Kotimaa

Taposta syytetyt irakilaiset syyttelivät toisiaan oikeudessa – henkirikosta edelsi ravintolailta ja useita yrityksiä nostaa uhrilta rahaa

Kahta irakilaista turvapaikanhakijaa syytetään kajaanilaismiehen taposta. Syyttäjä vaatii teosta yli kahdeksan vuoden rangaistuksia.

Taposta syytetyt irakilaismiehet tyrkkivät vastuuta toisilleen tiistaina Kainuun käräjäoikeudessa. Nuorempi 19-vuotias turvapaikanhakijamies koki päätyneensä apuriksi vanhemmalle 28-vuotiaalle turvapaikanhakijamiehelle. Tämä taas piti ryöstöä alun perin nuoremman miehen ideana.

Otanmäkeläinen 52-vuotias mies kuoli henkirikoksen uhrina syyskuussa. Hänet löydettiin kadulta tapahtumia seuraavana aamuna.

Syyttäjä Jorma Mikkonen vaati miehille ensisijaisesti rangaistusta taposta. Henkirikos tehtiin syyttäjän mukaan erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja sen tekemisessä käytettiin teräasetta.

”Vastaajat ovat aiheuttaneet tahallaan ja teräaseella uhrille hengenvaarallisen tilan, jota seurasi kuolema. He ovat tappaneet yksissä tuumin”, Mikkonen totesi.

Syytteen mukaan uhri kuoli väkivallasta aiheutuneeseen kalloaivovammaan.

Miesten olisi tullut syyttäjän mukaan ymmärtää, että pään alueelle kohdistuvat iskut ovat kohtalokkaita.

Motiiviksi poliisitutkinnassa paljastui raha. Syytteessä olevat miehet anastivat uhriltaan useita pankkikortteja, lompakon ja matkapuhelimen.

Korteilla vastaajat yrittivät nostaa pankkiautomaatilta rahaa. Rahaa ei kuitenkaan saatu, koska sitä ei tilillä ollut.

Pahoinpitelyä jatkettiin syytteen mukaan automaatilta lähdön jälkeen, kunnes uhri jäi makaamaan kadun varteen puuta vasten.

Syytteessä olevat miehet olivat tulleet turvapaikanhakijoina Suomeen vuosi sitten. Otanmäen vastaanottokeskukseen he olivat muuttaneet vain joitakin viikkoja aiemmin.

Vanhempi 28-vuotias mies kiisti oikeudessa tappaneensa, mutta myönsi törkeän kuolemantuottamuksen. Hän myönsi lyöneensä sekä tökkineensä veitsellä ja potkaisseensa jalkoihin maassa makaavaa uhria. Hänen mielestään väkivallasta syntyneet vammat eivät kuitenkaan aiheuttaneet uhrin kuolemaa.

Nuorempi mies kuvasi toimineensa vanhemman miehen käskyttämänä. Hän kiisti törkeän pahoinpitelyn ja kuolemantuottamuksen, koska ei mielestään suhtautunut väkivallan käyttöön hyväksyvästi eikä aiheuttanut uhrin kuolemaa.

Nuorempi syytetty päätyi kuvailunsa mukaan apuriksi, koska osasi jonkin verran englantia. Lisäksi hän uskoi toisella syytetyllä olevan virheellinen käsitys, että hän osaisi käyttää pankkiautomaattia.

Vanhemman syytetyn mukaan myös nuorempi pahoinpiteli yhtä lailla.

Poliisi on saanut selvitettyä pääosan tapahtumien kulusta. Vastaajat nauttivat asunnollaan alkoholia, jonka jälkeen he menivät Otanmäessä sijaitsevaan ravintola Kuksaan.

Todistajan mukaan nuorempi mies haastoi ravintolassa riitaa. Hänet poistettiin, koska hänellä ei ollut henkilöpapereita.

Miehet kävivät asunnollaan ja ottivat mukaan veitset. Nuoremman miehen mukaan veitsi oli vain vanhemmalla. Vanhempi mies otti mukaansa myös ylimääräisen paidan peittääkseen tarvittaessa kasvonsa. Syyttäjän mukaan miehellä on taustallaan kymmenen vuotta armeijassa Irakissa.

Kun uhri poistui ravintolasta, syytetyt lähtivät seuraamaan. He vaativat rahaa ja kun sitä ei saatu, alkoi väkivalta. Miehet peräsivät myös pankkikortin tunnuslukua väkivalloin.

Nostoyrityksiä pankkiautomaatilla oli vajaan tunnin ajan useita. Ensin siellä kävi nuorempi syytetyistä, sitten molemmat uhri mukanaan. ”Pahoinpitely kesti lähes tunnin”, syyttäjä Mikkonen totesi.

Nuorempi mies kuvasi vanhemman käskeneen lopuksi hänet palaamaan ruohotukon kanssa automaatille pyyhkimään sieltä sormenjälkiä. Näin hän oli tehnyt. Vanhemman miehen mukaan molemmat keräsivät ruohoa.

Miehet ryöstivät aiemmin samana yönä myös toisen otanmäkeläisen miehen väkivaltaa käyttäen. Tältä he saivat saaliikseen matkapuhelimen, astmalääkekiekon ja kolikoita.

Miehet ovat syytteessä taposta, törkeästä ryöstöstä, ryöstöstä ja maksuvälinepetoksesta. Syyttäjä vaatii heille yli kahdeksan vuoden vankeusrangaistuksia.

Miehet eivät tiettävästi olleet vielä saaneet turvapaikkapäätöstä.

Kainuun käräjäoikeus antaa jutussa tuomion myöhemmin kansliapäätöksenä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Henkirikokset
  • Rikokset
  • Turvapaikanhakijat
  • Ryöstöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Psykiatri varoittaa kasvavasta ilmiöstä: Suomessa elää jo tuhansia nuoria, jotka eivät poistu huoneestaan, koska netti ja pelit riittävät elämän sisällöksi – ”Nuori voi uhata tappaa itsensä, jos pelilaitteet takavarikoidaan”

      Tilaajille
    4. 4

      Terve järki on usein suurinta höpön höpöä

    5. 5

      Jo yksi lasi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    6. 6

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    7. 7

      EU ampuu ritsalla Venäjän jättimäisiä trollien armeijoita – Pieni yksikkö yrittää kaataa tuhansia valeuutisia peniksenmuotoisista tuttipulloista suomalais­diplomaattien asekauppaan

      Tilaajille
    8. 8

      ”Hänelle tarjottiin suoraan psyykenlääkitystä, eikä siinä huoltajana jäänyt vaihtoehtoa” – Espoolaisäidin 10-vuotias tyttö sai lääkereseptin heti, mutta keskusteluapua vasta kuukausien kuluttua

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Tutkijat lähettivät viestin maankaltaiselle planeetalle vain 12 valovuoden päähän – ”Kuin huutaisi metsään tietämättä, onko siellä petoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    5. 5

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    6. 6

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    7. 7

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    8. 8

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    9. 9

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    10. 10

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    11. Näytä lisää