Kotimaa

Jari Aarnio korkeimmalle oikeudelle: Trevoc-jutussa jäi keskeisiä seikkoja epäselviksi

Aarnio vaatii KKO:ta kumoamaan vankeustuomion. Myös muut tuomitut ovat hakeneet KKO:sta valituslupaa.

Jari Aarnion mukaan Trevoc-jutun hovioikeuskäsittelyssä jäi keskeisiä seikkoja selvittämättä. Sen vuoksi hän vaatii korkeimmalle oikeudelle (KKO) jättämässään valituslupahakemuksessa, että hänelle tuomittu kolmen vuoden vankeusrangaistus kumotaan.

Aarnion mukaan Helsingin hovioikeus unohti täysin puolustuksen suosimisen periaatteen. Hänen mielestään näytön perusteella jäi järkevä epäily, olivatko asiat menneet niin kuin syyttäjät väittivät.

Sekä hovioikeus että Helsingin käräjäoikeus katsoivat, että Aarniolla oli salattu, omistajaan rinnastettava asema seurantalaiteyhtiö Trevocissa samaan aikaan, kun hän oli hankkimassa Trevocin laitteita Helsingin poliisiin.

Käräjäoikeus tuomitsi Aarnion yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Hovioikeus korotti tuomion kolmeen vuoteen, sillä sen mukaan Aarnio syyllistyi myös törkeään lahjuksen ottamiseen ja törkeään petokseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jutun näyttöä molemmat oikeusasteet arvioivat suunnilleen samalla tavalla. Huomattava ero rangaistuksen pituudessa johtui asian oikeudellisesta arvioinnista.

Aarnion mielestä KKO:n pitäisi nyt selvittää, miten puolustuksen suosimisen periaatetta pitää soveltaa tilanteessa, jossa keskeisiä seikkoja jää hämäräksi. Jutussa jäi epäselväksi, kenen rahaa Trevociin oli sijoitettu.

Joka tapauksessa KKO:n pitäisi Aarnion mielestä arvioida uudelleen ne oikeudelliset seikat, joista käräjä- ja hovioikeus olivat eri mieltä.

Erimielisyys koski ensinnäkin sitä, syyllistyivätkö Aarnio ja muut Trevoc-miehet törkeään petokseen salaamalla yhtiön todelliset rahoitusjärjestelyt. Puolustuksen ja käräjäoikeuden mukaan petosta ei tapahtunut, koska Helsingin poliisi ja muut laitteita ostaneet viranomaiset saivat tilaamansa ensiluokkaiset seurantalaitteet.

Hovioikeus arvioi toisin. Sen mukaan Helsingin poliisi ja Supo eivät olisi hankkineet Trevocin laitteita, jos ne olisivat tienneet, että yhtiössä käyttää määräysvaltaa salattu taho.

Toinen kysymys koskee sitä, oliko Aarniolle luvattu asema Trevocissa lahjontaa. Käräjäoikeuden mukaan Aarnio ei ollut saanut hyötyä, mutta hovioikeuden mukaan Aarnio oli saanut osakeomistuksen kautta huomattavan taloudellisen edun, jolla oli pyritty vaikuttamaan Aarnion toimintaan huumepoliisin päällikkönä.

Aarnion lisäksi KKO:sta hakevat valituslupaa kaikki muutkin tuomitut, eli Trevoc ja sen toimitusjohtaja Pasi Patama, yhtiön johdossa toiminut, suojelupoliisista eläkkeelle jäänyt Jouni Viitanen sekä rahoitusjärjestelyissä mukana ollut rikollispomo Keijo Vilhusen sisko.

Myös Pataman ja Viitasen tuomiot kovenivat hovioikeudessa tuntuvasti. Käräjäoikeudessa he olivat saaneet muutaman kuukauden ehdolliset vankeusrangaistukset, mutta hovioikeus määräsi heidät ehdottomaan vankeuteen. Patama sai kaksi vuotta, Viitanen puolitoista vuotta vankeutta.

Vilhusen siskon sakkotuomio rekisterimerkintärikoksesta ei muuttunut hovioikeudessa.

KKO ratkaisee valituslupa-asian todennäköisesti ensi vuoden aikana. Jo tämän vuoden puolella saataneen tietää, kieltääkö KKO Pataman ja Viitasen vankeusrangaistusten täytäntöönpanon. Aarnio ehti olla tutkintavankeudessa niin pitkään, että häntä ei Trevoc-asian takia enää vangita.

Ennen vuodenvaihdetta odotetaan käräjäoikeuden tuomiota Aarnioon kohdistuneista huumesyytteistä. Hänelle vaaditaan maksimirangaistusta muun muassa törkeistä huumerikoksista. Päätös annetaan 29. joulukuuta.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    3. 3

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    4. 4

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    5. 5

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    6. 6

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    7. 7

      Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa

    8. 8

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    9. 9

      Kukaan ei halua kuulua keskiluokkaan – siksi sinisten tulevaisuus näyttää pikemmin synkältä kuin valoisalta

    10. 10

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    9. 9

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. Pääministeri Sipilä: Turkin jäätynyttä EU-jäsenyysprosessia ei katkaista, vaikka maa kulkee väärään suuntaan
    3. Pääministeri May EU-johtajille: Älkää antako viestiä, että brexit-neuvottelut eivät etenisi
    4. Donald Tusk lupaa EU:n junnaavaan päätöksentekoon vauhtia: Enemmän huippukokouksia, maiden johtajille lisätöitä unionin hyväksi
    5. Itävallan uusi johtaja Sebastian Kurz on 31-vuotias selfie-poliitikko, joka otti epäröimättä vallan puolueessaan ja nimesi sen uudelleen itsensä mukaan
    6. ”Monet lähtöitkut on itketty” – 300 000 lapsen syntymän nähnyt kätilöopisto suljettiin, HS seurasi viimeistä päivää
    7. 20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla Tilaajille
    8. Ruotsalaiset lentosotilaat taistelivat talvisodassa Suomen puolesta - "Kuin filmitähtiä", sanoo Irja Rainto, joka näki lentäjän syöksyvän kuolemaan Tilaajille
    9. Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa
    10. Tämän opin ranskalaiselta rakkausvalmentajalta: Kumppanin kanssa pitää voida olla myös heikko
    11. Linnanmäki saa ”uuden vielä paremman Vekkulan” – uutislähetyksessä hyvästellään suosikkilaite
    12. Näytä lisää