama. Vappu on työläisten ja sosialismin juhlapäivä. Kyllä minulla lippu tai banderolli on handussa, kun marssimme vasemmiston yhteiskulkueessa Hakaniemeen. Kommunistien vappujuhla on sitten Tokoinrannassa, kun muu vasemmisto juhlii torilla. Ilman muuta yhteinen vappu olisi hyvä juttu, mutta tämä on sitä vasemmiston hajaannusta." "Tärkeää vapussa on mielenosoittaminen ja päivänpoliittisten teemojen ottaminen esiin. Itse haluan pitää esillä sosiaaliasioita, kuten julkisen terveydenhuollon laatua. Minulle on tärkeää myös esimerkiksi Euroopan kriisin ratkaisu kansojen ehdoilla." "Rasismin vastustamisesta on ehkä tullut yksi uusi merkitys omaan vappuuni. Moni voi kuulla kadulla herjauksia, muttei tiedä, kuka puolustaisi, ja siksi olemme lähteneet Vantaalla näkyvään toimintaan yli aaterajojen. Minusta rasismin vastustaminen sopii hyvin vapun teemaan." "Työväen osuus vapusta on heikentynyt. Minusta on valitettavaa, että ryyppäyspuoli on lisääntynyt, sillä liiallinen alkoholinkäyttö ei edistä mitään." "Vapun erityisyys on siinä, että muut juhlat ovat nimenomaan perhejuhlia ja vappu laajemman yhteisön juhla. Mutta tunnen paljon ihmisiä, joille vapulla ei ole suurta merkitystä, eikä siinä ole minulle ongelmaa. Kukin juhlikoon tavallaan." Erityisesti minulle on jäänyt mieleen vuoden 1975 vappu, kun Vietnamin sota päättyi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat