Kotimaa

HS:n digitaalinen lehti HS Aamu on ilmestynyt – Mässäily on aina ollut joulun ydin, sanoo tutkija

Joulun HS Aamu kertoo joulusta ja joulunvietosta sekä antaa vinkit ähkyn torjuntaan ja virtuaalitodellisuuslahjojen käyttöön. Mukana ovat myös muun muassa vuoden kuva- ja videokoosteet sekä aaton tärkeimmät uutiset.

Suomalaisten joulunvietossa on muistumia esikristillisestä sadonkorjuujuhlasta kekristä, kertoo joulupäivän HS Aamu. Ruokavarastot olivat silloin täysimmillään, ja oli aika nauttia lihasta, leivästä ja oluesta. Syötiin ylen, niin kuin nykyäänkin. Tuli ähky, ja mitäpä olisi HS Aamu ilman perinpohjaista katsausta ähkyn syntyyn ja hoitotapoihin.

HS Aamussa kerrotaan myös pakkosukuloinnista ja yksinäisen joulusta sekä siitä, kun lahjasta tulee tragedia. Vieraillaan Britannian kuninkaallisten joulukartanossa ja hörpitään lämmintä ranskalaista valkoviiniä. Ihmetellään turistien kanssa mustaa, typötyhjää Helsinkiä, ja neuvotaan mitä tehdä, jos pukki sattuu tuomaan virtuaalitodellisuuslasit.

Poliitikot selittävät lapsille vaikeita käsitteitä Studio Kulmapöydästä poimituilla videoklipeillä. HSTV:n videokoosteessa taas sahataan helikopterilla sähkölinjoja uhkaavia puita. Vuosi kuvina kertaa vuoden uutistapahtumat 60 kuvassa ja myös johdattaa alkuperäisten kirjoitusten pariin Mosulin laitamilta merenneidon altaaseen.

HS Aamun essee kertoo dinosauruksista: tiesitkö missä ja milloin käytiin katkera luusota?

Lue HS Aamu tästä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Fakta

Näin saat HS Aamun käyttöösi


 Asenna Helsingin Sanomien maksuton sovellus tablettisi tai älypuhelimesi sovelluskaupasta (esimerkiksi Google Play, App Store, Windows-kauppa).

 Kirjaudu sovellukseen tilauksesi yhteydessä luomillasi HS:n verkkopalvelun tunnuksilla ja avaa HS Aamu sovelluksen sisällä.

 HS Aamua voi lukea myös tietokoneen verkkoselaimessa osoitteessa http://www.hs.fi/aamu/25122016/.

 Jos sinulla ei ole HS:n verkkotunnuksia, voit luoda ne osoitteessa HS.fi/asiakaspalvelu. Jos tilaukseesi ei sisälly verkkopalvelua, voit ottaa sen käyttöösi osoitteessa HS.fi/taydenna hintaan 4 euroa kuukaudessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    5. 5

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    6. 6

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    7. 7

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    8. 8

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    9. 9

      Yli 41 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen – jo kolmas päävoitto tänä vuonna

    10. 10

      Väärä asenne ja padotut tunteet saavat kehon sairastumaan, luennoi lääkäri tänä viikonloppuna Messukeskuksessa – Miten uskomushoitoja tarjoaviin lääkäreihin pitäisi suhtautua?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    8. 8

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    9. 9

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    10. 10

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää