Kotimaa

Henkilöauto törmäsi linja-autoon Rovaniemellä – useita vietiin sairaalaan

Linja-autossa oli palopäällikön mukaan kuljettaja ja 15 matkustajaa, joista muutamat loukkaantuivat lievästi.

Useita ihmisiä loukkaantui keskiviikkoiltana Rovaniemellä, kun henkilöauto törmäsi matkustajia kuljettaneen linja-auton keulaan.

Liikenneviraston tiedotteen mukaan onnettomuus tapahtui valtatiellä 4 Luusuantien kohdalla, Yli-Nampan ja Ala-Nampan välillä. Hälytys saatiin kahdeksalta illalla.

Oulun poliisin tiedotteen mukaan henkilöauton kuljettaja menetti autonsa hallinnan sohjoisella tiellä. Hän törmäsi vastaan tulleen linja-auton oikeaan etukulmaan, minkä vuoksi molemmat autot suistuivat ojaan.

Palopäällikkö Ari Saarenpää Lapin pelastuslaitokselta kertoo, että henkilöauton kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa ja hänet vietiin sairaalaan. Hänen käsityksensä mukaan vammat eivät olleet vakavia. Myös poliisin mukaan autossa yksin ollut kuljettaja ei loukkaantunut hengenvaarallisesti.

Linja-autossa oli Saarenpään mukaan kuljettaja ja 15 matkustajaa, joista muutamia vietiin lievästi loukkaantuneina jatkohoitoon tai tarkistettaviksi.

Linja-auto ajautui kyljelleen ojaan ja sen perä jäi tien päälle haitaten liikennettä tiellä. Puoli kymmenen jälkeen illalla pelastuslaitos oli vielä siirtämässä autoa pois tieltä.

Henkilöauto vaurioitui käyttökelvottomaksi. Muita osallisia onnettomuudessa ei ollut.

Onnettomuuden tapahtumapaikkaa tarkennettu klo 21.57.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikenneonnettomuudet
  • Rovaniemi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Psykiatri varoittaa kasvavasta ilmiöstä: Suomessa elää jo tuhansia nuoria, jotka eivät poistu huoneestaan, koska netti ja pelit riittävät elämän sisällöksi – ”Nuori voi uhata tappaa itsensä, jos pelilaitteet takavarikoidaan”

      Tilaajille
    4. 4

      Terve järki on usein suurinta höpön höpöä

    5. 5

      Jo yksi lasi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    6. 6

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    7. 7

      EU ampuu ritsalla Venäjän jättimäisiä trollien armeijoita – Pieni yksikkö yrittää kaataa tuhansia valeuutisia peniksenmuotoisista tuttipulloista suomalais­diplomaattien asekauppaan

      Tilaajille
    8. 8

      ”Hänelle tarjottiin suoraan psyykenlääkitystä, eikä siinä huoltajana jäänyt vaihtoehtoa” – Espoolaisäidin 10-vuotias tyttö sai lääkereseptin heti, mutta keskusteluapua vasta kuukausien kuluttua

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Tutkijat lähettivät viestin maankaltaiselle planeetalle vain 12 valovuoden päähän – ”Kuin huutaisi metsään tietämättä, onko siellä petoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    5. 5

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    6. 6

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    7. 7

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    8. 8

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    9. 9

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    10. 10

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    11. Näytä lisää