Kotimaa

Lumettomat uudetvuodet kiihdyttävät patatulitteiden kauppaa – asiakkaat kyselevät yhä kiellettyjä ilotulitteita

Patatuotteissa näkyy myös Suomen satavuotisjuhlateema. Esimerkiksi K-citymarketeista saa Juhlavuosi- ja Finlandia-patatulitteita.

Keltainen muovipussi repeää, kun helsinkiläinen Samuli Siltanen nostaa ilotuliteostoksensa pöydältä Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä. 119 euron arvoinen Vip-patatulite tömähtää lattialle.

Mies kyykistyy perään mutta hymyilee maireasti, sillä viikonloppuna luvassa ovat perinteiset uudenvuoden naamiaisjuhlat.

”Ostin niin ison padan kuin vain sai. Viime vuonnakin kokeilimme isoa pataa, ja se oli elämys: yksi pata tarjosi koko show’n”, Siltanen kertoo.

Padassa on lähes kilogramman verran pyromassaa, mikä on suurin sallittu määrä patatulitteissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lauantai-iltana suomalaiset ampuvat taivaalle noin 20 miljoonan euron arvosta ilotulitteita. Määrä on viime vuosina pysynyt suurin piirtein samana, mutta joidenkin arvioiden mukaan juuri patatulitteiden ansiosta markkina olisi jopa hieman kasvanut.

Suomen Rakettitukku oy:n toimitusjohtaja Antti Aitto-oja arvioi, että ilotulitteiden myynti kasvaa muutaman prosentin vuosivauhtia. Hänen mukaansa patatulitteiden osuus yhtiön liikevaihdosta lähestyy jo puolta.

”Raketeilla on vakiintunut käyttäjäkuntansa, joten kehitys on tullut juuri patapuolelta. Uskomme, että trendi jatkuu tänäkin vuonna”, Aitto-oja sanoo.

”Toisena kasvavana trendinä ovat kertalaukeavat ilmapommit. Niistä on tullut isompia versioita, kuten jättitykki, ja valikoima kasvaa.”

Pata eli patatulite on laatikkomainen ilotulite, joka koostuu useasta sarjaan kytketystä putkesta. Yhdellä sytytyksellä pata ampuu putkensa tyhjäksi.

Muotonsa vuoksi pata kasvattaa suosiotaan etenkin lumettomina talvina, sillä isommat padat pysyvät pystyssä tasaisella pinnalla ilman erillistä tukea. Pata kannattaa kuitenkin tukea esimerkiksi suurilla kivillä, tiilillä, tiiviiksi pakatulla lumella tai lankuilla.

Patatuotteissa näkyy myös Suomen satavuotisjuhlateema. Esimerkiksi K-citymarketeista saa Juhlavuosi- ja Finlandia-patatulitteita.

”Juhlateema näkyy näyttävämmissä padoissa, että olisi vähän juhlallisempi ilotulitus – niillä saadaan aikaan hieno ilotulitus helposti kaikkien ulottuville”, sanoo valikoimapäällikkö Mikko Saajakari. Hänenkin havaintojensa mukaan patojen suosio kasvaa koko ajan.

”Padoissa näkyy ehkä yleisemminkin se, että ne ovat yhä suurempia: ihmiset ostavat monipuolisia näytöspatoja, joissa yhdellä sytytyksellä saa itsellensä näytöksen kohtuuhinnalla.”

Ilotulitteiden myynti on lyhyt mutta räväkkä sesonki, jonka nurja puoli on ammuskelun aiheuttamat vammat. Niiden määrä on kahden viime vuoden aikana kasvanut.

Vuosi sitten sairaaloissa hoidettiin Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukesin mukaan yhteensä 29:ää ilotulitteiden aiheuttamaa silmävammaa ja neljää käsivammaa. Lisäksi ilotulitteista syttyi 135 tulipaloa. Silmävammoja oli 12 enemmän ja tulipaloja 60 enemmän kuin edellisvuonna.

”Ampujalla on suojalasipakko, mutta suojalasien käyttöä suositellaan myös katsojille”, sanoo ylitarkastaja Mikko Ojala Tukesista.

Mahdollinen ongelma on myös ilotulitteiden tilaaminen verkosta. Suomessakin toimii ilotuliteverkkokauppoja, mutta ostetut tuotteet pitää noutaa myyntipisteistä. Ojalan mukaan ilotulitteita kuitenkin tilataan jonkin verran myös ulkomailta.

”Määrät ovat arvailujen varassa, mutta meidän tietoomme tulee muutamia tapauksia vuodessa. Ulkomailla on myynnissä kaikenlaista, myös sellaisia paukkutuotteita, joita Suomessa ei saa myydä kuluttajille.”

Silmävammat vähenivät vuonna 2010, kun pienet Roomalaiset kynttilät ja pikkuraketit kiellettiin, suojalasit tulivat sytyttäjälle pakolliseksi, tulitusaika lyheni eikä ilotulitteita saanut enää antaa alle 18-vuotiaille.

Tukesin mukaan vuodenvaihteessa 2009–2010 tilastoitiin huimat 47 silmävammaa.

Silmävammoja aiheuttivat etenkin Roomalaiset kynttilät ja Kissanpierut, joita ihmisillä oli tapana ampua kädestä. Jostakin syystä kuluttajat muistavat ne yhä.

”Roomalaisia kynttilöitä kysytään kyllä koko ajan. Melkein joka kolmas kysyy niitä. Kun niitä ei ole, sitten kysytään korvaavia tuotteita”, päivittelee myyjä Teppo Mäntylä Kampin kauppakeskuksessa.

Ilotulitteita voi jäädä uutenavuotena ampumatta. Mitä niille pitäisi tehdä, ylitarkastaja Mikko Ojala Tukesista?

”Ne voi säilyttää seuraavaan vuoteen. Ilotulitteet säilyvät jopa vuosia huoneenlämmössä. Ne täytyy kuitenkin pitää lukitussa paikassa, jotta alle 18-vuotiaat eivät pääse niihin käsiksi. Häkkivarasto ei kuitenkaan käy.”

”Asunnossa voi säilyttää viisi kiloa nettopyromassaa – se vastaa noin viittä suurta patatulitetta. Nettopyromassa mainitaan tuotteiden pakkauksissa.”

”Ihan pienen määrän ilotulitteita voi hävittää niin, että antaa niiden vettyä vesiämpärissä ja sitten laittaa talousjätteiden sekaan. Mutta ilman vettymistä ilotulitteita ei missään nimessä saa laittaa talousjätteisiin.”

”Tietysti paras tilanne on, että ostaa tuotteita sen verran, mitä voi ampua, eikä hamstraa niitä varastoon.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Fakta

Muista suojalasit


 Ilotulitteita saa ampua uudenvuodenyönä kello 18–02.

 Sytyttäjän täytyy käyttää suojalaseja, ja niiden käyttöä suositellaan myös yleisölle.

 Älä käytä ilotulitteita alkoholin vaikutuksen alaisena.

 Älä luovuta ilotulitteita alaikäisille.

 Ammu ilotulitteet avoimella paikalla. Valitse paikka niin, että käytöstä ei aiheudu vaaraa ihmisille, rakennuksille tai ajoneuvoille.

 Joillakin alueilla, kuten kaupunkikeskustoissa, ilotulitteiden käyttö on kielletty. Rajoitukset kerrotaan paikallisen pelastuslaitoksen verkkosivuilla.

 Muista, että ilotulitteista lähtee meteliä. Vältä aiheuttamasta kohtuutonta haittaa kärsiville ihmisille tai kotieläimille ja lemmikeille.

 Siivoa jälkesi äläkä jätä ampumapaikalle ilotulitejäämiä.

Lähde: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ilotulitteet
  • Uusivuosi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Seksuaalinen ahdistelu parisuhteessa on tabu

    5. 5

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    6. 6

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Pelkäätkö jakavasi liikaa tietoa yksityiselämästäsi? Se tuskin on mitään verrattuna siihen, mitä teki 1700-luvun kuninkaamme

    9. 9

      Uskontojen tilalle haetaan nyt kokemuksia enkeleistä, energiakivistä ja yksisarvisista – Jaana Kourunen myy asiakkailleen kiviä, joiden parissa hiljennytään ja haetaan voimaa päätöksiin

    10. 10

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää