Kotimaa

HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

Laivaristeilyn pikkujouluissa arjesta halutaan irtautua, mutta tutulla ja turvallisella tavalla.

”Siis itsekö sinä olet tämän kirjoittanut?”

”Ei, oikeasti mun äiti kirjoitti sen! Soita sille vaikka!”

Kello on puoli kuusi illalla marraskuun viimeisenä päivänä. Tallinkin M/S Baltic Queen -risteilyaluksen henkilökunta ja laivaan pyrkivät alaikäiset teinit kiistelevät lupalappujen aitoudesta.

Ruotsin televisio SVT kertoi marraskuussa, että Ruotsissa poliisi vaatii hallitusta rajoittamaan alkoholitarjoilua risteilylaivoilla. Poliisin mielestä meno laivoilla oli muuttunut raiskausten ja pahoinpitelyjen seurauksena liian vaaralliseksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nyt olemme tulleet katsomaan, kuinka suomalainen pikkujoulukansa juhlii laivalla. Laivayhtiö Tallink Siljan mukaan keskiviikko on se viikon ilta, jolloin ikäluokat kohtaavat ja laivalla on kaikenikäistä väkeä.


Kello 19.40 karaoketansseissa soi Kultainen nuoruus, jota esittää risteilymatkustaja Pekka Paasovaara. Hän on tullut laivalle yhdessä Terttu Hildénin kanssa laulamaan ja tanssimaan.

”Lähdettiin Lahdesta viettämään pikkujouluja, koska täällä saa laulaa karaokea ja tanssia”, Paasovaara sanoo.

Tonttulakkeihin sonnustautuneet kotkalaiset Jaakko Hannula ja Aapo Puustelli ovat poistuneet karaoketansseista hetkeksi kahvilan puolelle nauttimaan voileipiä ja olutta.

”Tulin laivalle, koska täällä saa laulaa. Lauloin juuri Kari Tapion Valoon päin. Tultiin myös siksi, että halusin tuoda tämän leskeksi jääneen Aapon vähän tuulettumaan”, Hannula kertoo.


Miehet kertovat käyvänsä laivalla monta kertaa vuodessa. Tärkeimpänä syynä on oman mielialan nostaminen: laivalla on heidän mukaansa aina hyvä tunnelma.

Kello 20.30 saarijärveläiset Kauko Tsupukka ja Leena Salonen suutelevat karaokebaarin sohvalla. He pitävät pientä taukoa tanssimisesta.

”Keskiviikko on paras päivä tulla laivalle, kun ei ole liikaa nuorisoa ja hulinaa. Karaoken tahtiin on jo tanssittu, ja lisää sitten Lea Lavenin keikalla”, pariskunta kertoo.

Tukholman yliopiston professori Jukka Törrönen on tutkinut useissa eri yhteyksissä suomalaisen alkoholi- ja juomiskulttuurin muutosta 1960-luvulta tähän päivään saakka.

”Nykyään humaltuminen on sallitumpaa useammalle väestöryhmälle. Aiemmin ajateltiin, että aikuisten miesten oli hyväksyttyä olla joskus humalassa, mutta nykyään myös naisten ja nuorten juominen on sallittua”, Törrönen kertoo puhelimitse.

Törrösen mukaan moni laivalle lähtevä suomalainen kokee voivansa irtautua arjesta siinä määrin, etteivät tavalliset normit enää päde.

”Se on kiinnostavaa. Risteilyllä suomalainen ajattelee, että hän on arjen ulkopuolella ja että silloin hänellä on mahdollisuus toimia toisin kuin arjessa. Silloin voi alkaa rankkakin ryyppäys ja karnevaalimeininki. Kontrolli voi kadota.”

Tämä koskee erityisesti miehiä.

”Laivalla naistenkin juominen ottaa vaikutteita miesten ryyppäämisestä, mutta se ei silti ole yhtä rankkaa.”

Tosin nuoret miehet eivät Törrösen mukaan enää noudata vanhempiensa sukupolvelle tyypillistä ryyppäämistä.

”Nuoret, noin 20-vuotiaat suomalaismiehet juovat nyt uudella tavalla. Jos he lähtevät klubeille tai yökerhoihin, heille on tärkeää, ettei kontrolli katoa. He ajattelevat olevansa julkisessa tilassa eivätkä halua mokata itseään. He haluavat myös olla sellaisessa kunnossa, että eräänlainen eroottinen leikittely yökerhoympäristössä on mahdollista.”

Baltic Queenin risteilypäällikkö Timo Nieminen on samaa mieltä professori Törrösen kanssa: laivalle tulevat parikymppiset eivät enää halua tapella eivätkä sekoilla.

”Yleisesti ottaen voi sanoa, että abiristeilyt ovat nyt merkittävästi siistimpiä kuin kymmenen vuotta sitten. Ennen meininki oli aivan hirveä, nykyään ongelmia ei ole. Muutos nuorison eduksi on ollut radikaali.”

Laivamatkustaminen kiinnostaa suuria ihmisjoukkoja, etenkin Suomen ja Viron välinen. Viimeksi syyskuussa Tallink teki uuden ennätyksen, kun yhden kalenterikuukauden aikana yhtiön laivoilla Suomen ja Viron väliä seilasi 386 138 matkustajaa.

Nieminen tietää, mikä laivoissa vetää väkijoukkoja.

”Alkoholi. Se ja rööki. Niitä ihmiset tulevat ostamaan. Mutta haluan sanoa, että lähes yhtä tärkeä syy on meidän viihdetarjontamme. Siihen on panostettu todella paljon.”

Laivojen matkustajat toivovat ohjelmasisältöön säilyvyyttä ja tuttuutta.

”Suomalainen haluaa, että laivalla on sitä viihdettä, mitä hän odottaakin saavansa. Esiintyjät, karaoket, tanssit.”

Illan pääesiintyjä, 68-vuotias iskelmätähti Lea Laven, vahvistaa risteilypäällikön näkemyksen perinteitä arvostavasta laivakansasta.

”Harvemmin yleisö toivoo muutoksia esitykseeni. He haluavat tanssia, ja he haluavat kuulla ne tietyt, tutut kappaleet. Arvostan heidän toiveitaan ja haluan, että he viihtyvät”, Laven sanoo.

Hänellä on harvinaisen pitkä kokemus pikkujoulujen viettäjille esiintymisestä.

”Kun aloitin esiintymisen vuonna 1966, ei oikeastaan edes ollut mitään pikkujouluja. Puhuttiin vain joulujuhlista, jotka olivat melko hillittyjä. Viinaa niissä alettiin juoda enemmän vasta kun yritykset alkoivat sitä myöhemmin tarjota.”


Kello 21.30 laivan baarit ovat täynnä eläkeikäisiä, mutta aiemmin illalla terminaalissa ja tax-freessä pyörineitä kolmekymppisiä ei näy missään.

He ovat vielä hyteissään nauttimassa laivalta ostettuja tai kotoa tuotuja virvokkeita, vaikka se laivan säännöissä kiellettyä onkin.

Viitoskerroksen käytävällä on meneillään usean seurueen hyttibileet. Vierekkäisten ja vastakkaisten hyttien ovet ovat auki, ja osa porukasta nauttii alkoholijuomia käytävällä.

Toisin kuin eläkeläiset tämä ryhmä ei suhtaudu vieraisiin ystävällisesti. Kun valokuvaaja menee erään hytin ovelle esittäytymään ja kysymään kuvausmahdollisuutta, häntä tartutaan käsipuolesta. Selitys jää kesken.

”No niin, hei hei ja tervemenoa omaan hyttiin”, sanoo käteen tarttunut määrätietoinen mies. Emme ole tervetulleita tänne.

Kello 22 noin viisikymppinen mies tanssahtelee kaljatuoppi kädessään yökerhossa samanikäisten naisten takana ja laulaa Jari Sillanpään kappaletta Oot täydellinen. Esitys ei tee naisiin vaikutusta. Mies jatkaa matkaansa yksin sivummalle.

Viisitoista minuuttia myöhemmin laivan kymmenennen kerroksen diskossa on vielä hiljaista. Dj on paikalla ja musiikki soi, mutta sisällä on vasta kourallinen nuoria. He näpräävät älypuhelimiaan.

Diskon ulkopuolella on iso joukko noin 16-vuotiaita teinejä. Heitä on parisenkymmentä, ja heidän tunnelmansa on levoton. Lähes kaikilla pojilla on tölkki olutta, tytöillä puolestaan pullo breezeriä. Moni käy kannella tupakoimassa.

Nuoret huutavat toisilleen ilosta ja innosta. Osa tönii toisiaan puoliksi uhmakkaasti, kuin kovaan urheilusuoritukseen kannustaen.

Eräs tytöistä irtoaa seurueesta itkuisin silmin.

”Mä en puhu hei paskaa”, eräs pojista huutaa hänen peräänsä. 

Kello 23 Lea Laven ja orkesteri Vanhaliitto aloittavat keikkansa. Yökerho on tulvillaan eläkeikäisiä pikkujoulun juhlijoita, ja tanssilattia täyttyy ääriään myöten. Kaikki halukkaat eivät edes mahdu tanssilattialle, vaan osa ihmisistä tanssii yökerhon käytävillä.

Aiemmin leskeksi esitelty Aapo Puustelli on nyt tanssilattialla. Hän tanssii parinsa kanssa verkkaisesti, hitaammin kuin muut parit. Puustellin silmät ovat kiinni. Tanssipari halaa toisiaan vahvasti mutta hellästi.

Lavenin kappaleet saavat täydeltä yökerholta innostuneet aplodit.

Kello 1 kymmenennen kerroksen Ibiza-diskon meno alkaa vasta päästä kunnolla käyntiin.

Nyt tanssilattia on täyttynyt täysi-ikäisyyttä molemmin puolin hipovasta juhlakansasta. Konemusiikin basso jytkyy voimakkaasti, ja on vaikea saada selvää kenenkään puheesta.

Tanssilattialle ovat suuntaamassa myös ”lapsista ja töistä vapaalle” tulleet Heidi Saari-Lankinen, Jonna Juvenius ja Arla Kavén.

”Parasta laivalla on näiden kavereiden seura. Myös musiikki ja ruoka ovat mahtavia. Oikeastaan kaikki muu on hyvin, paitsi että laivan yleinen siisteystaso voisi olla parempi”, Saari-Lankinen sanoo.

Kavén ryhtyy tanssiin kaverusten pöydän ääressä, sillä tanssilattialla on ruuhkaa.

”Hei, ota meistä kuva! Oottekste jotain toimittajia? Me halutaan lehteen!” huutelevat 19-vuotiaat Vilma Viitanen ja Mila Nyberg. Ystävykset ovat kotoisin Nurmijärveltä ja Vantaalta. He ovat tulleet laivalle omien sanojensa mukaan tanssimaan ja bailaamaan. Tavoite on onnistunut.

”On ollut ihan sikakivaa”, Viitanen huutaa diskon pauhun yli.


Kaikki nuorison elkeet vaikuttavat siltä, että yötä aiotaan jatkaa niin pitkään kuin suinkin mahdollista.

Kaikista illan aikana kohdatuista ihmisistä eläkeläisillä on paras meno. He ovat ystävällisiä ja avoimia. Nuorison ja vähän vanhempienkin risteilijöiden levottomuudessa sen sijaan on ripaus aggressiivisuuden tuntua.

Kello 1.30 yökerhon tanssit jatkuvat yhä, mutta meno on rauhoittunut. Moni on jo lähtenyt hyttiin nukkumaan, sillä aamulla pitäisi herätä kiertelemään Tallinnan kauppoja.

Hyttikäytävillä näkyy liikettä vain vähän. Viidennen kerroksen käytävällä kävelee eläkeikää lähestyvä pariskunta käsi kädessä.

”Mennään hyttiin pussailemaan”, mies sanoo.

”Mennään vaan”, nainen vastaa.

Tausta: Laivat työllistävät poliisia viikoittain

Laivojen pahoinpitelyt, omaisuusrikokset ja vahingonteot työllistävät poliisia. Myös raiskausepäilyjä tulee ilmi silloin tällöin. Poliisi käy satamissa myös esimerkiksi hakemassa juopuneita tai laivassa olleita etsintäkuulu­tettuja.

Tarkkoja tilastoja risteilyihin liittyvistä tehtävistä ei ole, mutta karkean arvion mukaan tehtäviä voi olla viikossa useita, sanoo rikoskomisario Sami Kalliomaa Helsingin poliisista. Hänen tuntumansa mukaan Tukholman-laivat teettävät työtä jonkin verran enemmän kuin Tallinnan-laivat.

”Tunnistamme ilman muuta ilmiön sinänsä, että häiriöitä laivoilla on. Näin nopeasti vilkaistuna se ei kuitenkaan juuri näy rikosluvuissa.”

Kalliomaa kävi läpi kuluvan vuoden rikosilmoituksia sanahauilla ”Viking line” ja ”Silja”. Haun tuottamista osumista löytyi kuusi pahoinpitelynä, kolme päihtyneen säilöön­ottona, kaksi raiskauksena ja yhdeksän varkautena kirjattua juttua. Jonkin verran oli myös näpistysjuttuja.

”Säännönmukaisesti näkyvät myös satamiin menevissä ratikoissa tapahtuvat omaisuus­rikokset.”

Ylikomisario Timo Malinen Lounais-Suomen poliisista arvioi puolestaan, että Ruotsin-laivat työllistävät Turun poliisia viikoittain. Tyypillisesti poliisi menee laivoja vastaan aamulla, koska laivalla on yön aikana riehuttu, ihmisiä on joutunut putkaan ja asioita pitää selvitellä poliisin avulla.

”Välillä tehtäviä on toki iltaisinkin.”

Malinen arvioi, että ruotsalaiset humaltuvat ja rötöstelevät laivoilla yhtä lailla kuin suomalaisetkin.

Laivayhtiöt pitävät tyypillisesti huolta järjestyksestä, eikä poliisi mene laivalle risteilyn aikana kuin poikkeuksissa.
Minna Passi, Ossi Mansikka
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    3. 3

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    6. 6

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    7. 7

      Paavo Väyrynen palaa eduskuntaan vuodenvaihteen jälkeen jos ei pääse presidentiksi – suora lähetys tiedotustilaisuudesta kello 10

    8. 8

      16-vuotiaan kuolemaan johtanut kolari sai Vantaan kaatamaan kuusiaidan – Pikkukatujen liikenneturvallisuus jää suurten väylien ja uusien katujen varjoon

    9. 9

      Todistin kenen kanssa en makaa – Nykynuorisolta vaaditaan vielä enemmän

    10. 10

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    4. 4

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    5. 5

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    8. 8

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    9. 9

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    10. 10

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää