Kotimaa

Sadistinen peliklassikko ja muut kulttisuosikit saavat museon Tampereelle – ”Kauheita juttuja, joita kukaan ei enää nykyään julkaisisi”

Pelimuseo keräsi joukkorahoitusta lähes 86 000 euroa.

Loppiaisena Tampereella yleisölle aukeava Suomen pelimuseo esittelee suomalaisen pelaamisen klassikot viimeksi kuluneen reilun sadan vuoden ajalta. Museo on Suomen ensimmäinen pelaamiseen keskittyvä museo.

Museolle kerättiin vuonna 2015 joukkorahoitusta, mikä osoittautui menestykseksi. Pelifanit keräsivät museolle lähes 86 000 euroa. Vastineeksi rahoituksesta museo aukesi jo 7. joulukuuta joukkorahoittajille.

Esillä on sata peliä, joiden joukkoon kuuluu niin perinteisiä lautapelejä kuin moninaisia konsoli- ja tietokonepelejäkin. Lisäksi mukana on aivan poikkeuksellisia erikoisuuksia, kuten vuonna eetteriin lähetetty Radiomafian roolipeliohjelma Lohikäärmepuu.

Se oli peliohjelma, johon kuuntelijat soittivat, ja studiossa istuneet pelinjohtajat Andy Pilke ja Jari Pauna kuvailivat pelitilannetta suorassa radiolähetyksessä. Kuten roolipeleissä yleensäkin, varsinainen seikkailu tapahtui pelaajan ja kuuntelijoiden omassa mielessä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nyt pelimuseoon on rakennettu studio, johon museovieras voi soittaa. Studiossa istuva toinen studiovieras voi sitten kuvailla pelimaailmaa, kertoo Pelimuseon luomiseen ja kehittämiseen osallistuneen Pelikonepeijoonit-yhdistyksen edustaja Mikko Heinonen.

”Pelimuseota on kehitetty yhdessä Pelikonepeijoonien, Museokeskus Vapriikin, Tampereen yliopiston, toimittajien, tutkijoiden ja pelikehittäjien kanssa. Sadan pelin kokoelma esittelee suuria sukseita, tuntemattomaksi jääneitä pieniä pelejä sekä aivan kauheita juttuja, joita kukaan ei enää nykyään julkaisisi”, Heinonen sanoo.

Kauhealla hän tarkoittaa lähinnä Damage: The Sadistic Butchering of Humanity -tietokonepeliä, joka oli Amigalle kehitetty ultraväkivaltainen peli.


Mukana pelimuseossa on myös monia 1980-luvulla kultaisinta kauttaan eläneen kotitietokone Commodore 64:n pelejä. Kolme suomalaisista Commodore 64:n peleistä on julkaistu vuonna 1986. Onko se vain sattumaa?

”Se oli vuosi jolloin kuusnepa saavutti laitteiden määrässä kriittisen massan. Olen syntynyt vuonna 1976, ja muistan, että silloin ala-asteella melkein kaikilla pojilla ja monilla tytöillä oli kotona kuusnelonen. Jos jollain oli joku Spectravideo, niin oli vähän niin kuin porukasta ulkona.”

Commodoren huippuaikoina pelejä kauppojen hyllyille ilmestyi odottamattomista paikoista, kuten lukiolaisten ja jopa yläasteikäisten omista huoneista. Suomenkin huipulla olleet pelikehittäjät olivat 16–18-vuotiaita.

”Nyt ollaan palaamassa tuohon, että jonkun yhden kaverin olohuoneesta voi verkkoon pamahtaa joku tosi iso hitti, kuten tänä vuonna suosituksi noussut My Summer Car. Mutta pitkäänhän tässä oli välissä se tilanne, että vain suuret pelitalot julkaisivat suuren huomion pelejä.”

Suomen pelimuseossa sadasta esillä olevasta suomalaisesta pelistä 60:ta pääsee pelaamaan.

Mainospelejä ja avaruusammuskelua – muistatko vielä nämä suomalaisen tietokonepelaamisen klassikot?

Painter Boy (1986)

Maalivalmistaja Tikkurilan Commodore 64:lle julkaisema promootiopeli Painter Boy toi peliruuduille Mestarin ja Pojan, jotka olivat yhtenäiskulttuurissa eläneille suomalaisille tuttuja lehti- ja televisiomainoksista.

Vuonna 1986 Commodore 64 oli yleistynyt niin yleiseksi kotitietokoneeksi, että tavallisen myynnin lisäksi peliä jaettiin Tikkurilan promotilaisuuksissa.

Pelissä ajetaan ympäri kaupunkia ja maalataan taloja. Maalaushommien ohessa pitää väistellä koiria ja kohti juoksevia naisia. Välillä kuullaan tv-mainoksista tuttu huudahdus ”poika!”, mikä taisi aikanaan olla eräs pelin pääasioista. Ääninäyttelyn hoiti pelin ohjelmoinut 16-vuotias Teijo Pellinen.



Sanxion (1986)

Suomalainen pelisuunnittelija Stavros Fasoulas koodasi avaruusammuskelu Sanxionin vain 18-vuotiaana. Pelin julkaisi Thalamus.

Näytöllä pelaajan avaruusalus nähdään yhtä aikaa sekä ylhäältä että sivulta, mikä oli uusi, vallankumouksellinen esitystapa. Omana aikanaan Sanxionin musiikkia pidettiin upeana. Musiikin oli suunnitellut legendaarinen C64-säveltäjä Rob Hubbard.



Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986)

Uuno Turhapuro muuttaa maalle oli ensimmäinen suomalaisesta elokuvasta tehty digitaalinen lisenssipeli. Peli julkaistiin Commodore 64:lle vuonna 1986, ja alan harrastajien kesken peliä pidetään edelleen yhtenä vaikeimmista kuusnelosen peleistä.

Pelin aikana Uunon täytyy kyntää maata, vesihiihtää ja etsiä metsästä isänsä pontikkapannua.



Netherworld (1988)

Jukka Tapanimäki oli eräs tunnetuimpia suomalaisia pelintekijöitä. Hänen Netherworld-avaruusammuskelunsa kerrotaan ammentaneen inspiraatiota kolme vuotta vanhemmasta kansainvälisestä hitistä Boulder Dashista, mutta lopputulokset ovat tyystin erilaiset.

Netherworldin musiikin säveltänyt Jori Olkkonen on myös Uuno Turhapuro muuttaa maalle -pelin musiikin takana.

Tapanimäki kirjoitti säännöllisesti muun muassa MikroBitti-lehteen, kunnes menehtyi ennenaikaisesti vuonna 2000.



Slicks ’n Slide (1993)

PC-tietokoneille suunniteltu Slicks ’n Sliden autokilpailu sijoittuu yhdelle ruudulle, mutta on hämmästyttävän mukaansatempaava.

Ilmaisen shareware-pelin parissa moni 90-luvun nuori viihtyi lukemattoman määrän tunteja parannelleen kierrosaikaa vielä yhdellä sekunnilla tai sen kymmenyksellä.

Moninpeli kiihdytti kuvitteellisia kaasujalkoja ja ympäri Suomea ja epäilemättä myös Suomen ulkopuolella. Peli on Timo Kauppisen ja Juha Kauppisen käsialaa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pelit
  • digipelit
  • lautapelit
  • Roolipelit
  • Tietokonepelit
  • Museot
  • Tampere
  • Jukka Vuorio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    4. 4

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    7. 7

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    8. 8

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    9. 9

      Putin haukkui Yhdysvaltoja pitkästä aikaa olan takaa, ja sävy muistutti puheita ennen Trumpin valintaa presidentiksi

    10. 10

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    4. 4

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    5. 5

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    9. 9

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    10. 10

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    8. 8

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää