Kotimaa

Tokmanni valtaa Anttilan tyhjiä tiloja ympäri Suomen – Stockmann taas jättää Oulussa jäähyväisiään

Tokmannin uudet Kouvolan, Lohjan, Kuopion ja Oulun liikkeet avautuvat joulumyyntiin. Suurin osa entisistä Anttilan tavarataloista on kuitenkin yhä tyhjillään, eikä vuokralaisia ole helppoa löytää.

Tokmanni rynnii Anttilan konkurssin tyhjilleen jättämiin tiloihin useilla paikkakunnilla. Halpakauppaketju avaa myymälän jo joulumyyntiin Kouvolassa, Lohjalla, Kuopiossa ja Oulussa.

Tokamanni käy nyt neuvotteluja tiloista ympäri maata ja sillä on jo sopimus ainakin 14 Anttilan liiketilan osittaisesta vuokraamisesta. Halpaketjulla on mistä valita, koska muita yhtä nopeita ottajia tyhjiin tavarataloihin ei ole ilmaantunut.

Anttilan jäljiltä jääneet tilat ovat usein monessa kerroksessa ja niiden keskellä pönöttää liukuportaikko. Sellaiset ovat osoittautuneet haastaviksi liiketilojen vuokramarkkinoilla.

Yhtä toimijaa niihin ei tahdo löytyä, ja Tokmanninkin tarpeisiin on yleensä riittänyt noin puolet vapaista neliöistä. Tiloja on pilkottava pienemmiksi ja remontoitava niin, jotta ne sopisivat useammalle pienelle toimijalle.

Pääkaupunkiseudun Anttilat ovat olleet Tokmannillekin liian suuria, kertoo toimitusjohtaja Heikki Väänänen.

”Vuokranantajilla on siinä varsinainen palapeli.”

Tokmannilla on käynnissä keskusteluja pääkaupunkiseudulla ainakin Kampin Graniittitalon Anttilan ja Kaisaniemen Citycenterin Anttiloiden tiloista. Samat tilat kiinnostavat myös Keskoa, HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen kertoo.

Vantaalla Tokamannia kiinnostavat Anttilalta jäävät tilat Jumbossa ja Espoossa kauppakeskus Sellossa.

”Kaikki tietävät meidän kiinnostuksemme, se ei ole jäänyt piiloon”, Väänänen sanoo.

Arkkitehdit palastelevat parhaillaan Anttilan vanhoja liiketiloja pienemmiksi ainakin Tampereella ja Jyväskylässä.

”Vaikka paikka on keskellä vilkkainta keskustaa, se on kolmessa kerroksessa ja rakenteellisesti tyly usealle käyttäjälle. Tarkoitus on tehdä isoja muutoksia”, kertoo Jyväskylän Anttilan tiloja vuokraava Ville Laurila Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisesta.

Turussa Anttila on yhä auki, mutta neuvottelut uusien vuokralaisten kanssa ovat pitkällä.

”Osa tiloista saneerataan toimistoiksi, osa kuntosaliksi ja osa liiketiloiksi”, luettelee Juuso Virtanen Virtanen-yhtiöistä.

Tyhjien tilojen kanssa on oltu myös kekseliäitä. Pysyvän vuokralaisen puuttuessa paikkoihin on tuotu pop up -toimintaa.

Joensuun Anttilan entisiin tiloihin on noussut joulutori, jossa paikalliset yrittäjät myyvät tuotteitaan ja pitävät kahvilaa. Hämeenlinnassa Anttilasta tuli pop up -autokauppa.

Hitaimmin todennäköisesti täyttyvät keskustojen ulkopuolella sijaitsevat entisten Kodinykkösten hehtaarihallit.

Niitäkin luonnostellaan nyt pienempiin osiin useammalle yrittäjälle. Tampereen Lielahdessa toiveissa on ensin kaavamerkinnän väljentäminen. Nykyinen asemakaava määrää kiinteistön sisustuksen suurkaupan yksikölle.

”Ei sellaista toimijaa Suomen maasta löydy. Kaavamerkinnästä pitäisi saada niin väljä, ettei se rajaa pois esimerkiksi urheiluvälineiden ja muiden erikoistavaroiden myyjiä”, Ilmarisen Ville Laurila perää.

Tyhjää liiketilaa löytyy useimmista kaupungeista nyt tavanomaista enemmän. Niitä ovat syyllisiä Anttilan konkurssin lisäksi kasvanut verkkokauppa sekä upouudet kauppakeskukset.

Esimerkiksi Oulussa tyhjiä huoneistoja on ollut erityisen paljon sen jälkeen, kun Osuuskauppa Arinan ydinkeskustaan valmistunut kauppakeskus Valkea imaisi sisuksiinsa joukon liikkeitä.

Kovin pian ei ole luvassa parannusta, päinvastoin. Ensi keväänä Oulun tilanne pahenee todennäköisesti kaikkien aikojen ennätyslukemiin, kun Stockmannin tavaratalo sulkeutuu tammikuun lopussa.

Kun tyhjän tilan osuus on nyt viitisen prosenttia, se voi keväällä olla vähintään 13. Oululaiset ovat Stockmannin lähdöstä harmissaan, mutta uskovat tilojen täyttyvän ajan kanssa.

Oulun Stockmann valmistautuu viimeiseen jouluun

Tyhjät liiketilat leimaavat Pohjolan Piilaakson katukuvaa. Työttömyys Oulussa on silti laskenut ja yritykset odottavat kiihtyvää kasvua.

Joulutähteä Oulun Stockmannin kodinosastolle ripustavan Sari Kuukasjärven mieli on haikea. Kaikki tehdään nyt viimeistä kertaa. Työt päättyvät tammikuun lopussa, kun tavaratatalo suljetaan.

Oululaisia Stockmannin lähtö surettaa.

”Harmittaa ihan sikana”, sanoo jouluostoksia Stockmannilla katsellut Mari Lahtinen. ”Toinen puoli Oulun keskustaa tuntuu kuolevan pois. Toivottavasti tilalle keksitään äkkiä jotain uutta.”

Oulussa liiketiloja on tyhjillään - ennen Stockmannin lähtöäkin - poikkeuksellisen paljon. Anttilan ja Kodinykkösen lopetus sekä uuteen kauppakeskus Valkeaan siirtyneet liikkeet tyhjensivät huoneistoja ydinkeskustan paraatipaikoilta, eikä niille ole löytynyt ottajaa.

Stockmannilla kahvitelleet Pekka Pakonen, Kalevi Ollila ja Eino Pikkarainen uskovat silti kahvittelevansa vastedeskin samaan tapaan ja jopa samassa pöydässä.

”Yrittäjän nimi vain vaihtuu”, Pakonen luottaa.

Herrat vakuuttavat, että vaikka nyt talot autioituvat, viimeistään viiden vuoden päästä kaikki tilat ovat täynnä.

”Henkisesti Stockmannin lähtö on oululaisille iso juttu”, Ollila myöntää.

Tavarataloa Oulussa alusta asti 15 vuotta luotsannut Pentti Korhonen jatkaa saman yhtiön palveluksessa Vantaan Jumbossa.

”Puolitoista vuotta sitten Stockmann sulki tavarataloja Venäjällä ja samalla meni tämäkin. Syytä en tiedä”, toteaa Korhonen.

Tuula Laurikainen on Stockmannin lähdöstä järkyttynyt.

”Kunhan ei käy niin, että keskusta täyttyy pikku hiljaa kirpputoreilla ja baareilla. Se olisi pahinta.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yritykset
  • Kaupat
  • Stockmann
  • Tokmanni
  • anttilan konkurssi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Onko toi sun poika?” Vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhde herättää yhä hämmästelyä Suomessa – HS:n lukijat kertovat rakkaustarinansa

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    8. 8

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    9. 9

      Donald Trump arvosteli jälleen NFL:n polvistumisia – ja sai itse tuhansien kommenttien arvosteluvyöryn

    10. 10

      Kuolleen sotilaan leski vahvistaa ABC:lle: Trump soitti, oli tökerö ja sai lesken itkemään entistä enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Donald Trump arvosteli jälleen NFL:n polvistumisia – ja sai itse tuhansien kommenttien arvosteluvyöryn
    3. Itsenäisyyttä tukevat katalaanit uhkaavat Espanjaa ”laajalla siviilitottelemattomuudella” – alueparlamentti ja senaatti äänestävät ehkä samanaikaisesti Katalonian itsenäisyys­julistuksesta ja pakkotoimista
    4. Tunti sitten
    5. Lazion natsimieliset kannattajat kiinnittivät tarroja, joissa Anne Frank on AS Roman paidassa – Juutalaisyhteisö: ”Antisemitismi pois stadioneilta”
    6. Poliisi ampui 67-vuotiaan espanjalaismatkailijan Rio de Janeirossa – avasi tulen kohti turisteja kuljettanutta autoa
    7. Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”
    8. Max Verstappenin saama rangaistus sai F1-väen kuumenemaan, Räikkönen kiitti palkintopallipaikalla
    9. Kiina himoitsee teknologiaa, joka tunnistaisi jokaisen ihmisen kolmessa sekunnissa valvontakamerasta – Hanke on valtava tietoturvariski, sanoo professori
    10. Britannian kansainvälisestä kehityksestä vastaava ministeri: ”Isisiin liittyneet britit on parasta tappaa”
    11. Ferrarin pääjohtaja vakuuttaa: tallipäällikkö ei saa potkuja, vaikka F1-mestaruutta ei tulekaan
    12. Venäläistoimittajien työoloja ei voi kadehtia – maanantaina yksi maan nykymenoa arvosteleva puukotettiin, syyskuussa toisen auto syttyi salaperäisesti tuleen
    13. Näytä lisää